Hoitajien määrällinen riittävyys on tärkeä, muttei ainoa vanhuspalveluiden laatutekijä.
Elli-Mari Ahola
Laatusuositus on ollut osa lakia jo pitkään. Se on yksi syy, miksi hoitajamitoituksen ensimmäisten portaiden toteuttaminen ei näyttäisi vaativan Euralta tai Säkylältä massiivisia hoitajien rekrytointeja. Laadun varmistamiseksi hoitajia on palkattu jo ennestään uutena tulleen alarajan verran.
Minimihoitajamitoitus 0,5, sitten 0,55, 0,6 ja lopulta 0,7 on numero. Numeron takana on jokaisessa tehostetun palveluasumisen yksikössä yksilöllinen todellisuus ja yksittäiset hoitajat ja asiakkaat. Numero voi muuttua todellisuudeksi erilaisilla tavoilla. Se selittää, miksi Eura ja Säkylä valmistelevat eri toimia hoitajamitoituksen nostamiseksi – Säkylä suunnittelee avustavan työn tekijöiden lisäämistä ja Eura palveluiden uudistamista.
Avustava työ, tässä tapauksessa esimerkiksi siivous, ruoanlaitto tai pyykinpesu, ei enää saa kuulua hoitajan työhön, tai jos se kuuluu, se on laskettava pois hoitajamitoituksesta. Löytyy varmasti suuria eroja siinä, mitä tämä aiheuttaa kunkin yksittäisen yksikön todellisuudessa niin ympäri maata kuin tälläkin seudulla. Jossain työnjako on luultavasti toteutettu jo valmiiksi niin, että avustavalle työlle on omat tekijänsä ja hoitajat keskittyvät välittömään hoivatyöhön, mutta toisissa muutoksia tarvitaan – tai, jos avustavat työt pysyvät hoitajilla, lisää hoitajia, ja hoitajista on yhä kovempi kilpailu, kun mitoitus nousee 0,7:ään.
Numeraalinen hoitajamitoitus on selkeä ja valvottavissa oleva työkalu vanhusten hoidon laadulle, mutta ei jatkossakaan ainoa. Palvelut on lain mukaan järjestettävä sellaisina, kuin ikääntyneen asiakkaan hyvinvointi, turvallisuus ja toimintakyky – siis yksilöllinen todellisuus – edellyttää. Nouseva hoitajamitoitus on vain osa tätä.