Panelisteilta oli hetkeä aikaisemmin kysytty mielipidettä Suomen NATO-jäsenyydestä.
Osallistuin Turun Paasikivi-seuran järjestämään sisä- ja ulkopoliittisia asioita käsittelevään paneeliin Turun pääkirjastolla. Minä ja ystäväni laskimme tilaisuuden keski-ikää seitsemästäkymmenestäviidestä korkeintaan seitsemäänkymmenenteenkahteen.
Professorin laukomaa kommenttia seurasi yleisön repeäminen nauruun. Kaikki tuntuivat olevan yhtä mieltä hänen kanssaan.
Itse toki koin kommentin tarpeettomaksi ja itseni silmätikuksi. Professori kun pääsi yllättämään minut tuijotuksellaan, nostaessani katseeni matkapuhelimeni näytöltä.
Koetin kuitenkin parhaani mukaan päästä hänen mielenmaisemaansa sisälle.
Hän varmasti tarkoitti letkautuksellaan, että esimerkiksi poliittista ilmapiiriä ei voi googlaamalla aistia yhtä elävästi kuin aikalainen sen aisti. Saattaa myös pitää paikkansa, että politiikka ei enää ole erottamaton osa nykynuoren elämää. Yhdyn lisäksi 17. elokuuta Alasatakunnassa julkaistun kolumnin sanomaan – on päivänselvää, että Googlen ulkopuolellakin on elämää.
Väitän silti uskaliaasti, että nykyajan opiskelijalla on mahdollisuus olla fiksumpi kuin koskaan. On tietenkin eri asia, moniko haluaa käyttää tätä mahdollisuutta.
Opiskelija kantaa taskussaan lähes rajattomalta tuntuvan määrän tietoa ja osaa vielä kaiken lisäksi käyttää sitä kriittisesti. Kaikki tieto on tässä ja nyt, aikalaisten kokemuksiakin talletetaan bittiavaruuteen.
Mitäkö olin tekemässä, kun professori minua katseellaan viilsi kesken paneelin? Googletin panelisti Pertti Paasiota (enkä suinkaan tätä opiskelijoille tuntematonta Hitleriä). Sanoisin, että tämän googlaamisen perusteella olisin voittanut itse emeritusprofessorin väittelyssä Paasion poliittisen uran kulusta, vaikka hänen uransa kiihkeimpinä hetkinä olen ollut vasta pilke äitini silmäkulmassa.
Muistetaan myös se, että maailmassa on kuitenkin paljon arvokkaita faktoja, jotka Google kertoo minulle silmänräpäyksessä.