Pöytyä, Yläne | Kyösti Mäkimattilan uusin runoteos saa voimansa arjen kontrasteista ja vie lukijan lähemmäs taiteilijan persoonaa.

Ku­lu­nut vuo­si on ve­tä­nyt ylä­ne­läis­läh­töis­tä Kyös­ti Mä­ki­mat­ti­laa use­am­paan suun­taan kuin ai­em­min. On ol­lut Täh­det täh­det -te­le­vi­si­o­ku­vauk­sia, kon­sert­ti­kier­tu­ei­ta eri ko­koon­pa­no­jen kans­sa, uu­sia yh­teis­työ­ku­vi­oi­ta ja ke­vään kor­val­la vie­lä nel­jän­nen ru­no­te­ok­sen jul­kis­ta­mi­nen.

Kai­ken pyö­ri­tyk­sen kes­kel­lä juu­ri kir­joit­ta­mi­nen on pi­tä­nyt esiin­ty­vän tai­tei­li­jan aja­tuk­set koos­sa.

– En ole löy­tä­nyt Twit­ter- tai blo­gi­a­lus­tois­ta it­se­ni nä­köis­tä il­mai­su­ka­na­vaa, jo­ten olen ot­ta­nut ta­vak­si kir­joit­taa ru­no­ja, hän ker­too.

Lue tors­tai­na 23. tou­ko­kuu­ta il­mes­ty­nees­tä Ala­sa­ta­kun­nas­ta, mi­ten ru­noi­li­ja Heli Laak­so­nen liit­tyy Kyös­tin uu­sim­paan ru­no­te­ok­seen.