Viime aikoina tärkeäksi koetuista ympäristöistä ovat olleet esillä ainakin metsät ja Mansikin kalliot.
Elli-Mari Ahola
Usein, kun puhutaan kuntien tai kylien pitovoimasta ja vetovoimasta, puhutaan palveluista. Ne toki ovat tärkeä osa arkea, ja jos kunnat onnistuvat tekemään hyvän palvelun maineen tiettäväksi, ne saattavat houkutella uusia asukkaita eli lisätä vetovoimaa. Erityisesti pitovoiman kohdalla tärkeiksi nousevat myös ne asiat, jotka rakentavat kunnan ja kuntalaisen tai kylän ja kyläläisen paikallisidentiteetin.
Kun tarkastellaan mahdollisia paluumuuttaja tai sellaisia ihmisiä, joilla on sukujuurien ja muistojen kautta suhde alueeseen, pitovoimatekijät muuttuvat potentiaalisiksi vetovoimatekijöiksi. Kun ihminen kokee asuinympäristönsä omakseen, hän todennäköisemmin jatkaa asumistaan tai palaa sinne herkemmin.
Jokaisella ihmisellä on tärkeä yksityinen sielunmaisemansa, joka voi kiinnittyä johonkin todelliseen maisemaan tai rakennukseen. Jossain määrin nämä ovat jaettuja. Kuntien kannattaa herkkyydellä kuulostella, mistä oman alueen kuntalaisten paikallisidentiteetti muodostuu.
Jos kuntalaisen ja kunnan käsitys paikallisidentiteetistä on kovin erilainen, kunta saattaa tulla rakentaneeksi pellon, metsän, rannan tai kallion taikka myyneeksi tai purkaneeksi rakennuksen, jota ilman kuntalainen ei tunnista enää ympäristöään omakseen. Kun nämä päätökset kohdistuvat kohteisiin, jotka selvästi ovat osa suuren joukon paikallisidentiteettiä, se saattaa olla kunnan elinvoiman kannalta vaarantavaa.
Yksittäisten ihmisten tunteisiin liittyvät kysymykset eivät joukoksi tunnistettunakaan ole yksinkertaisesti tutkittavissa. Asukkaiden herkkää kuunteleminen ja keskusteleva päätöksenteon tapa ovat kuitenkin avuksi.