21.7.2019 6.00
Uutiset
 
Veera Reko

Sirkkalan arki pyörii vähällä energialla – olohuoneen kokoisessa tilassa kasvaa puoli miljoonaa hyönteistä

Janne Mäntyharjulta (oik.) kuluu kotisirkkojen hoitamiseen päivässä muutama tunti. Myös sirkkafarmin osakas, Säkylän Vuorenmalla asuva maanviljelijä Vesa Mäenpää käy farmilla silloin tällöin. – Kun sirkoilla on optimaaliset olosuhteet eli tarpeeksi lämpöä, kosteutta, ruokaa ja vettä sekä munakennon ja ruokasylinterin tarjoamaa aktiviteettia, niitä ei juurikaan kuole, Mäntyharju kertoo. Yhdessä laatikossa voi kasvaa jopa noin 5 000 sirkkaa.

image

Säkylä | Kotisirk­ka­kas­vat­tamon perustaneet maanviljelijät uskovat, että 15 vuoden päästä hyönteiset ovat osa arkista ruokavaliota.

Jan­ne Män­ty­har­jun ko­ti­ti­lan pi­ha­pii­ris­sä Sä­ky­län Ju­van­kos­kel­la si­jait­see van­ha ka­na­la, jon­ka si­säl­tä kuu­luu päi­vä­sai­kaan kova si­ri­tys. Kun ti­lan isän­tä avaa oven ka­na­lan si­säl­le ra­ken­net­tuun suu­ren olo­huo­neen ko­koi­seen sirk­ka­kas­vat­ta­moon, vas­taan hyö­kyy kos­teus ja yli 30 as­teen läm­pö­ti­la.

– Tuol­lai­nen ää­ni läh­tee, kun puo­li mil­joo­naa sirk­kaa han­kaa jal­ko­jaan yh­teen. Sirk­ka on troop­pi­nen eläin, joka vai­puu hor­rok­seen ja kuo­lee luon­nol­li­ses­ti, kun il­ma jääh­tyy. Sik­si tääl­lä on lat­ti­a­läm­mi­tys, Män­ty­har­ju ker­too.

Män­ty­har­jun ti­lal­la sirk­ko­ja lai­te­taan pa­kas­ti­meen kuu­kau­des­sa noin 100–150 ki­loa. Tam­mi­kuus­sa toi­min­tan­sa aloit­ta­nut sä­ky­lä­läi­nen sirk­ka­far­mi, Cric­ket Far­ming Fin­land Oy, on vas­ta hil­jat­tain saa­nut en­sim­mäi­set hyön­tei­sen­sä jäl­leen­myyn­tiin. Idea sirk­ko­jen kas­vat­ta­mi­ses­ta on kui­ten­kin mu­hi­nut Män­ty­har­jun mie­les­sä pi­dem­pään.

Lue li­sää tors­tai­na 18. hei­nä­kuu­ta il­mes­ty­nees­tä Ala­sa­ta­kun­nas­ta, mik­si sä­ky­lä­läi­set maan­vil­je­li­jät pe­rus­ti­vat sirk­ka­far­min ja mil­lai­sia en­nak­ko­luu­lo­ja he ovat sen myö­tä koh­dan­neet.

Näköislehti

Menovinkit

To 28.3. Yhteislenkki

klo 10. Läh­tö Kaut­tu­an Spor­ti­an edes­tä (To­ri­tie 3), sau­vat mu­kaan. Se­ni­o­ri­kuu­kau­den ta­pah­tu­ma. Järj. Pai­kal­li­set elä­ke­läis­jär­jes­töt

La 30.3. Pääsiäiskokko

klo 18.30 al­ka­en Köy­li­ön Kan­kaan­pään ky­län ui­ma­ran­nal­la (Ku­nin­kaan­läh­teen­tie 374). Koko per­heen pää­si­äis­ta­pah­tu­ma. Puf­fet­ti, ar­von­taa. Järj. Kan­kaan­pään ky­läyh­dis­tys.

Ti 2.4. Satutuokio

klo 17.30 La­pin kir­jas­tos­sa (Ki­vi­sil­lan­tie 6) 3–6-vuo­ti­al­le. Lo­puk­si vä­rit­te­ly­het­ki. Järj. MLL Rau­man La­pin yh­dis­tys.

Ti 2.4. Tanssi­te­at­te­rie­sitys

klo 18 Eu­ran lu­ki­on juh­la­sa­lis­sa (Sa­vi­kon­tie 11). Au­rin­ko­ba­let­ti esit­tää koko per­heel­le so­pi­van Pet­rush­ka eli mi­ten maa­gik­ko me­net­ti mah­tin­sa -esi­tyk­sen. Järj. Eu­ran kun­ta/kult­tuu­ri­pal­ve­lut.

Ti 2.4. Kirjaston koukut

klo 18 Sä­ky­län pää­kir­jas­tos­sa (Si­va­rin­tie 6). Il­ta kä­den­tai­to­ja teh­den, mu­siik­kia tai ää­ni­kir­jo­ja kuun­nel­len. Järj. Sä­ky­län pää­kir­jas­to, Köy­li­ön seu­dun Ny­ky­mar­tat ry.

Ti 2.4. Sorvari ja työt

klo 12 al­ka­en Sä­ky­län kir­jas­tos­sa (Si­va­rin­tie 6). Köy­li­ö­läis­läh­töi­nen Ta­pa­ni Mar­ja­nen esit­te­lee puu­sor­vaus­töi­tään ja pys­tyt­tää puis­ten käyt­tö- ja tai­de-esi­nei­den näyt­te­lyä. Järj. Sä­ky­län kir­jas­to ja Ta­pa­ni Mar­ja­nen.

Ke 3.4. Muistikahvila

klo 13 Eu­ran Per­he­kes­kuk­ses­sa (Sa­ta­kun­nan­ka­tu 12). Ai­hei­na mie­len hy­vin­voin­ti, unen ja ra­vin­non mer­ki­tys ar­jes­sa. Pu­hu­ji­na Jen­na Laak­so ja Kai­sa Leh­to­la Var­si­nais-Suo­men Muis­tiyh­dis­tyk­ses­tä. Järj. Rau­man Seu­dun Muis­tiyh­dis­tys ja Muis­ti­luot­si.

Ke 3.4. Infotilaisuus sotilas­ko­ti­toi­min­nasta

klo 18 Sä­ky­län so­ti­las­ko­dis­sa (Po­ri­lais­tie 1). Tie­toa va­paa­eh­tois­toi­min­nas­ta va­rus­mies­ten hy­väk­si. Järj. Sä­ky­län So­ti­las­ko­tiyh­dis­tys.

To 4.4. Asiaa kuulosta ja kuulokojeista

klo 13.30 Eu­ran so­te­kes­kuk­sen hen­ki­lö­kun­nan ruo­ka­sa­lis­sa (Ter­veys­tie 3). Lu­en­noi An­na-Mai­ja To­lo­nen Kuu­lo­lii­tos­ta. Järj. Rau­man Kuu­lo ry ja Eu­ran kuu­lo­ker­ho.

Instagram