Metso-ohjelmassa suojelu perustuu vapaaehtoisuuteen ja maanomistajien oma-aloitteisuuteen, mikä on ollut omiaan lisäämään suojeluhalukkuutta Pyhäjärviseudullakin. Suojelupäätöksen tekoa helpottaa tieto siitä, että ely-keskukset maksavat arvokkaiksi arvioimistaan alueista kelpo korvaukset: kauppahinta määritellään alueen metsätaloudellisen arvon perusteella, ja Metso-rahat ovat maanomistajalle verotonta tuloa.
Oli syy rauhoituspäätökselle mikä tahansa, tosiasia on, että suojelulle löytyy tarvetta: joka yhdeksäs eliölaji on Suomessa tätä nykyä uhanalainen, ja suurin syy uhanalaistumiseen on lajien elinympäristöjen väheneminen ja köyhtyminen.
Monien metsissä elävien lajien kannalta erityisen tuhoisaa on ollut vanhojen metsien, suurten puiden sekä lahopuiden väheneminen ja elinkelpoisten alueiden pirstoutuminen pieniksi kaukana toisistaan sijaitseviksi saarekkeiksi. Monille tuttuja esimerkkejä pahoin taantuneista lajeista ovat talvisin toisinaan ruokinnoillekin eksyvät hömö- ja töyhtötiaiset.
Huomionarvoista on, että suojeluarvoja voidaan edistää myös talousmetsissä: sinne tänne pystyyn jätetyistä lahopökkelöistä hyötyvät kolopesijät, hyönteiset ja hyönteissyöjät. Ilahduttavaa on, että tätä nykyä luonto- ja ympäristöarvot huomioidaan entistä laajemmin myös metsänhoitoyhdistyksissä (MT 23.10).
Metsien lisäksi suojeluun pitäisi saada niitä eteläisen Suomen harvoja suo- ja kosteikkoalueita, jotka ovat selvinneet tähän päivään asti jotakuinkin luonnontilaisina. Soita, joihin kunnon metsää ei ole ojituksista huolimatta saatu kasvamaan, olisi puolestaan suotavaa ennallistaa. Soiden suojelusta kiittävät ilmasto, alueilla elävät lajit, alapuolinen vesistö sekä lakkojen ja karpaloiden poimijat.