Lampuotitilallisella toki oli monia mahdollisuuksia vaurastua, jos osaamista ja työvoimaa riitti. Niinpä Pramilan ”isännät” ilmeisesti 1600-, 1700- ja 1800-luvulla pystyivät tuomaan taloon monenlaista vaurautta. Rakennettiin muun muassa suuri päärakennus ja talousrakennuksia, joista vuonna 1771 rakennettu aitta on yhä paikallaan kunnostettuna. Vinkkeli-päärakennus, josta on tauluja ja valokuva, purettiin vasta vuonna 1935.
Pramilassa oli myös oma mylly. Jokivarressa kalastettiin, ja suuret metsäalueet takasivat riistan ja kaikenlaisten puutuotteitten, tervan, hiilen, hirsien ja halkojen saannin. Jokivarren pellot lienevät olleen vähemmän hallanarkoja. Lyhyet sarat ja pienet peltotilkut toki olivat työläitä ja pöytyäläinen sukulaismies olikin sanonut: ”Pramila on paska talo. Jollei siellä härkä ole joessa, se on metsässä.”
Vuosien myötä talo kuitenkin vaurastui, ja vuokraisännät, joilla ei omaa sukunimeä ollut, olivat Yläneellä arvostettuja, joku toimi kuudennusmiehenä, eikä silloin niin tavallisista oikeusjutuista löydy arkistomerkintöjä. Rakennettiin tie siltoineen 1700-luvun lopussa kirkonkylään ja Yläneen uusi kirkko. Ne ovat olleet aikamoisia ponnistuksia talonpojille.
1700-luvun lopulla Pramilassa oli viisi tytärtä, jotka kukin vuorollaan naitiin lähiseudulle, joku naapuripitäjäänkin. Talossa oli silloin myös oma Töykkälän torppa, jossa asui seppä. Töykkäläänkin oli raivattu omat pienet pellot. Tämän torpan kaikki rakennukset ovat hävinneet, vain kaivo ja pajan alasimen aluskivi ovat paikoillaan.
Vuonna 1811 Pöytyän pappi Johan Sundvall osti Tourulan kartanon, Keihäskosken taloja ja Pramilan yksinäistilan. Aateliston omistaminen päättyi. Sundvallin kuoltua seurasi useita tilakauppoja ja lopulta Pramilankin joutuminen ulosottoon ja pakkohuutokauppoihin. Ilmeisesti tilanhoito kärsi ja talo saattoi olla vuosia asumattakin. Kun Yläneen kirkonkirjoista tuolta ajalta puuttuu tietoja, on Pramilan lampuotisuvun lähtö talosta hämärän peitossa.
Oma sukuni, Hattumaakarin Antti (Andreas Lundén) ja hänen vaimonsa Anna-Liisa, myöhemmin Pramilan mammana tunnettu, tulivat isänniksi 1800-luvun puolivälissä. Sen jälkeen talon historia toki on jo perin tuttua.
Kun perinnetieto epäilee Pramilan lampuotisuvun muuttaneen Satakuntaan, peräänkuulutan nyt tietoja (puh. 050 412 4166) Pramilan lampuotien jälkeläisten myöhemmistä vaiheista. Kiittelisin komeasta aitasta ja härjillä raivatuista rantapelloista, jotka tosin nyt ovat vähän erilaisia, mutta kymmeniä sonneja siellä nytkin laiduntaa. Olisin kiitollinen myös siitä, jos joku tietäisi, miten Töykkälän torpan ihmisten kävi.
Usko K. Uotila