Toimittajalta
Mirja
 
Linnemäki
mirja.linnemaki@alasatakunta.fi
31.3.2015 16.51

Luonnonvoimien armoilla

Talvea on taas ollut vaivaksi asti: pimeää, liukasta, tuulista, harmaata. Kohta se on ohi, mutta vielä ollaan luonnonvoimien armoilla.

Olen kiitollinen kouluaikojen vihatulle kestä­vyys­ko­keelle, Cooperin testille, sillä se on antanut keinon selättää tätä näillä leveysasteilla usein varsin ankeaa vuodenaikaa.

Sil­loin 70-lu­vul­la kou­lu­lii­kun­nan ar­vo­sa­na tuli pit­käl­ti niis­tä met­reis­tä, mitä on­nis­tui 12 mi­nuu­tis­sa juok­se­maan. Kun piti saa­da kes­ki­ar­voa ylös ja to­dis­tuk­seen kii­tet­tä­viä, oli ryh­dyt­tä­vä tree­naa­maan hy­vis­sä ajoin en­nen tes­tiä.

Juok­sin Kiis­ki­mä­en ta­ka­maas­to­jen pol­ku­ja Kaut­tu­an met­sään tai Eu­ras­suol­le, syk­syn hä­mä­ris­sä­kin. Juok­su­ki­pi­nä jäi kou­lu­tes­tin sy­tyt­tä­mä­nä niis­tä ajois­ta. Opis­ke­lu­ai­koi­na Tam­pe­reel­la rei­tit löy­tyi­vät Pyy­ni­kil­tä ja sit­tem­min, kun koti oli muu­ta­mia vuo­sia Rau­mal­la, me­ren ran­noil­ta Kor­te­lan nur­kis­ta.

Pa­ras­ta kun­toi­li­joi­den pal­ve­lua olen myö­hem­min löy­tä­nyt Po­ris­ta: lenk­kei­lin tai hiih­din siel­lä sinä ai­ka­na, kun lap­si har­ras­ti, ja sta­di­o­nin pää­dys­sä oli myö­häi­seen il­taan as­ti va­paas­ti käy­tös­sä läm­min pu­ku­huo­ne ja suih­ku. Mel­kein luk­sus­ta.

Mat­ka ja ai­ka, kil­pai­lus­ta pu­hu­mat­ta­kaan, ei­vät kou­lu­ai­ko­jen jäl­keen enää ole ol­leet tär­kei­tä, ja kun­non yl­lä­pi­to tai ko­hen­ta­mi­nen tai pai­non­hal­lin­ta ovat vain ter­ve­tul­lei­ta si­vu­tuot­tei­ta – tär­kein mo­tii­vi juok­se­mi­seen on ”kor­vien vä­lin” tuu­let­ta­mi­nen.

Se on­nis­tuu par­hai­ten met­säs­sä tai hil­jai­sil­la teil­lä, ja tal­vi­nen pi­meys on sii­hen kaik­kein pa­ras­ta. Kun ym­pä­ris­töä ei näe, sitä ei tar­vit­se aja­tel­la. Met­säs­sä tut­tu pol­ku löy­tyy ot­sa­lam­pul­la ja ka­tu­va­lot­to­mil­le syr­jä­teil­le kes­kus­tan ul­ko­puo­lel­la ka­jas­taa yleen­sä sen ver­ran tai­vaal­ta ky­län va­lo­ja, et­tä rei­tin kyl­lä erot­taa.

On kuin su­kel­tai­si, mut­tei ve­teen vaan rau­hoit­ta­vaan pi­mey­teen. Täl­lais­ta ei mui­na vuo­de­nai­koi­na voi ko­kea.

Lii­kun­nan myön­tei­siä vai­ku­tuk­sia mie­li­a­laan on se­li­tet­ty en­dor­fii­neil­la, mut­ta us­kon yk­sin­ker­tai­sem­paan se­li­tyk­seen: Kun lenk­ki­po­lul­ta puut­tuu häly ja vils­ke ei­kä ole muu­ta teh­tä­vää kuin lait­taa jal­kaa toi­sen eteen, ai­vot saa­vat rau­han hil­jai­sel­le työl­leen ja elä­män sol­mut, isot tai pie­net, voi­vat au­e­ta.

Ota kantaa