Keinot hälventää niitä ovat vähissä, sillä suuri sosiaali- ja terveyshuollon uudistus on vaikeaselkoinen. Tilannetta ei helpota se, että suunnitelmat ovat matkan varrella useasti muuttuneet. Niistä ovat kiistelleet asiantuntijat ja poliitikot, ja pieni ihminen on yrittänyt pysyä kärryillä – huonolla menestyksellä.
Pelkoja ei ole omiaan vähentämään se, että päätöksenteko uudistuksesta on kesken, lakeja ei vielä ole eikä moniin yksinkertaisimpiinkaan kysymyksiin löydy vastausta. Konkreettista ja käytännönläheistä tietoa on vähän, ilmassa olevia suunnitelmia ja kaavioita sitäkin enemmän. Ne vilisevät abstrakteja sanoja, kuten integraatio, maakunnan liikelaitos, tuottaja. Silti valmista pitäisi olla kesällä, ja sitten pika-pikaa saada maakuntavaalit pidettyä, jotta sotekeskukset voisivat aloittaa vuonna 2021.
On selvää, että terveydestään ja rahoistaan kiinnostuneet ihmiset – siis me kaikki – ovat huolissaankin. Monen mielestä pääasia, potilaan etu, on unohtunut. Toteutuuko nyt oikeasti se, mistä lähdettiin liikkeelle: kohtuullisen etäisyyden päähän pitää päästä hoitoon kohtuullisessa ajassa eikä tämä kaikki saa maksaa liikaa. Herää huoli myös siitä, paljonko hoitavia käsiä tulevaisuudessa on ja mikä on hoivan laatu.
Kysymyksiä nostattaa esimerkiksi tuleva vanhushuolto. On ennustettu, että juuri siinä tulee eniten yksityistämisiä.
Päättäjät niin valtion, maakunnan kuin kunnankin tasolla ovat nyt paljon vartijoina: Viidentoista vuoden veivaamisen jälkeen uudistus pitäisi saada maaliin, sillä sen tarvetta ei kiistetä. Sen jälkeen voi jo odottaa, että yksityiskohdatkin tarkentuvat ja saadaan vastaus kysymykseen, missä pääsen lääkäriin.