Onko mielialapusero sinulle tuttu asia? Minä harrasta niiden ostamista, samoin kuin synty­mä­päi­vät­tö­myys­lah­jojen. Mielialapuseron voi ostaa, kun on oikein iloinen tai maailman täysin rynttäämä. Se tepsii aina.

Eikä puseron tarvitse olla kallis tai ”merkillinen”. Pääasia on, että se tuntuu hyvältä - niin ja saisi sille tietysti olla käyttöä pidempäänkin, ettei ostos menisi ihan hamstrauksen piikkiin.

Voi ol­la, et­tä mie­li­a­la­vaat­teen os­ta­mi­nen toi­mii pa­rem­min nai­sil­la kuin mie­hil­lä. Eh­kä mie­het os­ta­vat mie­li­a­la­ruu­vi­meis­se­lei­tä tai mie­li­a­la­voi­te­lu­öl­jyä. Us­kal­lan väit­tää, et­tä ai­ka moni mies naut­tii olos­taan rau­ta­kau­pas­sa tai työ­ka­luo­sas­tol­la hy­pis­tel­les­sään työ­ka­lu­ja ja miet­ties­sään, et­tä täl­lais­ta­kaan ei au­to­tal­lis­sa­ni vie­lä ole, mut­ta jos­kus voi tar­vi­ta.

Mah­toi­ko­han men­nä ihan ufo­ju­tuk­si, kun yri­tin aja­tel­la mie­hen ai­voi­tuk­sia?

Nai­sen pään­si­säi­ses­tä lii­keh­din­näs­tä tie­dän pal­jon enem­män. Ja se vas­ta on mie­len­kiin­tois­ta.

Minä esi­mer­kik­si pääs­tin syk­syn al­ka­es­sa ir­ti sy­väl­lä si­sim­mäs­sä­ni elä­vän ta­lou­del­li­sen per­hee­näi­din ja pää­tin ko­et­taa, kuin­ka hal­vak­si jump­paa­mi­nen voi tul­la. Mak­soin Eu­ran Nais­voi­mis­te­li­joi­den kau­den jump­pa­mak­sun 70 eu­roa ja aloin käy­dä ah­ke­ras­ti dan­ce-cir­cui­tis­sa, kun­to­jum­pas­sa, kun­to­sa­lil­la, dan­ces­sa, vä­li­ne­jum­pas­sa, hii­tis­sä ja ve­nyt­te­ly­jum­pas­sa. Kun tämä ta­ri­na il­mes­tyy, olen käy­nyt jo 38 jum­pas­sa, jol­loin yh­den jum­pan hin­nak­si on tul­lut 1,8 eu­roa.

Ku­vi­tel­kaa, mi­ten hal­paa. Ei­hän al­ta kah­den eu­ron saa juu­ri mi­tään. Jos jat­kan tuo­ta tah­tia ke­vään­kin, olen jump­pa­mak­suis­sa pian plus­san puo­lel­la, ja nais­voi­mis­te­li­jat ”mak­su­mie­hiä”.

Ai­na­kin olen sil­loin tie­nan­nut pa­rin mie­li­a­la­pu­se­ron hin­nan. (Tämä on nais­ma­te­ma­tiik­kaa, sitä sa­maa, jon­ka mu­kaan alen­nus­myyn­neis­sä sääs­tää sitä enem­män, mitä enem­män os­taa, kun­han on iso­ja alen­nusp­ro­sent­te­ja. Mie­he­ni sa­noo sitä pro­sent­tien ke­ruuk­si.)

It­se asi­as­sa mi­nun on pian ihan pak­ko os­taa uu­si pu­se­ro, sil­lä tuo jat­ku­va jump­paa­mi­nen pak­kaa käy­mään kro­pan pääl­le. Pai­noa on pu­don­nut vii­ti­sen ki­loa, ja tun­tuu, kuin osa vaat­teis­ta oli­si kas­va­nut kaa­pis­sa, ei­kä ku­tis­tu­nut, niin kuin yleen­sä.

No, tai­dan­kin al­kaa ke­räil­lä me­ne­tet­ty­jä ki­lo­ja ja ka­don­nei­ta sent­te­jä, ja kun nii­tä on tar­peek­si, os­tan pal­kin­nok­si it­sel­le­ni oi­kein ison suk­laa­le­vyn.