27.10.2020 6.20
Pääkirjoitukset
 
Liisa Nykänen

Arjen sankareita tarvitaan

Kauttuan torialue näytti sunnuntaina tältä. Viestittäisiköhän iso roskakori keskellä toria, että roskat kuuluvat sinne?

Kauttuan torialue näytti sunnuntaina tältä. Viestittäisiköhän iso roskakori keskellä toria, että roskat kuuluvat sinne?

Liisa Nykänen

image

Ympärillämme on paljon hiljaista työtä tekeviä, joiden työn tärkeyden huomaa vasta, kun he eivät jostain syystä olekaan sitä tekemässä.

Var­si­nai­sia ar­jen san­ka­rei­ta ovat hen­ki­löt, jot­ka kier­te­le­vät aa­mui­sin ke­rää­mäs­sä tei­den pien­ta­reil­ta ja ky­lä­kes­kuk­sis­ta au­to­jen ik­ku­nois­ta luon­toon vis­ko­tut pul­lot, töl­kit ja ros­kat. Se on luon­non­suo­je­lua par­haim­mil­laan ja an­sait­see ison kii­tok­sen.

Tus­kin­pa tu­pa­kan­tum­pin tai kark­ki­pa­pe­rin maa­han heit­tä­vä ajat­te­lee tai edes tie­tää, mi­ten pit­kän ajan nii­den maa­tu­mi­nen vie, ei­vät­kä mo­net ma­te­ri­aa­lit maa­du vuo­si­sa­to­jen­kaan ku­lu­es­sa. Ne vain ha­per­tu­vat, ohe­ne­vat ja pilk­kou­tu­vat yhä pie­nem­mik­si pa­la­sik­si, ja esi­mer­kik­si pie­net muo­vi­no­sat pää­ty­vät ra­vin­to­ket­jun kaut­ta lo­pul­ta ih­mi­sen eli­mis­töön. Ajat­te­le­mat­to­muus koi­tuu siis ih­mis­kun­nan on­net­to­muu­dek­si.

Täs­sä leh­des­sä esi­tel­lään yk­si ar­jen san­ka­reis­ta, eu­ra­lai­nen Ar­to Tuo­mi­nen, joka on ke­rän­nyt ros­kia Eu­ran ja Kaut­tu­an kes­kus­tois­ta jo pit­käl­ti tois­ta­kym­men­tä vuot­ta. Hä­nen työn­sä ei tun­nu lop­pu­van, ei va­li­tet­ta­vas­ti edes vä­he­ne­vän. Kuu­si­kymp­pi­nen mies ke­rää­mäs­sä ky­läl­tä etu­pääs­sä nuor­ten heit­tä­miä ros­kia – se tun­tuu vää­räl­tä, vaik­kei Ar­toa aja­kaan ros­kien ke­rää­mi­seen mi­kään pak­ko vaan ihan oma halu pi­tää ky­lä­ku­va siis­ti­nä. Iä­käs­tä jouk­koa ovat mo­net muut­kin luon­toa sii­vo­a­vat ja kier­rä­tys­pul­lo­ja ja -tölk­ke­jä ke­räi­le­vät. Toi­vot­ta­vas­ti hei­dän työl­leen löy­tyy jat­ka­jia, sil­lä ai­na­kin ros­kaa­jia riit­tää su­ku­pol­ves­ta toi­seen.

Kan­sa­lais­kas­va­tuk­sel­le oli­si tar­vet­ta, ja var­mas­ti sitä ko­deis­sa ja kou­luis­sa teh­dään­kin. Opit tun­tu­vat vain unoh­tu­vat, kun yön tun­tei­na pör­rä­tään jou­kol­la ky­läl­lä, ha­e­taan pi­ka­ruo­kaa au­tos­sa syö­tä­väk­si ja hei­te­tään ros­kat ulos ik­ku­nas­ta. Kun­pa edes jol­lain po­ru­kas­sa syt­tyi­si lamp­pu pääs­sä, ja hän kek­si­si vie­dä kaik­kien pa­pe­rit ja töl­kit ros­kik­seen. Nii­tä kyl­lä löy­tyy, kun­han nä­kee pik­kui­sen vai­vaa.