9.1.2024 12.45

Kunnanviraston väki ryhmäkuvassa

Säkylä | Säkylän kunnanviraston henkilökunta kokoontui ryhmäkuvaan joulukuussa 1984. Kuvan lienee ottanut Liisa Siltanen Säkylän kunnanvirastossa valtuuston istuntosalin ovien edessä. Kuvan lähetti arkistoistaan Juha Nummela, joka kertoo, että kukaan kuvassa olijoista ei enää ole kunnan palveluksessa.

25.10.2021 10.32

Ylimeno lautalla Köyliön Saareen

Lukijan kuva

Lukijan kuva

Säkylä, Köyliö | Eila Lundström lähetti toimitukseen liki sata vuotta vanhan kuvan, jonka taustalla lukee lyijykynällä kirjoitettuna: Ylimeno lautalla Köyliön Saareen Autolla (F. Teerilahden). 9.7.1923. Eila ja Anni.

17.10.2021 13.36

Tunnistatko paikkaa tai henkilöitä Kiukaisista vuodelta 1938?

25.8.2021 12.18

Eura | Nykyään Raumalla asuva Aulis Jokinen toi Eurasta noin vuonna 1948 otetun valokuvan elonleikkuun ajoilta. Hän itse on pikkupoikana etualalla ja hänen isänsä ajaa leikkuukonetta. Paikka on hänen muistikuviensa mukaan Leväsen talon pellolla ihan Euran keskustassa Lukkalan alueella. Häntä kiinnostaisi tietää, keitä ovat kolme muuta kuvassa olevaa, jotka ovat viljaa sitomassa.

7.5.2021 13.47

Pian purettava Panelian vanha koulu loistonsa päivinä

16.4.2021 12.18

Väkeä meijerillä 1900-luvun alkupuolella

Eura | ämä vanha kuva on sen mukana kulkevan tekstin mukaan otettu Simulan talon luona sijainneen Turajärven meijerin pihalla vuoden 1915 tienoilla.

16.3.2021 14.49

Mikähän talo?

Eura, Kiukainen | Onko kuvan talo mahdollisesti Kylä-Katila? Tätä kyselee Heimo Outola, joka lähetti Antti Virran ottaman kuvan. Virta oli Kiukaisten ensimmäinen valokuvaaja koneenkäyttäjä 1910-luvulla.

9.2.2021 13.02

Kuva Kiukaisista, mutta mistä?

Eura, Kiukainen | "Mikä on kuvan tilaisuus ja talo?" Kuvan lähettänyt Heimo Outola kysyy. Kuva on otettu Kiukaisissa ennen vuotta 1937.

18.1.2021 8.32

Vielä vuonna 1979 Eurantieltä käännyttiin Lauttakylän tai Rauman suuntaan

Vähän reilut 40 vuotta sitten maaliskuussa 1979 otetussa kuvassa Eurantie on vielä Lauttakyläntien kanssa samassa tasossa.

Vähän reilut 40 vuotta sitten maaliskuussa 1979 otetussa kuvassa Eurantie on vielä Lauttakyläntien kanssa samassa tasossa.

Kauko Laivanen

Eura | Kauko Laivasen ottamassa kuvassa avautuu näkymä Eurantieltä kirkolle päin maaliskuussa 1979. Pian tuon jälkeen näkymät muuttuivat melkoisesti, sillä saman vuoden syksyllä risteyksen paikalla oli jo valtatiesilta, ja tie kirkolle kävi alikulun kautta.

8.1.2021 10.02

Tunnistatko hiihtäjiä Pyhäjärven jäällä?

Niilo Ojala

Niilo Ojala

Säkylä | Sotien jälkeen erilaiset kuntien väliset hiihtokilpailut kuten Pyhäjärven ympärihiihdot ja naapurikuntien väliset hiihtoviestit kukoistivat. Kuvan nuoret naiset osallistuivat hiihtoviestiin vuonna 1948, ja säkyläläinen valokuvaaja Niilo Ojala ikuisti järven suunnasta saapuneet naiset juuri ennen viestin vaihtoa.

28.10.2020 12.15

Ruunin pappa ja härkävoimaa

Eura | Hinnerjokilainen Pertti Pietilä toi lehteen vanhasta taulusta otetun valokuvan. Pietilän omista historia-arkistoistaan löytämässä taulu-kuvassa honkilahtelainen Ruunin pappa ajaa härän vetämää kantokuormaa.

8.7.2020 16.29

Maata­lous­juh­lilla Köyliössä

Köyliö | Eila Lundström lähetti vanhan valokuvan Satakunnan VIII maata­lous­juh­lista vuodelta 1934. Kuvan taakse on kirjoitettu, että juhlat olivat Köyliössä 25.–26. elokuuta. Pöytäseurueessa istuvat maaherra V. Kyttä, parooni ja paroonitar Cedercreutz, nimismies A. Virta, kansakoulun opettaja Yrjö Rintala sekä rouva Anni Fegengren.

20.6.2020 16.00

Naarjoen koulu miltei sata vuotta sitten

Eura | Kaarina Ruohola lähetti lehteen ryhmäkuvan, joka on otettu 1920-luvun lopulla Naarjoen koulun rappusilla.

17.6.2020 6.05

Disco suljettu

Eura, Kiukainen | Kiukaisista kotoisin oleva ja nykyisin Ulvilassa asuva Manu Malmi löysi vuoden 1970 urheilutulosten lehti­lei­ke­vih­ko­sestaan kuvan Kiukaisten palaneesta myllystä.

16.6.2020 13.41

Naarjoen kansakoulun sauna poltettiin 1980-luvulla

Eura | Kaarina Ruohola lähetti lehteen kuvan Naarjoen kansakoulun vanhasta hirsisestä sauna­ra­ken­nuk­sesta.

24.4.2020 11.43

Autokoulun oppilaita liki 60 vuoden takaa

Eura | Euran autokou­lu­kurs­si­laisten kuva vuodelta 1961 lähetti kauttualainen Raimo Korte.

16.4.2020 11.16

Alinenkoski ennen ja nyt

Eura | Timo Tuomisella on ollut hyvää aikaa kaivella vanhoja kuvia koronaviruksen vuoksi. Arkistojen kätköistä löytyi kuva Alisenkoskesta vuoden 1958 pääsiäiseltä.

27.3.2020 15.50

Ajolupa Suomen kuntiin

Helma Toivosen albumi

Helma Toivosen albumi

Eura | Liikku­mis­ra­joi­tuksia on ollut ennenkin. Helma Toivosen omistamassa kuvassa on Vihtori Stenberg, hänen äitinsä isä ja kuvan takapuolella ajolupa muihin Suomen kuntiin.

25.3.2020 10.35

Työura alkoi EP:n pakkarina

Euran Paperin vasta aloittaneet nuoret pakkarit Pekka Leino (vas.) ja Kyösti Tikka 60-luvun alussa.

Euran Paperin vasta aloittaneet nuoret pakkarit Pekka Leino (vas.) ja Kyösti Tikka 60-luvun alussa.

Pekka Leinon albumi

Eura, Kauttua | Kauttualaiset Pekka Leino (vas.) ja Kyösti Tikka menivät Euran Paperiin pakkareiksi 15-vuotiaina 60-luvun alussa. Pekka Leinon lähettämä kuva lienee otettu EP:n ykkössalissa vuonna 1962 tai 1963, jolloin nuorukaiset aloittelivat työtään.

6.3.2020 14.45

Hiihtäjät sadan vuoden takaa

Näin suksittiin ennen vanhaan puusuksilla.

Näin suksittiin ennen vanhaan puusuksilla.

Näin suksittiin ennen vanhaan puusuksilla.

Näin suksittiin ennen vanhaan puusuksilla.

Säkylä, Köyliö | Ennen olivat talvet lumisia ja sukset puuta. Köyliöläisen Maija Lehtisen arkistosta löytyi kuva, jossa neljä Vinnarin koulun kakkos­luok­ka­laista poseeraa kameralle hiihtotamineissa arviolta 1918–1919.

26.2.2020 11.30

Euran vanha pysäkki

Eurassa Sorkkisissa ollut rautatiepysäkki on jo purettu.

Eurassa Sorkkisissa ollut rautatiepysäkki on jo purettu.

Eurassa Sorkkisissa ollut rautatiepysäkki on jo purettu.

Eurassa Sorkkisissa ollut rautatiepysäkki on jo purettu.

Eura | Kauttualaisen Pekka Helanderin kokoelmista löytyi valokuva, jonka takana oleva vuosiluku vie 1910-luvulle. Kuvassa on Euran Sorkkisissa sijainnut vanha rautatiepysäkki-rakennus.

6.11.2019 12.10

Kauttuan keskustassa

Pekka Helander

Pekka Helander

Eura, Kauttua | Pekka Helanderin kokoelmista löytyi tämä hänen ottamansa vanha Kauttua-kortti. Näkymä on Maasillantien ja Turuntien risteyksestä 24.2.1958.

Vanhat kuvat

Onko sinulla Alasatakunnan levikkialueelta otettu vanha kuva, josta haluat herättää keskustelua tai kerätä lisää tietoa? Julkaisemme Vanhat kuvat -osastolla lukijoiden lähettämiä vanhoja kuvia, ja siellä on myös mahdollisuus kommentoida kuvia. Vanhoja kuvia julkaistaan myös lehdessä.

Lähetä kuva oheisella lomakkeella tai sähköpostilla toimitus(at)alasatakunta.fi tai jos kuva on paperinen, käy Euran toimituksessa arkena kello 9–15. Kirjoita mukaan kuvan tiedot – mistä se on otettu ja milloin, keitä siinä on, kuka kuvan on ottanut – ja pieni tarina, jos kuvaan sellainen liittyy.

Selvitä etukäteen, että sinulla on oikeus tarjota kuva julkaistavaksi ilman, että se rikkoo kuvan ottajan tekijänoikeuksia tai siinä esiintyvien henkilöiden oikeuksia.

Lomaketta lähetetään!

Näköislehti

Menovinkit

To 28.3. Yhteislenkki

klo 10. Läh­tö Kaut­tu­an Spor­ti­an edes­tä (To­ri­tie 3), sau­vat mu­kaan. Se­ni­o­ri­kuu­kau­den ta­pah­tu­ma. Järj. Pai­kal­li­set elä­ke­läis­jär­jes­töt

La 30.3. Pääsiäiskokko

klo 18.30 al­ka­en Köy­li­ön Kan­kaan­pään ky­län ui­ma­ran­nal­la (Ku­nin­kaan­läh­teen­tie 374). Koko per­heen pää­si­äis­ta­pah­tu­ma. Puf­fet­ti, ar­von­taa. Järj. Kan­kaan­pään ky­läyh­dis­tys.

Ti 2.4. Satutuokio

klo 17.30 La­pin kir­jas­tos­sa (Ki­vi­sil­lan­tie 6) 3–6-vuo­ti­al­le. Lo­puk­si vä­rit­te­ly­het­ki. Järj. MLL Rau­man La­pin yh­dis­tys.

Ti 2.4. Tanssi­te­at­te­rie­sitys

klo 18 Eu­ran lu­ki­on juh­la­sa­lis­sa (Sa­vi­kon­tie 11). Au­rin­ko­ba­let­ti esit­tää koko per­heel­le so­pi­van Pet­rush­ka eli mi­ten maa­gik­ko me­net­ti mah­tin­sa -esi­tyk­sen. Järj. Eu­ran kun­ta/kult­tuu­ri­pal­ve­lut.

Ti 2.4. Kirjaston koukut

klo 18 Sä­ky­län pää­kir­jas­tos­sa (Si­va­rin­tie 6). Il­ta kä­den­tai­to­ja teh­den, mu­siik­kia tai ää­ni­kir­jo­ja kuun­nel­len. Järj. Sä­ky­län pää­kir­jas­to, Köy­li­ön seu­dun Ny­ky­mar­tat ry.

Ti 2.4. Sorvari ja työt

klo 12 al­ka­en Sä­ky­län kir­jas­tos­sa (Si­va­rin­tie 6). Köy­li­ö­läis­läh­töi­nen Ta­pa­ni Mar­ja­nen esit­te­lee puu­sor­vaus­töi­tään ja pys­tyt­tää puis­ten käyt­tö- ja tai­de-esi­nei­den näyt­te­lyä. Järj. Sä­ky­län kir­jas­to ja Ta­pa­ni Mar­ja­nen.

Ke 3.4. Muistikahvila

klo 13 Eu­ran Per­he­kes­kuk­ses­sa (Sa­ta­kun­nan­ka­tu 12). Ai­hei­na mie­len hy­vin­voin­ti, unen ja ra­vin­non mer­ki­tys ar­jes­sa. Pu­hu­ji­na Jen­na Laak­so ja Kai­sa Leh­to­la Var­si­nais-Suo­men Muis­tiyh­dis­tyk­ses­tä. Järj. Rau­man Seu­dun Muis­tiyh­dis­tys ja Muis­ti­luot­si.

Ke 3.4. Infotilaisuus sotilas­ko­ti­toi­min­nasta

klo 18 Sä­ky­län so­ti­las­ko­dis­sa (Po­ri­lais­tie 1). Tie­toa va­paa­eh­tois­toi­min­nas­ta va­rus­mies­ten hy­väk­si. Järj. Sä­ky­län So­ti­las­ko­tiyh­dis­tys.

To 4.4. Asiaa kuulosta ja kuulokojeista

klo 13.30 Eu­ran so­te­kes­kuk­sen hen­ki­lö­kun­nan ruo­ka­sa­lis­sa (Ter­veys­tie 3). Lu­en­noi An­na-Mai­ja To­lo­nen Kuu­lo­lii­tos­ta. Järj. Rau­man Kuu­lo ry ja Eu­ran kuu­lo­ker­ho.

Instagram