Nelivetojen hallitseva Suomen mestari Tuukka Hallia näytti myös Säkylässä ylivoimaansa.
Loudlife Media (LMM) & Janette Taskinen / AKK
Säkylän terveyskeskuksen lääkäritilanteeseen oli tiedossa helpotusta.
Kaarlo Somerto
Museoviraston restaurointiyksikön väki vertasi tietokoneelle talletettuja karttoja nykyiseen Korvenkylän maisemaan. Kuvassa muun muassa johtaja Helena Hirviniemi (vas.) tilan nykyinen isäntä Esko Huhtamaa ja yliarkkitehti Mikko Mälkki. Omia muistojaan Antin vanhasta väestä kertoi Eeva-Liisa Tuominen (oik.), taustalla oikealla Säkylä-seuran edustajana mukana ollut Kimmo Koivisto.
Pia Mattila-Lonka
Ulla Antola on pitkän linjan lappilainen kotiseutuvaikuttaja, joka on tehnyt paljon työtä muun muassa Lapin kotiseutumuseon eteen.
Fanni Toimela / arkisto
Vanha Lounastupa palveli vuosia myös kunnan varhaiskasvatuksen esikoulutilana, kunnes uusi hirsipäiväkoti valmistui syksyllä 2021. Viime ajat täysin tyhjillään ollut tila on kirjattu Pöytyän kunnan luovutettavien kiinteistöjen luetteloon.
Pia Mattila-Lonka
Kaarlo Somerto
Kirjastopäällikkö Marjo Soininen kertoo, että Euran kirjasto toteuttaa Sanat-tapahtumaan myös toimivan pop up -kirjaston, josta pääsee lainaamaan aiheeseen liittyviä teoksia.
Elli-Mari Ahola
Aasien luona on nähty viime päivinä monen ikäisiä katsojia joka päivä. Kaveruksia on tultu katsomaan koulupäivien jälkeen. Tytöt erottivat Danielin ja Daruden hyvin toisistaan, sillä Danielilla on päässä vaaleaa ja nuorempi Darude on tummempi. Valkea kuulas maistui aasikaveruksille ja poikien ruokailua seurasi myös Kartanokodissa asuva Kaarina Jalo.
Pia Mattila-Lonka
Palveluverkon kehittäminen ja tavoitteet ovat myös 4. syyskuuta kokoontuvan aluevaltuuston asialistalla.
Elli-Mari Ahola