Oodi-kirjaston hyllyt ammottavat tyhjyyttä Helsingissä, sillä pääkau­pun­ki­laiset ovat löytäneet uuden kirjastotalonsa. Meidän kirjastoissamme luettavaa riittää.

Suo­mes­sa kir­jas­to­lai­tos tuot­taa kaik­kien saa­vu­tet­ta­vis­sa ole­vaa mak­su­ton­ta pal­ve­lua ja on maa­il­man­laa­jui­ses­ti ar­vos­tet­tu. Lain mu­kaan kir­jas­to­jen teh­tä­vä on edis­tää vä­es­tön yh­tä­läi­siä mah­dol­li­suuk­sia si­vis­tyk­sen, kir­jal­li­suu­den ja tai­teen har­ras­tuk­seen, jat­ku­vaan tie­to­jen, tai­to­jen ja kan­sa­lais­val­miuk­sien ke­hit­tä­mi­seen, kan­sain­vä­lis­ty­mi­seen sekä eli­ni­käi­seen op­pi­mi­seen.

Juh­lal­li­ses­ti sa­not­tu ja pal­jon lu­vat­tu, mut­ta hy­vin kir­jas­to­lai­tos on teh­tä­vän­sä täyt­tä­nyt. Meis­tä kan­sa­lai­sis­ta riip­puu­kin hyö­dyn­näm­me­kö tuo­ta tar­jot­tua si­vis­ty­mis­mah­dol­li­suut­ta.

Kir­jas­tom­me ovat ai­nut­laa­tui­sia paik­ko­ja, joi­hin kuka ta­han­sa voi kä­vel­lä si­sään. Pää­sy­mak­sua ei ky­sy­tä. Kir­jas­ton koko laa­ja ko­ko­el­ma on lai­naa­jan ulot­tu­vil­la, ja jos jo­tain kir­jaa ei omas­ta kir­jas­tos­taan löy­dä, sen saa no­pe­as­ti toi­ses­ta Sa­ta­kir­jas­ton kir­jas­tos­ta tai kau­ko­lai­na­na.

Tä­män päi­vän kir­jas­tot ovat pal­jon muu­ta­kin kuin lai­naus­paik­ko­ja. Nii­den leh­tien­lu­ku­sa­leis­sa mo­net viet­tä­vät ai­kaan­sa päi­vit­täin, lap­sil­le on sa­tu­tuo­ki­oi­ta, kir­jas­tos­sa voi käyt­tää tie­to­ko­net­ta, on kir­jai­li­ja­vie­rai­lu­ja ja jos jon­kin­lai­sia ta­pah­tu­mia, joil­la yri­te­tään in­nos­taa ih­mi­siä lu­ke­maan.

Kan­san lu­ke­mi­sin­nos­ta ol­laan syys­tä huo­lis­saan. Jot­kut ah­mi­vat kir­jan toi­sen­sa pe­rään, mut­ta on pal­jon ih­mi­siä, joi­den elä­mään kir­jat ei­vät kuu­lu. Ei jak­se­ta kes­kit­tyä ko­ko­nai­sen kir­jan lu­ke­mi­seen. Se on sää­li, sil­lä sil­loin me­net­tää pal­jon. Moni lu­ku­e­lä­mys jää saa­mat­ta ja moni tär­keä tie­to löy­ty­mät­tä.

Lu­ke­mi­nen kas­vat­taa sa­na­va­ras­toa ja opet­taa mei­tä il­mai­se­maan it­se­äm­me. Se avar­taa miel­tä ja kas­vat­taa em­pa­ti­a­ky­kyä, opet­taa ym­mär­tä­mään, et­tä joku voi aja­tel­la asi­ois­ta ihan toi­sin kuin it­se, ja hä­nen aja­tuk­si­aan kan­nat­taa ar­vos­taa.