Blogi
Sara
 
Nyman
Moikka! Olen Sara, 18-vuotias lukiolainen Yläneeltä. Innostun niin kirjallisuudesta, maailman parantamisesta kuin arkisesta elämästäkin. Kouluprojektien lisäksi vapaa-aikani kuluu teatterissa, isostoiminnassa, valokuvaten, politiikan maailmassa sekä kirjoja lukien. Blogissa ajatuksia sekä kotiseudulta että lukiosta käsin, ja siitä matkalta. Maaseudun elämää nuoren silmin nähtynä. Pieniä paloja ja hetkiä niin arjesta kuin juhlastakin. ”I wish my eyes could take photos.”
4.8.2018 8.45

Saran sarka: Huh hellettä

 +30°C, ihanaa vai kamalaa?

+30°C, ihanaa vai kamalaa?

Sara Nyman

Auringon suloinen lämpö iholla. Uimaan houkutteleva, kimmeltävä järvi. Suussa sulava jäätelö. Suomessa on eletty kesää, jolloin jäätelö sulaa ennen kuin ehtii ensimmäisen kerran nuolaista ja ulos lähtiessä ei ole tarvinnut miettiä tarvitseeko takkia vai ei. Osa nauttii sydämensä kyllyydestä, moni toivoo jo hieman alempia lukemia. Lämpö tuntuu hyvältä, kun muistelee naureskelua Turun viime vuoden hellepäivistä. Niitähän oli siis nolla. Tämä kesä on tainnut olla juuri sellainen, kuin ne monien muistelemat lapsuuden kesät. Aurinko paistoi ja vedestä poistuttiin lähinnä nukkumaan. Koska eihän ollut niitä kännyköitä, joilla roikkua…

Hel­teel­lä on toki myös hait­ta­puo­len­sa, eri­tyi­ses­ti van­huk­set ja use­at eläi­met se lait­taa ko­vil­le. Sen jat­ku­es­sa pit­kään al­kaa pe­rus­ter­veen­kin sie­to­ky­ky ol­la ko­vil­la. Ei­vät ne hel­le­päi­vät ol­leet­kaan niin au­voi­sia, kuin muis­tel­tiin. Tuu­let­ti­mien lop­pu­mi­sen li­säk­si hel­lein­fer­no on kui­ten­kin ai­heut­ta­nut ih­mi­sis­sä myös luo­vaa kek­se­li­äi­syyt­tä. Tar­jol­la on niin yö­paik­ko­ja vii­le­äs­sä kau­pas­sa kuin vir­kis­täy­ty­mis­tä jää­hal­lil­la. Ka­duil­le on lai­tet­tu juo­ma­kip­po­ja koi­ril­le ja esi­mer­kik­si mo­net kau­pat ovat ilah­dut­ta­neet asi­ak­kai­ta tar­jo­a­mal­la heil­le vet­tä.

Tai toi­saal­ta, hel­le voi­kin tuo­da aja­tuk­siin myös jo­tain muu­ta. Met­sä­pa­lo­jen hii­len­mus­tak­si polt­ta­ma mai­se­ma. Jär­ves­sä kel­lu­va pak­su si­ni­le­vä­lie­ju. Hel­le ei ole pelk­kiä rie­mun­kil­jah­duk­sia tai myös­kään har­mi­tus­ta konk­reet­ti­sis­ta ar­jen haas­teis­ta. Täl­lai­set ke­sät voi­vat tu­le­vai­suu­des­sa ol­la yhä ylei­sem­piä Suo­mes­sa­kin ja suu­rin syy tä­hän on il­mas­ton­muu­tos. Sään ää­ri-il­mi­öt li­sään­ty­vät jat­ku­vas­ti. Sää ei ole sama asia kuin il­mas­to, mut­ta ei koko ke­sän hel­le­put­kea kan­na­ta pel­käl­lä sat­tu­mal­la tai olan ko­hau­tuk­sel­la ohit­taa. Tämä on kuva tu­le­vai­suu­des­ta, jon­ka es­tä­mi­sek­si on teh­tä­vä kaik­ken­sa.

Hel­le ei ole pelk­kiä rie­mun­kil­jah­duk­sia tai myös­kään har­mi­tus­ta konk­reet­ti­sis­ta ar­jen haas­teis­ta.

Il­mas­to ja sii­hen suh­tau­tu­mi­nen on po­li­tiik­kaa. Po­li­tii­kal­la voi­daan tu­ho­ta tu­le­vai­suu­den elä­mä tai tais­tel­la elin­kel­poi­sen maa­pal­lon puo­les­ta. Tois­tan eh­kä it­se­ä­ni, mut­ta täs­tä­kään asi­as­ta ei voi pu­hua muis­tut­ta­mat­ta mei­dän jo­kai­sen tär­key­des­tä. Sel­ke­ät lin­jat ve­de­tään val­ta­kun­nan ta­sol­la, mut­ta lo­pul­li­set va­lin­nat teem­me joka päi­vä it­se, niin kau­pan hyl­lyil­lä, kou­lu­mat­koil­la kuin lo­maa suun­ni­tel­les­sa. Esi­mer­kik­si li­han syön­nin lo­pet­ta­mi­nen on tut­ki­tus­ti te­hok­kaim­pia ta­po­ja tor­jua il­mas­ton­muu­tos­ta. Voin va­kuut­taa, et­tä loma su­juu yh­tä mu­ka­vas­ti, vaik­ka töt­te­rös­sä oli­si­kin ve­ge­jäts­kiä tai gril­lis­sä pais­tui­si mak­ka­ran si­jaan mais­sit tai soi­ja­na­kit. Ja sii­nä sa­mal­la voi tul­la pe­las­ta­neek­si jo­tain ai­ka pal­jon suu­rem­paa.

Läm­min­tä ke­sän jat­koa ja fik­su­ja va­lin­to­ja, tar­koit­taa se sit­ten tuu­let­ti­men han­kin­taa tai kas­vis­mak­ka­raa!

Näköislehti

Menovinkit

To 28.3. Yhteislenkki

klo 10. Läh­tö Kaut­tu­an Spor­ti­an edes­tä (To­ri­tie 3), sau­vat mu­kaan. Se­ni­o­ri­kuu­kau­den ta­pah­tu­ma. Järj. Pai­kal­li­set elä­ke­läis­jär­jes­töt

La 30.3. Pääsiäiskokko

klo 18.30 al­ka­en Köy­li­ön Kan­kaan­pään ky­län ui­ma­ran­nal­la (Ku­nin­kaan­läh­teen­tie 374). Koko per­heen pää­si­äis­ta­pah­tu­ma. Puf­fet­ti, ar­von­taa. Järj. Kan­kaan­pään ky­läyh­dis­tys.

Ti 2.4. Satutuokio

klo 17.30 La­pin kir­jas­tos­sa (Ki­vi­sil­lan­tie 6) 3–6-vuo­ti­al­le. Lo­puk­si vä­rit­te­ly­het­ki. Järj. MLL Rau­man La­pin yh­dis­tys.

Ti 2.4. Tanssi­te­at­te­rie­sitys

klo 18 Eu­ran lu­ki­on juh­la­sa­lis­sa (Sa­vi­kon­tie 11). Au­rin­ko­ba­let­ti esit­tää koko per­heel­le so­pi­van Pet­rush­ka eli mi­ten maa­gik­ko me­net­ti mah­tin­sa -esi­tyk­sen. Järj. Eu­ran kun­ta/kult­tuu­ri­pal­ve­lut.

Ti 2.4. Kirjaston koukut

klo 18 Sä­ky­län pää­kir­jas­tos­sa (Si­va­rin­tie 6). Il­ta kä­den­tai­to­ja teh­den, mu­siik­kia tai ää­ni­kir­jo­ja kuun­nel­len. Järj. Sä­ky­län pää­kir­jas­to, Köy­li­ön seu­dun Ny­ky­mar­tat ry.

Ti 2.4. Sorvari ja työt

klo 12 al­ka­en Sä­ky­län kir­jas­tos­sa (Si­va­rin­tie 6). Köy­li­ö­läis­läh­töi­nen Ta­pa­ni Mar­ja­nen esit­te­lee puu­sor­vaus­töi­tään ja pys­tyt­tää puis­ten käyt­tö- ja tai­de-esi­nei­den näyt­te­lyä. Järj. Sä­ky­län kir­jas­to ja Ta­pa­ni Mar­ja­nen.

Ke 3.4. Muistikahvila

klo 13 Eu­ran Per­he­kes­kuk­ses­sa (Sa­ta­kun­nan­ka­tu 12). Ai­hei­na mie­len hy­vin­voin­ti, unen ja ra­vin­non mer­ki­tys ar­jes­sa. Pu­hu­ji­na Jen­na Laak­so ja Kai­sa Leh­to­la Var­si­nais-Suo­men Muis­tiyh­dis­tyk­ses­tä. Järj. Rau­man Seu­dun Muis­tiyh­dis­tys ja Muis­ti­luot­si.

Ke 3.4. Infotilaisuus sotilas­ko­ti­toi­min­nasta

klo 18 Sä­ky­län so­ti­las­ko­dis­sa (Po­ri­lais­tie 1). Tie­toa va­paa­eh­tois­toi­min­nas­ta va­rus­mies­ten hy­väk­si. Järj. Sä­ky­län So­ti­las­ko­tiyh­dis­tys.

To 4.4. Asiaa kuulosta ja kuulokojeista

klo 13.30 Eu­ran so­te­kes­kuk­sen hen­ki­lö­kun­nan ruo­ka­sa­lis­sa (Ter­veys­tie 3). Lu­en­noi An­na-Mai­ja To­lo­nen Kuu­lo­lii­tos­ta. Järj. Rau­man Kuu­lo ry ja Eu­ran kuu­lo­ker­ho.

Instagram