Tämänkin lehden tekstari- ja lukijoilta-palstoilla on tuon tuostakin kirjoituksia liikennehäiriköistä. Valituksen kohteena ovat olleet yhtä lailla jonkun mielestä liian hiljaa tien tukkeena ajavat mummot kuin kuntien keskustoissa autojensa renkaita ulvottavat nuoret kaaharit. Kaikkia ääripään käyttäytyjiä löytyy ja vaikka mitä siltä väliltä. Liikennepelissä on kaikenlaisia nappuloita.
Yleisen liikenneturvallisuuden kannalta on ehdottoman tärkeää, että kaikilla on sama tavoite; liikkua tiellä niin, että matkanteko sujuu kaikilta turvallisesti.
Liikenteessä oleminen vaatii keskittymistä, eikä sitä pidä häiritä sen paremmin kännykkää näpräämällä kuin muutakaan ylimääräistä tekemällä. Huomion kääntäminen pieneksikin hetkeksi muuhun kuin liikenteeseen voi olla kohtalokasta. Hirvi, pyöräilijä tai sivutieltä tuleva ajoneuvo voi ilmestyä yhtäkkiä auton eteen.
Olisi hyvä oppia tuntemaan itsensä kuljettajana, tietää vahvuutensa ja heikkoutensa. Rattiraivosta kärsivän on syytä opetella hillitsemään itsensä eikä alkaa "opettaa" muita tiellä liikkuvia. Herrasmieskäytös on paljon parempi tapa tuoda liikenteeseen joustavuutta.
Kannattaa myös opetella ennakoivan ajon tyyliä, koettaa tunnistaa riskejä, ennustaa tulevia tilanteita ja torjua omalla käyttäytymisellä vaaratekijöitä jo ennakolta.
Tarpeeksi pitkän turvavälin pitäminen edellä ajavaan on tehokasta ennakointia, samoin ohitustilanteiden tarkkaan harkitseminen. Vastuu turvallisesta ohituksesta on aina ohittamaan lähtevällä, ja ohituksesta saatava hyöty on usein vähäinen.
Tutkimusten mukaan suomalaiset hallitsevat suhteellisen hyvin autoilun erilaisissa keliolosuhteissa, mutta meidän liikenneasenteissamme on parantamisen varaa.