Juttelin taannoin ystävälleni, miten yhteisellä tutullamme oli vaikeuksia kumppaninsa kanssa. Ystäväni suu loksahti – miten voi olla, juurihan kyseinen pariskunta jakoi Facebookissa ja Instagramissa sydämenmuotoisia pusukuvia auringonlaskussa? Ja sitä ennen otoksen romanttisesta kymmenen lajin illallisesta? Samanlaisista lippiksistä ja kunto­sa­li­oh­jel­mista, yhteisistä toteutuneista ja toteu­tu­mat­to­mista unelmista?

Mi­ten, to­si­aan. Tut­tum­me pa­ri­suh­de on kai­kil­la so­me­mit­ta­reil­la mi­tat­tu­na täy­del­li­nen, vaa­le­an­pu­nai­sel­la hi­leel­lä ja hi­o­tuil­la ti­man­teil­la ko­ris­tel­tu rak­kau­den kiil­to­ku­va. Sel­lai­nen ih­mis­suh­tei­den pu­nai­nen Fer­ra­ri, jota me ta­val­li­set Volks­wa­gen-pa­ris­kun­nat sit­ten sy­dä­min ja peu­ku­tuk­sin ihas­te­lem­me.

Rak­kaus ja on­nel­li­suus ei­vät so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa kui­ten­kaan yk­si­nään tuo tyk­käyk­siä, vaan kon­teks­tin tu­lee ol­la koh­dil­laan. Hy­viä vaih­to­eh­to­ja pu­su­a­se­tel­man taus­tal­le ovat­kin ul­ko­maan­mat­kat, jot­ka suun­tau­tu­vat vä­hin­tään yh­den ra­pa­kon taak­se, ja Z-su­ku­pol­ven hy­väk­sy­mät ku­lu­tus­tuot­teet, ku­ten Star­bucks-pah­vi­mu­kit ja Free Run -lenk­ka­rit. Ka­pi­ta­lis­mi­kin kiit­tää ny­ky­ro­man­tiik­kaa.

On kui­ten­kin täy­sin ok ja­kaa kau­nii­ta ku­via ja ta­ri­noi­ta myös seu­raa­jil­le ja fa­ceys­tä­vil­le, ja vä­hin­tään yh­tä ok on ty­kä­tä niis­tä myös ai­dos­ti. Ja­et­tu on­ni on ol­lut pa­ras­ta on­nea jo kau­an en­nen so­me­ai­kaa, vain sen si­säl­tö ja mer­ki­tys ovat muut­tu­neet.

Il­mi­ön, Ins­ta­rak­kau­den, on­gel­ma on­kin oi­ke­as­taan vas­taa­not­ta­jas­sa, ei sen ja­ka­jas­sa. Kuva ri­su­ai­toi­neen ker­too kyl­lä enem­män kuin X-mää­rä sa­no­ja, mut­ta kii­tos suo­dat­ti­mien, ra­jaus­ten ja va­lo­tus­ten, se myös va­leh­te­lee yh­tä pä­te­väs­ti – tai jät­tää jo­tain olen­nais­ta näyt­tä­mät­tä. Jo pel­käs­tään Ins­tag­ra­min omat ku­van­muok­kaus- ja aset­te­lu­mah­dol­li­suu­det ovat mo­net, ja hyvä filt­te­ri on taa­tus­ti no­pein tapa kor­ja­ta sä­röi­le­vä pa­ri­suh­de.

Kat­so­jan teh­tä­väk­si jää­kin tul­ki­ta kuva en­nen kaik­kea rak­kau­den rep­re­sen­taa­ti­o­na: mi­ten ja­ka­ja ha­lu­aa suh­teen­sa maa­il­mal­le näyt­täy­ty­vän. Fer­ra­rin ta­voit­te­lun si­jaan kat­se kan­nat­taa­kin kään­tää vaik­ka­pa ulos ik­ku­nas­ta, jos­sa van­ha pari sa­man­lai­sis­sa tuu­li­pu­vuis­saan kier­tää joka-aa­muis­ta lenk­ki­ään. Käsi on kä­des­sä vain it­sen­sä vuok­si, tyk­käyk­set ei­vät hei­dän to­del­li­suut­taan het­kau­ta.