Kauttuan torialue näytti sunnuntaina tältä. Viestittäisiköhän iso roskakori keskellä toria, että roskat kuuluvat sinne?
Liisa Nykänen
Varsinaisia arjen sankareita ovat henkilöt, jotka kiertelevät aamuisin keräämässä teiden pientareilta ja kyläkeskuksista autojen ikkunoista luontoon viskotut pullot, tölkit ja roskat. Se on luonnonsuojelua parhaimmillaan ja ansaitsee ison kiitoksen.
Tuskinpa tupakantumpin tai karkkipaperin maahan heittävä ajattelee tai edes tietää, miten pitkän ajan niiden maatuminen vie, eivätkä monet materiaalit maadu vuosisatojenkaan kuluessa. Ne vain hapertuvat, ohenevat ja pilkkoutuvat yhä pienemmiksi palasiksi, ja esimerkiksi pienet muovinosat päätyvät ravintoketjun kautta lopulta ihmisen elimistöön. Ajattelemattomuus koituu siis ihmiskunnan onnettomuudeksi.
Tässä lehdessä esitellään yksi arjen sankareista, euralainen Arto Tuominen, joka on kerännyt roskia Euran ja Kauttuan keskustoista jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Hänen työnsä ei tunnu loppuvan, ei valitettavasti edes vähenevän. Kuusikymppinen mies keräämässä kylältä etupäässä nuorten heittämiä roskia – se tuntuu väärältä, vaikkei Artoa ajakaan roskien keräämiseen mikään pakko vaan ihan oma halu pitää kyläkuva siistinä. Iäkästä joukkoa ovat monet muutkin luontoa siivoavat ja kierrätyspulloja ja -tölkkejä keräilevät. Toivottavasti heidän työlleen löytyy jatkajia, sillä ainakin roskaajia riittää sukupolvesta toiseen.
Kansalaiskasvatukselle olisi tarvetta, ja varmasti sitä kodeissa ja kouluissa tehdäänkin. Opit tuntuvat vain unohtuvat, kun yön tunteina pörrätään joukolla kylällä, haetaan pikaruokaa autossa syötäväksi ja heitetään roskat ulos ikkunasta. Kunpa edes jollain porukassa syttyisi lamppu päässä, ja hän keksisi viedä kaikkien paperit ja tölkit roskikseen. Niitä kyllä löytyy, kunhan näkee pikkuisen vaivaa.