Kaikilla lapsilla on ympärillään työikäisiä, mutta iäkkäämpiä eivät kaikki tapaa usein. Ikäihmiset ovat tekemisissä työ-
ikäisten kanssa arjessaan, mutta eivät ehkä kaikki lasten. Luonnollisen elämänkaaren alku- ja loppupäässä olevien elämänkokemukset ovat kauimpana toisistaan, ja siksi näiden ikäryhmien yhteinen aika on usein rikkautta molemmille.
Tämä oivallettiin Lapissa 20 vuotta sitten. Silloin varta vasten vanhustentaloksi ja päiväkodiksi rakennettu Ursula–Myllytonttu valmistui. Sen toiminta perustui ajatukseen, että lasten ja vanhusten arki pyörii saman katon alla ilman väliseinää. Talo sai aikanaan paljon positiivista huomiota valtakunnallisestikin. Sittemmin vanhusten kevyen palveluasumisen tarve väheni vähenemistään, päivähoidon tarve kasvoi, ja erilaisten porrasvaiheiden jälkeen vuonna 2015 talo remontoitiin lopullisesti kokonaan päiväkodiksi. Henkilökunta kertoi silloin (AS 9.1.2014) jäävänsä kaipaamaan lasten ja vanhusten elämänmakuista arkista yhteiseloa.
Palveluntarpeen suhdannemuutos on tapahtunut Köyliössäkin, mutta siellä se aiheutti lasten ja ikäihmisten lähentymisen, kun Kepolan ryhmis pääsi muuttamaan vajaakäytölle jääneen palvelukeskuksen tiloihin, samoihin seiniin palvelukoti Suvannon kanssa. Ryhmäperhepäiväkoti muutti vain pihan toiselta puolelta, ja sillä on ennestään pitkät perinteet vanhusyhteistyöstä. Jo korona-ajankin takia ikä-osastoja erottaa siellä konkreettinen seinä. Se on kuitenkin vain haitariovi, joka mahdollistaa yhdessä tekemisen, kun se koronarajoitusten hellittäessä onnistuu.
Lapsi saa erilaisia virikkeitä, kun ympärillä on eri-ikäisiä kuin jos ympärillä on pari aikuista ja ihan samanikäisiä lapsia. Kummassakin on puolensa. Ainoa vaihtoehto ei ole keskittää kaikkea samaa samaan paikkaan, vaan säästöjä voi saavuttaa yhdistämällä myös eri toimintoja.