Kolumnit
10.9.2020 7.55

Elävä kuollut

Joi­tain vuo­sia sit­ten asi­ak­kaak­se­ni tuli nuo­ri, jos­ta en­nak­ko­tie­dok­si olin saa­nut mää­ri­tel­män: ”elä­vä kuol­lut”. En­sim­mäi­nen koh­taa­mi­nen oli kan­kea. Hup­pu­päi­nen kum­ma­jai­nen ei pu­hu­nut mi­tään ja minä ko­e­tin lu­kea hä­nen eleet­tö­myy­des­tään edes jo­tain merk­ke­jä. Hen­git­tää­kö se? On­ko­han sil­lä ase tas­kus­sa? Mei­na­si­ko se äs­ken sa­noa jo­tain? Yl­lä­tyin to­del­la, kun nuo­ri ha­lu­si ta­va­ta uu­del­leen seu­raa­val­la vii­kol­la. Pik­ku­hil­jaa ka­ve­riin saa­tiin eloa ja hup­pu­kin jäi pois pääs­tä jo sa­man ke­vään ai­ka­na.

Tämä artikkeli on vain Alasatakunnan tilaajalle.

Jos olet jo tilaaja, pääset lukemaan artikkelin kirjautumalla sisään.

OLEN TILAAJA

Ota kantaa

Ota kantaa