Säkylän kunnanjohtaja Teijo Mäenpään mukaan yli 12 miljoonan euron puskurivarat antavat kunnalle hyvän turvan, mutta uneksimaan ei sovi jäädä. Arkistokuva.
Joni Tuominen/arkisto
Paloaukealle rakennettiin vastikään viheralutta. Vihersuunnitelmassa toteutuksen hintalapuksi laskettiin 73 000 euroa.
Juha Kaita-aho
90-luvun alkupuolelta asti laskien Suomessa on suljettu noin 80 peruskoulua vuosittain. Yleensä päätökset ovat olleet vaikeita.
Mirja Linnemäki
Saana Lehtonen kävi äänestämässä ruokatunnilla. Pihla Ahlgren ja Jalmari Raittinen toimivat vaalivirkailijoina.
Sanni Salonen
Säkylän nuorisovaaleissa äänestivät lukiolaiset Seppo Uusitalo (vas.), Eemil Nuortimo ja Melina Sabell. Vaalivirkailijoina puolestaan yläkoulun Topi Alin (etualalla) ja Onni Tukiainen.
Pia Mattila-Lonka
Ensimmäistä kertaa Säkylälle, Euralle ja Huittisille on laadittu yhteinen rakennusjärjestys.
Sanni Salonen
Säkylän keskustasta löytyvältä linja-autopysäkiltä julkisen liikenteen ajoneuvojen kyytiin nousee yhä harvempi henkilö, sillä vuoroja kulkee vain murto-osa vuosien takaiseen tilanteeseen verrattuna. Arkistokuva.
Pia Mattila-Lonka
Säkyläläiset kuntavaaliehdokkaat olisivat pääosin valmiita tukemaan julkista liikennettä kunnan varoin. Arkistokuva.
Pia Mattila-Lonka/arkisto
Simo Lähteenmäki (vas., edessä) teki muutosehdotuksen rakennusjärjestykseen Euran valtuuston kokouksessa.
Kuvakaappaus kokouksen live-streamista
Riia Miettinen (vas.) ja Ella Österlund voittivan naisten nelinpelin D-luokan SM-kultaa. Miettinen saavutti samassa luokassa myös kaksinpelin pronssimitalin.
Kimmo Nurmi
Säkylän valtuuston omat tangokuninkaalliset, valtuutetut Kullervo Kauppi ja Maria Tyyster lauloivat kokouksen alkuun Finlandian. Kokouksen aluksi luovutettiin kunniamerkkejä, joista korkein oli kunnanjohtaja Teijo Mäenpään saama Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki.
Pia Mattila-Lonka
Elli-Mari Ahola / arkisto
Kepolan koulu.
Alasatakunta / arkisto
Violetilla merkityllä alueella asuvien ihmisten varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikka on tulevista alue-ja kuntavaaleista lähtien Euran Urheilutalo Kauttuan koulun sijaan.
Euran kunta
Elina Ravantti (vas.) ja Päivi Vahtera esittelivät tulevien vaalien värimaailmaa Euran kunnanvirastolla. Äänestyspaikoilla kunta- ja aluevaalien äänestyslippuja ei tiputeta samaan uurnaan.
Juha Kaita-aho
Juha Tuomi
Valkoisella lipulla kuntavaaleihin, violetilla aluevaaleihin. Tuplavaaleissa värit auttavat äänestäjää.
Juha Kaita-aho
Kuvituskuva.
Näytä lisää uutisia
Juha Kaita-aho / arkisto
Säkylän kunnanvaltuusto päätyi äänestämään Kepolan koulun kohtalosta.
Pia Mattila-Lonka
Mirja Linnemäki / arkisto
Aapo Uotila
Mirja Linnemäki / arkisto
Panelian Raikas ja Paimion Kiekkoseura kävivät kovan taistelun puolivälierissä. Lopulta jatkoon meni PKS, joka eteni aina sarjan finaaleihin asti.
Säkylässä panostetaan torin viihtyisyyteen 18 000 eurolla osallistavan budjetoinnin määrärahan puitteissa. Arkistokuva.
Pia Mattila-Lonka
Tiina Nuortimo ja Ressu-koira lempipaikallaan vartiossa Wirtalan talon pihalla.
Pia Mattila-Lonka
Mirja Linnemäki / arkisto
Kirsi Ruususelle Reino-liesi on kodin sydän.
Juha Kaita-aho
Anne Mäenpää (vas.) teki tipupehmolelua lähestyvän pääsiäisen kunniaksi, kun taas Anja Maanpää-Lumpeen käsistä oli tuloillaan siili.
Henna Huila
Mirja Linnemäki / arkisto
Sepän talon tulisijat saivat Carita Pakulan kiinnostumaan muurarin ammatista. - Halusin itse oppia kunnostamaan niitä.
Sanni Salonen
Jani Vuorio suunnitteli ja valmisti itselleen nahan ompelua helpottavan telineen.
Henna Huila
Sepelkyyhkyt palaavat muutolta kotiseuduilleen yhä aikaisemmin. Vähäinen lumipeite ei niitä pelota, kunhan ne löytävät sopivan pihapiirin ruokintapaikkoineen.
Tuomo Hurme
Säkylän Iso-Vimman Puhosrannassa oli keskiviikkona 19. maaliskuuta jo näin paljon sulaa. Kuvan lähetti Leena Valtonen.
Leena Valtonen
Yläneen entin kunnantalo.
Pia Mattila-Lonka / arkisto
Valkoasuinen EuPa eteni sunnuntaina jalkapallon Suomen Cupin toiselle kierrokselle kaadettuaan AFC Campuksen. Arkistokuva joukkueen kevään harjoitusottelusta ÅIFK:ta vastaan.
Joni Tuominen/arkisto
Hankevaihtoehdossa 1 aurinkopaneelit levittäytyisivät myös Sonnilanjoen itäpuolelle.
Sweco Oy
Euralainen Päivi Koskinen ryhtyi vajaa vuosi sitten verhoomoyrittäjäksi. Kimmoke uudelle alalle tuli ennen kaikkea autoilumaailmasta, ja erilaisia menopelien verhoiluja hän tekeekin mielellään. Tässä hänellä on työn alla matkailuauton penkkien kunnostus.
Ada Nyman
Mirja Linnemäki / arkisto
Aapo Härkälä rakensi maalaispuotiaan torstaita varten. Salaatteja ja kurkkuja muun muassa löytyy todella isot määrät. Aapo toivookin, että väkeä käy ostoksilla runsaasti.
Pia Mattila-Lonka
Säkyläntien ylittävän ja 1970 käyttöön otetun kuivan sillan on tiedetty olevan elinkaarensa loppusuoralla jo usean vuoden ajan. Huhti-toukokuussa tämä vuosikymmenet maisemaan kuulunut silta puretaan pois. Kuiva silta on itse asiassa kaksi erillistä, vierekkäistä siltaa, joista kevyen liikenteen silta saa olla olemassa siihen asti, kun uusi siltarakennelma valmistuu.
Pia Mattila-Lonka
Pia Mattila-Lonka
Pääseekö täältä muutaman vuoden päästä jälleen hyppäämään Tampereelle tai Raumalle vievään junaan? Kiukaisten rautatieasema oli käytössä 1800-luvun lopulta 1980-luvulle.
Juha Kaita-aho
Pitkään nuorisovaltuustossa ollut Salli Nummelin tavoittelee Euran kunnanvaltuustoon pääsyä sosialidemokraattien ehdokkaana.
Kiukaisten asema tuhoutui palossa huhtikuussa 2014. Vanha kuva rakennuksesta 1900-luvun alkupuolelta on Heimo Outolan tuolloin lehteen lähettämä.
Alasatakunta / arkisto
Veera Jyräkoski kirjoitti matematiikan pitkän oppimäärän kokeen keskiviikkona. Hän tuli ulos koetilasta viisi tuntia kokeen alkamisen jälkeen, jolloin tilassa oli vielä suurin osa kirjoittajista.
Joni Tuominen
Krista Koski / arkisto
Mirja Linnemäki / arkisto
Kuninkaanmännyn Vesi Oy:n putkia asennettiin jo kesällä 2020 Laitilantien varteen Eurassa.
Esa Viippola / arkisto