10.5.2024 5.45
Uutiset

Kouluruokailu: Taas salaattiniityt vihannoivat

Kuvituskuva

Kuvituskuva

Kuvituskuva

Kuvituskuva

9.5.2024 15.01
Kulttuuri

Euran kunnan kulttuu­ri­a­vus­tuksia sai tänä vuonna 12 yhdistystä, yksi yritys ja neljä yksityistä taiteen­har­joit­tajaa

Pyhäjärvi-teatterin vuoden kiertoon kuuluu nykyään useampia näytelmiä. Kesänäytelmän lisäksi kuluneella kaudella on nähty niin aikuisten kuin lastenkin talviteatteria. Viime kesän mummonmökkiaiheisessa näytelmässä nähtiin muun muassa
Rockfestareille menossa olevia nuoria (Mikko Juntunen (vas.), Alina Välinummi ja Eeva Peltonen).

Pyhäjärvi-teatterin vuoden kiertoon kuuluu nykyään useampia näytelmiä. Kesänäytelmän lisäksi kuluneella kaudella on nähty niin aikuisten kuin lastenkin talviteatteria. Viime kesän mummonmökkiaiheisessa näytelmässä nähtiin muun muassa Rockfestareille menossa olevia nuoria (Mikko Juntunen (vas.), Alina Välinummi ja Eeva Peltonen).

Hertta Wallenius / arkisto

9.5.2024 13.20
Mielipide

Lukijoilta: Tunteiden ja järjen yhdistäminen ei ole huonoa käytöstä

9.5.2024 11.55
Mielipide

Lukijoilta: Säästölistojen sijaan tarvitaan suunnitelma, miten kuntaan saataisiin lisää lapsiperheitä

Kirjoittajan mielestä olisi lyhytnäköistä laittaa kiinni Lallin koulu, johon on viime aikoina investoitukin.

Pia Mattila-Lonka / arkisto

9.5.2024 10.15
Mielipide

Kipinöitä: Paikal­lis­jour­na­lis­missa maailman myrskyt voivat tuntua kaukaisilta, mutta ne ovat lähempänä kuin voisi kuvitella

9.5.2024 7.05
Uutiset

Luontoa läheltä: Kevääseen heräävillä hyönteisillä on kovin vähän ravintoa tarjolla – kukkivat pajut ovat niille elintärkeitä

Talvehtimissuojastaan herännyt nokkosperhonen on tavallinen vieras pajujen kukilla.

Tuomo Hurme

9.5.2024 5.24
Mediatiedot

Älä odottele lehteä pyhäpäivänä – se tulee vasta perjantaina

Elli-Mari Ahola

Elli-Mari Ahola

8.5.2024 17.25
Urheilu

Lukijan juttu: Hieno kausi sai hienon päätöksen naisvoi­mis­te­li­joiden kevätnäytöksessä

7-9-vuotiaiden ryhmä iloisina Peikkoina.

Riikka Mieskoski

8.5.2024 15.55
Uutiset

Sote-rauhasta voi maksaa, muttei liian kovaa hintaa; Euran tilanne vaikuttaa hyvältä, mutta vuokranalennus on tuntuva

Kymmenen vuoden vuokrasopimus antaisi varmuutta myös sote-keskuksen työpaikoista.

Elli-Mari Ahola / arkisto

8.5.2024 14.25
Uutiset

Minna Lukkalalle juhlavuoden kunniakirja – matkailuopas on paikkakunnan käyntikortti

Minna Lukkala palkittiin pitkäjänteisestä työstä matkailun hyväksi.

Taina Simola

8.5.2024 11.25
Uutiset

Säkylän koulu­verk­ko­kes­kus­te­lussa nostettiin esille tuttujen teemojen lisäksi jopa kunnan tulevaisuus – "Onko Säkylä olemassa seuraavat 6, 16 vai 60 vuotta?"

Säkylän sivistysjohtaja Merja Ääri selvensi Säkylän koulukeskuksen auditorioon tulleelle yleisölle lähtökohdat kouluverkkokeskusteluun. Tiistain tilaisuus sujui rauhallisissa merkeissä, vaikka asia tunnustettiin erittäin vaikeaksi.

Joni Tuominen

8.5.2024 10.00
Urheilu

Säkylän Naisvoi­mis­te­lijat muutti nimeään ja on nyt Säkylän Syke – "Nimi on voinut olla vähän leimaava"

Säkylän Naisvoimistelijoiden viimeinen kevätnäytös nähtiin Säkylähallissa huhtikuun lopussa. Seuran toiminta ei toki ole loppumassa, vaan kyse on nimenvaihdoksesta. Jatkossa Säkylän Naisvoimistelijat tunnetaan nimellä Säkylän Syke.

Inka Liimatainen

8.5.2024 6.00
Uutiset

”Vahingossa” popcorn-koneen ostosta käyntiin pyörähtänyt yritystoiminta tuo tulevana kesänä Oskari ja Sanni Kalliokoskelle jo yli sata keikkaa

Miljoonaviihde on kirjaimellisesti perheyritys, ja lapset kulkevat usein innolla vanhempiensa Oskari ja Sanni Kalliokosken matkassa. Vappupäivän Euran MLL:n piknik-tapahtumaan yritys toimitti esimerkiksi pomppulinnan ja hattarakoneen.

Iida Rissanen-Vatja

7.5.2024 17.31
Uutiset

Syyhystä on tullut ympärivuotinen harmi Pyhäjär­vi­seu­dul­lakin – "hoitaminen voi olla hankalaa lapsiperheille"

Säkylän apteekin apteekkari Sanna Mäntynen kertoo, ettei Säkylässäkään valmisteta tällä hetkellä itse lääkettä syyhyyn. Rikkivaseliinivoidetta on huonosti saatavilla myös tehdasvalmisteisesti raaka-ainepulan takia, mutta muuten syyhylääkkeitä löytyy valikoimasta hyvin.

7.5.2024 16.25
Mielipide

Tekstarit: Harva lapsiperhe haluaa muuttaa teolli­suu­sa­lu­eelle tai sen viereen

7.5.2024 14.01
Urheilu

Euran Raikua edustavan Vilma Peren viime vuoden SM-pronssimitali kirkastui hopeiseksi

Euran Raikun juoksija Vilma Pere nappasi Kotkasta itselleen hopeisen mitalin.

Tuija Helander / arkisto

7.5.2024 12.30
Uutiset

110-vuotias Keihäskosken Martat on kaikkea muuta kuin pelkästään naisten kahvikerho – "Tämä ei ole sellainen pönötysjuttu ollenkaan"

Martat kautta aikojen -juhlakavalkadissa esiteltiin ensimmäisenä Keihäskosken Marttayhdistyksen perustajajäseniä. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi eli Hilda Rekolaksi oli pukeutunut Satu Äikää ja ensimmäiseksi sihteeriksi eli Amanda Sjöblomiksi Soile Hämäläinen. Juhlakavalkadia eteenpäin vei Elisa Niittymaa.

7.5.2024 9.26
Urheilu

Lisää lento­pal­lo­me­nes­tystä – Henri Hynnä voittamassa SM-kultaa

Henri Hynnä

Henri Hynnä

Lukijan kuva

Henri Hynnä

Henri Hynnä

Lukijan kuva

7.5.2024 9.21
Uutiset

Epävarmasta kuljettajasta useita soittoja hätäkeskukseen – puhalsi hurjat lukemat

7.5.2024 8.15
Pääkirjoitukset

Mistä lisää väkeä?

Muuttoilmoituksia tarvittaisiin tulevina vuosina paljon, jotta maakunnan väkiluvun laskua saadaan hillittyä.

MIrja Linnemäki / arkisto

7.5.2024 7.53
Uutiset

Pelas­tus­lai­tok­sella tarkis­tus­teh­täviä Säkylässä

Näytä lisää uutisia

7.5.2024 6.05
Uutiset

Hyvin­voin­ti­a­lueen uusi näytteenottoauto kävi esittäytymässä Säkylässä – Loppuvuoden kestävä pilotointivaihe käynnistyi maanantaina

Näytteenottaja Satu Vanhatalon mukaan uusi näytteenottoauto on saanut esittelykierroksen aikana sekä positiivista että vähemmän positiivista palautetta. Auton pilotointivaihe alkoi eilen maanantaina ja kestää loppuvuoden ajan, ja näytteenottajat toivovat asiakkaiden uskaltautuvan rohkeasti kokeilemaan uudenlaista palvelua käyttökokemusta saadakseen.

6.5.2024 16.25
Mielipide

Lukijoilta: Kouluverkkoon liittyy tunteita – toivon silti fiksua käytöstä

Kirjoittajan mukaan Lallin koulua (kuvassa) on osin historiallisistakin syistä saatettu kehittää muita enemmän eikä toisaalta ole nähty Kepolan koulun puutteita.

6.5.2024 15.43
Uutiset

Porin prikaati harjoittelee muun muassa Säkylänharjun alueella – helikoptereita mukana

Porin prikaatin Suomen kansainvälinen valmiusjoukko harjoittelee Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Arkistokuva vuoden 2021 valmiusjoukkokoulutuksesta.

6.5.2024 12.33
Urheilu

Heikko avausjakso maksoi EuPalle pisteet

EuPan peli alkoi kääntyä parempaan viimeistään Antti Julinin aikaansaaman ensimmäisen maalin jälkeen.

Henna Huila / arkisto

6.5.2024 10.55
Uutiset

Ely-keskus Euran Kiperin kaavasta: Alueen kaukainen sijainti ei ole ihanteellinen uudis­ra­ken­ta­miseen

Kiperintien varren metsikköön hahmoteltiin omakotitontteja jo toistakymmentä vuotta sitten. Ely-keskuksen kanta oli silloin sama kuin nyt.

Mirja Linnemäki / arkisto

6.5.2024 10.24
Uutiset

Tiehöylän öljyvuoto vaati torjuntatoimia

6.5.2024 6.00
Uutiset

Euran kiinteis­tö­ve­ro­sel­vitys etenee, kirjeitä luvassa noin 4 700:lle kiinteistön omistajalle – Kunnan kiinteis­tö­ve­ro­tuotot kasvavat kymmenillä tuhansilla euroilla

Euran kunta saa talousjohtaja Lauri Ämmälän mukaan noin 40-70 000 euron vuosituotot kiinteistöveroselvityksen myötä. Arkistokuva.

Esa Viippola

5.5.2024 17.33
Uutiset

Mies jäi jumiin traktorinsa alle tankkauksen aikana Eurassa

Kuvituskuva.

Kuvituskuva.

Kuvituskuva.

Kuvituskuva.

5.5.2024 13.30
Uutiset

Mannilan kylän sydän maalattiin uuteen kukoistukseen talkoovoimin – "Mieluummin kunnostetaan kuin tehdään uutta"

Tapani Alho ja Maija-Leena Peippo maalasivat Mannilan kylätupaa iloisilla mielillä.

5.5.2024 11.10
Uutiset

Kesälehti tulee taas –
vielä on hetki aikaa ilmoittaa tapahtumista kesäka­len­te­reihin

Mirja Linnemäki

Mirja Linnemäki

5.5.2024 10.25
Uutiset

Euran ja Säkylän yhteis­kou­lu­laiset osallistuivat Nuorten parlamenttiin eduskunnassa: "Oli hieno kokemus"

Nuoret tapasivat myös paikalliset kansanedustajat. Vasemmalta Sonja Vahteristo, Sanni Rinta-Keturi, Sofia Metsola, Valtteri Lehtonen, Noora Riihijärvi, Eeva Kalli, Juha Viitala, Aaro Tupala, Virva Nummela ja Janne Sinn.

5.5.2024 7.13
Kulttuuri

"Ensin syntyy raita ja raidasta syntyy meri" – Hannu Rainesto tietää tarkasti, kuinka vesi ja vene vangitaan kuvaksi

MS. Kapteenin tytär ”Puskinin mukaan” (vas.) ja MS. Lubov ovat Hannu Raineston omasta mielestä näyttelyn parhaat työt, vaikka jälkimmäinen on vielä kesken.

4.5.2024 13.27
Uutiset

Kaivinkonepalo levisi turveaumaan Yläneellä lauantaiaamuna

Kuvituskuva.

Kuvituskuva.

Kuvituskuva.

Kuvituskuva.

4.5.2024 11.40
Uutiset

"Luulin tulevani vähän rauhallisempaan jumppaan" – Euran Naisvoi­mis­te­li­joissa on jo 30 vuoden ajan ollut ikioma ryhmä miehille, jossa kunnon lisäksi kohenee myös mieli

Alkulämmittely tekee nopeasti tehtävänsä.

Alkulämmittely tekee nopeasti tehtävänsä.

Iida Rissanen-Vatja

Alkulämmittely tekee nopeasti tehtävänsä.

Alkulämmittely tekee nopeasti tehtävänsä.

Iida Rissanen-Vatja

4.5.2024 11.07
Uutiset

Kaivinkone roihahti liekkeihin Eurassa myöhään perjantai-iltana

Kuvituskuva.

Kuvituskuva.

Kuvituskuva.

Kuvituskuva.

4.5.2024 6.44
Kulttuuri

Onnellisten aikojen kaipuusta historian salaisuuksiin Honkilahden maisemissa – sellainen on Juha-Pekka Aution esikoisromaani

Raumalais-turkulainen Juha-Pekka Autio ja haverilainen Jarmo Lehtilä kulkivat 15 vuotta yhteisiä kesäretkiä muun muassa tällä Haverin kylänraitilla, joka Aution esikoisromaanin kanteenkin on versioitu. Kannen kuvassa risteyksessä seisoo kaksi pikkupoikaa, jotka ovat saaneet innoituksensa heidän lapsuudestaan.

3.5.2024 13.35
Uutiset

Harrastuksesta työ – Juni Rannanmäki alkaa pirtää sarjakuvia Alasatakuntaan

Yleensä Juni piirtää sarjakuvansa omalla sängyllään. Usein kavereina sängyllä makoilevat kissat Raakel ja Demi.

Hertta Wallenius

3.5.2024 8.17
Kulttuuri

Lapin koululle perustettiin tarpeellinen koulukirjasto, josta tulee rauhoittumisen ja viihtymisen paikka

Kolmasluokkalainen Juuse Maijala lukee mielellään esimerkiksi urheiluun liittyviä kirjoja ja harrastaa jääkiekkoa. Neljäsluokkalaisen Sofia Pihlaisen suosiossa on erityisesti Soturikissat-sarja, ja fantasia on muutenkin mieleen. He lukevat kumpikin paljon, ja aikovat käyttää uutta koulukirjastoa.

3.5.2024 7.58
Mielipide

Näkökulma: Ristolan yritysalue on Säkylän vahvuus ja sen elinkeinoelämä tarvitsee lähikoulua

Köyliön Ristolan ja Kepolan alueen yrittäjät ja elinkeinoelämän toimijat ottavat kantaa Säkylän kouluverkkoon.

3.5.2024 7.35
Pääkirjoitukset

Aina on vaalit tulossa

EU-vaalien arvellaan tänä vuonna kiinnostavan äänestäjiä menneitä vuosia enemmän. Kuva vuoden 2019 eurovaalimainonnasta.

3.5.2024 6.02
Uutiset

Lukijan kysymys: Miksi vanhus­ten­ta­loissa ei ole vanhuksia?

Terveystien mutteritalot on rakennettu 30 vuotta sitten.

Juha Kaita-aho

3.5.2024 5.45
Uutiset

Kouluruokailu: Odotettavissa raejuustokuuroja

Kuvituskuva

Kuvituskuva

Kuvituskuva

Kuvituskuva

2.5.2024 16.25
Uutiset

Kuljettaja sammutti kauhakuormaajan palon

2.5.2024 11.55
Uutiset

TET-viikko Alasatakunnassa: "Työelämään tutustuminen oli todella rikas kokemus"

Tet-harjoittelijana Arvo Virta kiersi kuvaamassa myös Köyliön alakouluja. Kepolassa oli kuvauspäivänä vielä lunta.

2.5.2024 11.45
Uutiset

Pyhäjärviseudun työlli­syys­ti­lan­teessa ei isoja muutoksia

2.5.2024 9.15
Uutiset

Hyvinvointialue on pitämässä lähes kaikki Euran sote-kiinteistöt

Alustavien neuvottelujen perusteella hyvinvointialue olisi vuokraamassa Euran sote-keskuksen vähintään kymmeneksi vuodeksi.

Iida Rissanen-Vatja / arkisto

2.5.2024 8.46
Uutiset

Useat toimijat saavat Eurassa liikunta- ja nuori­so­a­vus­tuksia

Muun muassa Kiukaisten Naisvoimistelijat saivat avustusta. Arkistokuva kevätnäytöksestä 2022.

2.5.2024 7.56
Uutiset

Maastopalojen aika alkaa – kulotus karkasi ojanpientareelle

2.5.2024 6.04
Mielipide

Nuoren silmin: Eläimet ovat yhtä lailla arvokkaita kuten ihmiset

1.5.2024 14.05
Uutiset

Intoa täynnä uudelle uralle – Kiukaisten K-marketin uudet kauppiaat aloittavat vapunpäivänä

Kauppiaat Jere ja Sarita Virén pääsevät jakamaan työtä omien vahvuuksiensa mukaan. Tarkoitus on järjestää piakkoin avajaiset myös Kiukaisten myymälässä.

1.5.2024 8.19
Uutiset

Liiken­neym­py­rässä rysähti jälleen – viimeksi taidekivipaasi otti osumaa syksyllä

Auto nousi ensimmäisen kivilatomuksen yli ympyrän keskiosaan.

1.5.2024 6.01
Uutiset

Peltihalli kätkee sisäänsä viihdekeskuksen ja pihamaalla rakentuu nyt festarialue – "Täällä on hyvä järjestää keikkoja, sillä lähellä ei ole asutusta"

Ilkka Leija ei pääse hetkeen näyttämään biljarditaitojaan: Olkaluu murtui, kun mies kaatui koiralenkillä.

30.4.2024 13.05
Uutiset

"Voiko vielä vaikuttaa?" – Lallin koululla Säkylän kouluverkkoa koskevassa tilaisuudessa patisteltiin kunnan­val­tuu­tettuja koulu­kier­rok­sille

Myös Lallin koululla käytiin runsasta ja välistä terävääkin keskustelua koulunverkon muutoksien tarpeellisuudesta ja vaikutuksista.

30.4.2024 13.00
Mediatiedot

Toimituskin viettää vappua – lehti ilmestyy seuraavan kerran perjantaina

30.4.2024 10.45
Mielipide

Tekstarit: Oli upeasti järjestetty lasten kevätkarkelot Eurassa

30.4.2024 7.50
Mielipide

Säästötalkoita riittää

Lukiolaiset osoittivat ulosmarssilla mieltään koulutusleikkauksia vastaan.

Arvo Virta, tet-harjoittelija

Näköislehti

Menovinkit

La 4.5. Kiituripolkaisu

klo 10–14 Köy­li­ön Ke­po­lan Vil­la Lin­tu­ris­sa (Köy­li­ön­tie 7, Sä­ky­lä), Yt­ti­län mu­se­o­kou­lul­la (Py­hän Hen­ri­kin­tie 348, Sä­ky­lä) ja Kan­kaan­pään Ku­nin­kaan­läh­teel­lä (Ku­nin­kaan­läh­teen­tie, Sä­ky­lä) sekä nii­den vä­lil­lä. Joka pis­tees­sä oh­jel­maa. Järj. Kan­kaan­pään, Ke­po­lan ja Yt­ti­län ky­läyh­dis­tyk­set, Le­a­der Sa­ta­sil­ta ja Sä­ky­län kun­ta.

La 4.5. Viikinkipäivä

klo 11–15 Esi­his­to­ri­an opas­tus­kes­kus Nau­ra­vas­sa Lo­hi­käär­mees­sä (Eu­ran­tie 18, Eu­ra). Oh­jel­mas­sa mui­nais­tek­niik­ka­näy­tök­siä ja opas­tet­tu­ja kier­rok­sia. Järj. Eu­ran kun­nan kult­tuu­ri­pal­ve­lut.

La 4.5. Jääkä­ri­luut­nantti Väinö Alasmaan muistojuhla

klo 12 Lau­hi­an­mä­en hau­taus­maal­la (Py­sä­kin­tie 40, Eu­ra) ylei­söl­le avoin sep­pe­leen­las­ku ja muis­to­het­ki Lau­hi­an­mä­en Väi­nö Alas­maan (1887–1919) hau­ta­muis­to­mer­kil­lä. Järj. Po­rin pri­kaa­tin Pe­rin­neyh­dis­tys, Po­rin Pri­kaa­tin kil­ta, JP27:n Pe­rin­neyh­dis­tys, Eu­ran So­ta­ve­te­raa­nit ja So­tain­va­li­dien Vel­jes­lii­ton Eu­ran yh­dis­tys.

Su 5.5. Kiukaisten Naisvoi­mis­te­li­joiden kevätnäytös

klo 15 Kiu­kais­ten en­ti­sel­lä yh­teis­kou­lul­la (Opin­tie 3, Eu­ra). Järj. Kiu­kais­ten Nais­voi­mis­te­li­jat.

Ma 6.5. Rakasta aivojasi – aivoterveyttä arkeen -luento

klo 17.30–19 Ylä­neen Osuus­pan­kin ker­ho­huo­neel­la (Ha­ve­rin­tie 6 A, Pöy­tyä). Asi­an­tun­ti­ja Kir­si Luk­ka Ai­vo­lii­tos­ta lu­en­noi. Järj. SPR Ylä­ne.

Ti 7.5. Tiedotus- ja kuule­mis­ti­laisuus kouluverkosta

klo 18 Sä­ky­län kou­lu­kes­kuk­sen au­di­to­ri­os­sa (Ran­ta­tie 340, Sä­ky­lä, ovi E). Kai­kil­le kun­ta­lai­sil­le suun­nat­tu kes­kus­te­lu­ti­lai­suus Sä­ky­län si­vis­tys­pal­ve­lu­jen pal­ve­lu­ra­ken­ne­suun­ni­tel­mas­ta kes­kit­tyy eri­tyi­ses­ti ala­kou­lu­verk­koon 2025–2030. Järj. Sä­ky­län kun­ta.

Ti 7.5. Kirjaston koukut

klo 18–19.30 Sä­ky­län pää­kir­jas­tos­sa (Si­va­rin­ku­ja 6, Sä­ky­lä). Kä­den­tai­to­ja, ää­ni­kir­jo­ja ja kir­jas­to­tie­tout­ta. Järj. Sä­ky­län pää­kir­jas­to ja Köy­li­ön seu­dun Ny­ky­mar­tat.

Instagram