Pöytyä, Yläne | Kalevi Joutsela vietti lapsuutensa pientilalla Yläneen Uudes­sa­kar­ta­nossa kotieläinten keskellä. Nyt eläkepäivinään hän tekee monenlaisen taiteen ohella hellyttäviä maatilan eläimiä laudanpätkistä ja kuvaa maalaiselämää muutenkin.

Jout­se­la esit­te­lee it­sen­sä en­ti­sek­si, ym­pä­ri Suo­mea töi­tä teh­neek­si ku­vis­mai­kak­si, joka elää nyt kah­ta elä­mää. Tal­vi­kau­det ku­lu­vat Jär­ven­pääs­sä kau­pun­ki­lai­se­na abst­rak­tia tai­det­ta teh­den. Ke­säl­lä on esit­tä­vän maa­lais­tai­teen vuo­ro.

– Tä­män ti­lan nimi on Kuo­vi­la, ja joka ke­vät, kun tu­len tän­ne, kuu­len, mi­ten kuo­vi huu­taa pel­lol­la ter­ve­tu­li­ai­sik­si omaa ni­me­ään. On kuin pa­lai­si lap­suu­teen 50-lu­vul­le, Ka­le­vi Jout­se­la hy­myi­lee.

– Lapsuus täällä Yläneellä oli onnellista aikaa pientilalla kotieläimiä hoidellessa, Kalevi Joutsela muistelee.

Liisa Nykänen

Hän on ke­sä­uus­kar­ta­no­lai­nen koko sy­dä­mes­tään. Kun hä­nen van­hem­pan­sa Ai­li ja En­sio pi­ti­vät Kuo­vi­lan ti­laa, lap­set osal­lis­tui­vat pie­nes­tä pi­tä­en töi­hin niin kuin ylei­ses­ti oli ta­pa­na.

– Kun mei­dän piti luo­pua vii­mei­ses­tä rak­kaas­ta he­vo­ses­tam­me, sa­noin äi­dil­le, et­tä teen hä­nel­le uu­den ja tein­kin lau­dois­ta jos­kus 1970-lu­vun alus­sa. Van­hem­pie­ni kuo­le­man jäl­keen olen teh­nyt lau­dois­ta myös leh­miä, ka­no­ja ja si­ko­ja, me­hi­läi­sen ja maa­lais­hah­mo­ja­kin.

Polle on jo vanha ja vähän väsynyt.

Kalevi Joutsela

Jout­se­la kai­paa ym­pä­ril­leen en­ti­sa­jan maa­lai­se­lä­män koko kir­joa ja on su­rul­li­nen, kun sitä ei juu­ri­kaan voi enää ko­kea.

Kalevi Joutsela tuumaa. että moottorisaha on hyvä taiteentekoväline. Sitä hän käyttää usein taidetoksia tehdessään.

Liisa Nykänen

– Huo­maan puo­lus­ta­va­ni kau­pun­gis­sa maa­seu­tua. On su­rul­lis­ta, et­tä maa­seu­tu tyh­je­nee mo­nin pai­koin. Nuo­ret­kin jou­ta­vat not­ku­maan kaup­po­jen nur­kil­la, ei­kä heil­lä ole tar­peek­si jär­ke­vää te­ke­mis­tä, Jout­se­la poh­tii.

Kunniaa vanhalle maaseudulle

Ka­le­vi Jout­se­lan lau­dois­ta ra­ken­ne­tut te­ok­set te­ke­vät kun­ni­aa van­hal­le maa­seu­dul­le ja sen tuo­tan­to­e­läi­mil­le. Lau­ta­hah­mot ovat ilah­dut­ta­neet Kuo­vi­lan­tien kul­ki­joi­ta koko 2000-lu­vun. Au­tot hil­jen­tä­vät lau­ta­e­läin­ten koh­dal­la, ja ai­na vä­lil­lä joku tu­ris­ti­bus­si osaa kur­va­ta Tu­run­tiel­tä Kuo­vi­lan ti­lan tai­de­vi­he­ri­ön ohi. Sym­paat­ti­sen nä­köi­set lau­ta­hah­mot tun­ne­taan kau­ka­na­kin.

– Ih­mi­set ky­se­le­vät kaup­pa­reis­suil­la­ni, tu­lee­ko tänä ke­sä­nä taas eläi­miä.

Ka­le­vi Jout­se­lan syn­nyin­ko­ti Kuo­vi­la on hä­nel­le var­si­nai­nen ke­sä­kei­das, jos­sa voi kes­kit­tyä tai­teen­te­koon. Uu­den­kar­ta­non mai­se­mat ovat läm­pi­män lä­hei­set ja ih­mi­sen ko­koi­set.

– En­sim­mäis­tä he­vos­ta ra­ken­te­lin kaik­kein pi­sim­pään. Sen jäl­keen tein sei­so­van leh­män, ma­kaa­van leh­män, va­si­kan, siat, ka­nat ja me­hi­läi­sen. Ne kaik­ki ovat eläi­miä, joi­ta Kuo­vi­las­sa van­hem­pie­ni ai­ka­na pi­det­tiin. Lau­ta­e­läin­ten teko on mi­nul­le tie­tyn­lais­ta his­to­ri­aan as­tu­mis­ta, Jout­se­la miet­tii.

Hän muis­te­lee, mi­ten ke­rä­si lap­se­na vel­jen­sä kans­sa la­don al­le mu­ni­nei­den ka­no­jen mu­nia. Pie­nem­pä­nä hän sai kon­ta­ta la­don al­le ja poi­mia mu­nat lak­kiin­sa. Iso­ve­li veti hä­net sit­ten ja­lois­ta taas nä­ky­vil­le.

Muis­tot saa­vat hä­net usein tun­te­maan pie­nuu­ten­sa van­hem­pien­sa ja iso­van­hem­pien­sa töi­den edes­sä. Van­ha ko­ti­ti­la on täyn­nä his­to­ri­aa, joka vie hel­pos­ti mu­ka­naan.

Val­mis­tut­tu­aan Jout­se­la toi­mi ku­vaa­ma­tai­don opet­ta­ja­na mo­nes­sa eri pai­kas­sa ja jäi eläk­keel­le Tuu­su­las­ta Le­po­lan kou­lun reh­to­rin vi­ras­ta.

Jout­se­la ker­too moot­to­ri­sa­han ole­van oi­kein hyvä tai­teen­te­ko­vä­li­ne. Van­has­sa na­ve­tas­sa on sii­tä haus­ko­ja näyt­tö­jä­kin, moot­to­ri­sa­hal­la muo­toil­tu­ja pat­sai­ta, muun muu­as­sa ai­san­kan­nat­ta­ja ja kir­ves­mies.