31.1.2018 13.23
Uutiset
 

Palokunta haki kissan alas puusta

image

Eura, Honkilahti | Viisi päivää korkealla puussa ollut kissa sai isäntäväkensä todella huolestumaan ja pyytämään pelastustointa apuun eläimen pelastamiseksi. Kauttuan tehtaiden VPK:n nostolavalla kissa haettiin alas ja sisälle lämmittelemään. Hyvävointisen oloinen eläin oli jo sinnitellyt puussa esimerkiksi 11 asteen yöpakkasessa. Pelastustehtävä suoritettiin Alhontien varressa Honkilahdella keskiviikkona puolen päivän aikaan.

Ota kantaa