Blogi
Kaisa
 
Lammila
Olen säkyläläinen puutarhuri ja floristiopiskelija, työni on kukkakaupan alalla. Innostuin hyötykasvien kasvatuksesta harrastemielessä muutama vuosi sitten ja nyt käytössäni on kerrostaloasujan unelma - lainakasvihuone ja pieni lavapuutarha! En syntynyt viherpeukaloksi, mutta pienin askelin oppinut uutta ja yleensä vielä sieltä kantapään kautta. Kirjoittelen täällä blogissa kesäkuulumisiani kasvihuoneelta ja sen ulkopuolelta.
18.6.2016 8.20

Kylmyys koettelee, kerron lämpimikseni opinnoista!

Kuten odottaa saattoi, hieman pidempää lämmintä jaksoa seurasi viileä sää ja etenkin öisin lämpömittarin lukemat valahtivat nollan tuntumaan. Olen peitellyt kasvit öisin harsolla ja laittanut kasvihuoneeseen lyhtyjä. Olen pitänyt päivisin ovea ja kattoluukkua kiinni, jolloin ruukut varastoivat lämpöä itseensä. Yöksi viriteltiin lyhtyihin pari hautakynttilää mielenrauhan ja lämpötilan ylläpitämiseksi. Kasvihuoneeseen voi kiikuttaa myös kuumaa vettä tai vaikkapa ruohosilpulla täytetyn saavin.

Mi­kä­li läm­pö­ti­la py­syy al­hai­se­na pit­kään, niin kas­vu al­kaa pik­ku­hil­jaa hei­ken­tyä. Het­kel­li­nen läm­pö­ti­lan las­ku esi­mer­kik­si to­maa­til­la ei ai­heu­ta vie­lä tu­ho­ja, mut­ta kurk­ku kär­sii kyl­mäs­tä her­kem­min. Säät vaih­te­le­vat niin no­pe­as­ti, et­tä omien yö­u­nien sääs­tä­mi­sek­si lai­tan läm­mi­ty­sa­pua kas­va­riin, kos­ka sii­tä ei ole mis­sään ni­mes­sä hait­taa. Kynt­ti­löi­den kans­sa pi­tää tie­ten­kin ol­la tark­ka­na, var­min tapa on lait­taa ne la­si­siin lyh­tyi­hin ja tu­ke­val­le alus­tal­le.

 Loco -chilissä on kauniit kukat, hedelmien väri on aluksi liila, josta se vaihtuu punaiseksi.

Loco -chilissä on kauniit kukat, hedelmien väri on aluksi liila, josta se vaihtuu punaiseksi.

Kaisa Henttinen

Sen ver­ran olen on­nis­tu­nut läm­mön­sää­te­lyn kans­sa, et­tä sa­toa on jo tul­lut. Chi­liä on ke­rät­ty pit­kin ke­sä­kuu­ta ja li­säk­si odo­tan lä­hi­päi­vi­nä poi­mit­ta­vak­si kas­vi­huo­ne­kurk­kua. Myös man­si­kat ovat hy­väs­sä vai­hees­sa. Yk­si la­van­kau­lus oli vie­lä va­paa­na ja tä­nään ik­ku­na­lau­dal­ta pää­tyi­vät sin­ne avo­maan­kur­kut ja yr­tit. Tänä ke­sä­nä olen jo­ten­kin in­nos­tu­nut eri­tyi­ses­ti chi­lis­tä. La­jik­kei­ta pii­saa ja käyt­tö­tar­koi­tuk­sia on mo­nia. En­sim­mäi­set chi­lit tu­lee käy­tet­tyä ruo­an­lai­tos­sa tai sa­laa­teis­sa tuo­ree­na. Vii­me vuo­sien ta­paan ai­on kui­vat­taa chi­le­jä, mut­ta li­säk­si ajat­te­lin ko­keil­la sa­vus­ta­mis­ta!

Hernettä tulossa!

Hernettä tulossa!

Kaisa Henttinen

Ai­kai­sem­min ke­vääl­lä uu­ti­soi­tiin hyön­teis­ten mas­sa­muu­tos­ta Suo­meen. Tämä tar­koit­ta­nee sitä, et­tä kun muu­ra­hai­sis­ta jo­ten­kin sel­vit­tiin, niin seu­raa­va­na on odo­tet­ta­vis­sa kir­va­hyök­käys. Kir­vo­jen tor­jun­taan voi käyt­tää esi­mer­kik­si nok­kos­vet­tä, män­ty­suo­pa­liu­os­ta tai mint­tua.

Tou­ko–ke­sä­kuun vaih­de on ol­lut kaik­ki­neen var­sin vauh­di­kas myös kas­vi­huo­neen ul­ko­puo­lel­la, mi­nul­la oli ly­hyt pät­kä kou­lua ja nyt jat­kan hei­nä­kuun al­kuun as­ti flo­ris­tin am­mat­ti­tut­kin­toon liit­ty­vää har­joit­te­lua Huit­ti­sis­sa. Olen opis­kel­lut puu­tar­hu­rik­si Huit­tis­ten am­mat­ti- ja yrit­tä­jä­o­pis­tos­sa Ko­ke­mä­el­lä, suun­tau­tu­mi­sa­la­na kuk­ka- ja puu­tar­ha­kaup­pa. Toi­nen suun­tau­tu­mis­vaih­to­eh­to siel­lä on puu­tar­ha­tuo­tan­to, mut­ta sa­mal­la ton­til­la voi kou­lut­tau­tua myös put­ki­a­sen­ta­jak­si, eläin­ten­hoi­ta­jak­si, maa­seu­tu­y­rit­tä­jäk­si tai suo­rit­taa flo­ris­tin am­mat­ti­tut­kin­non. Jos paik­ka ei ole yh­tään tut­tu, niin alu­eel­le on kä­te­vä hi­vut­tau­tua vaik­ka­pa asi­oi­mal­la Peh­tors­ka -myy­mä­läs­sä, joka on kou­lun oma kuk­ka- ja puu­tar­ha­kaup­pa.

Kurkistus floristiopintoihin.

Kurkistus floristiopintoihin.

Kaisa Henttinen

Olen ol­lut ai­na kiin­nos­tu­nut luon­nos­ta ja kuk­ka­si­don­ta on avan­nut ai­het­ta uu­del­la ta­val­la. Ul­ko-oven ta­ka­na odot­taa eh­ty­mä­tön ma­te­ri­aa­li­va­ras­to, jota voi hyö­dyn­tää ym­pä­ri vuo­den! Kuk­ka-alan ih­mi­sil­le on tar­jol­la kiin­nos­ta­via kurs­se­ja, joi­hin osal­lis­tu­mal­la voi ke­hit­tää omaa osaa­mis­ta ja saa­da uu­sia ide­oi­ta. Ku­lu­val­la vii­kol­la kä­vin Kuk­ka­kaup­pi­as­lii­ton Var­si­nais-Suo­men pii­rin jär­jes­tä­mäl­lä kurs­sil­la Tu­rus­sa. Alal­la pää­see ha­lu­tes­saan myös tes­taa­maan tai­to­jaan eri­lais­ten kuk­ka­si­don­ta­kil­pai­lu­jen mer­keis­sä.

Mieto Medina -chili on tuottanut  runsaasti satoa koko kesäkuun.

Mieto Medina -chili on tuottanut runsaasti satoa koko kesäkuun.

Kaisa Henttinen

Ota kantaa