Kaveria ei jätetä, on armeijan kautta tutuksi tullut motto. Sen soisi toimivan myös muodossa Vanhusta ei jätetä. Me kaikki vanhenemme, joten kannattaa miettiä, miten mukavalta sitten aikanaan itsestä tuntuisi, jos joku nuorempi tai parempikuntoinen ikätoveri pitäisi yhteyttä, pyytäisi joskus seurakseen johonkin entiseen harrastukseen tai tapahtumaan edes yleisöksi jos ei enää osallistujaksi jaksaisi ja soittaisi kysyäkseen, lähdethän mukaan, jos tulen hakemaan.
Pieni ystävällinen teko voi olla suuri asia vanhukselle ja vaikuttaa ratkaisevasti hänen elämänlaatuunsa. Sillä voidaan helpottaa yhtä vanhusten pahinta ongelmaa, yksinäisyyttä, ja se tuottaa iloa ja hyvää mieltä molemmille osapuolille.
Tekeminen ja toimeliaisuus pitävät vireänä, mikäli fyysinen kunto vain on niin hyvä, että ikäihminen jaksaa elää arkeaan lähimain sellaisena kuin haluaa, osallistua halutessaan itseään kiinnostaviin toimintoihin ja lähteä toisten ihmisten joukkoon. Ei tarvita kuitenkaan isoakaan sairautta tai loukkaantumista, että toimeliaisuuteen tulee tauko, jonka seurauksena kynnys lähteä harrastamaan toisten ikätoverien joukkoon nousee ylittämättömän korkeaksi.
Monet eläkeläisyhdistykset käyvät tervehtimässä vanhusten palvelutaloihin muuttaneita jäseniään, mutta näin olisi hyvä tehdä myös kotiin jääneille. Jos joku kokoontumisissa käynyt ei enää ilmestykään paikalle, kannattaisi selvittää, missä on syy. Maalla asuttaessa esimerkiksi ajokortin menettäminen ikävuosien tai terveyden takia voi tehdä täyden stopin ulkoiseen osallistumiseen. Tällöin pelkkä kyydin tarjoaminen voi riittää, ja vanhus, joka muuten joutuisi jäämään yksin kotiinsa, pääsee taas nauttimaan eri yhdistysten ja seurojen toiminnasta, liikkumaan, harrastamaan kulttuuria ja olemaan tutussa seurassa.