Leaderin ja ProAgrian uusissa tiloissa toimivat muun muassa hankevetäjä Piia Palmgrén (etualalla), hankeneuvoja Rauni Halonen, toiminnanjohtaja Elina Haavisto, viestintäkoordinaattori Katri Mäenpää ja Pro Agrian talousasiantuntija Juho Juusela sekä asiakkuuspäällikkö Jukka Kontulainen.
Pia Mattila-Lonka
Euran kunta on toivonut, että henkilöjunaliikenne palaisi Rauma–Kokemäki-radalle ja myös Kiukaisiin saataisiin seisake.
Riina Kaski / arkisto
Hyvinvointialue vuokraa kuntien sote-tilat kolmeksi vuodeksi ja optiona on vielä yksi vuosi sen jälkeen.
Pia Mattila-Lonka
Kuvituskuva. Euran koulukuljetusten kilpailutus vuosille 2023 - 2025 menee uusiksi, kun asia otettiin lautakunnan päätöksen jälkeen kunnanhallituksen käsittelyyn.
Esa Viippola / arkistokuva
Lounais-Suomen poliisilaitos pyrkii jatkossakin palvelemaan kansalaisia myös pienemmillä poliisiasemilla kuten Kokemäellä. Tämän tueksi alkukeväästä 2023 töitä jaetaan asemilla aiempaa joustavammin.
Ville Hakala / arkisto
Kipsiä levitettiin pellolle syyskuussa muun muassa Kokemäellä, missä Varsinais-Suomen ely-keskus järjesti levitysnäytöksen.
Kati Ojala
Kauttuan päiväkotiin ennakoidaan ensi lukuvuodelle 27 esikoululaista. Vuoden 2021 arkistokuvassa oikealla varhaiskasvatuksen opettaja Päivi Kiviranta ja pallon perässä Iida Lähteensuo (vas.), Kalle Rantapelkonen, Minni Järvinen, Aatos Helander, Eemil Haikonen ja maalissa Eerika Degerman.
Elli-Mari Ahola / arkisto
25 vuotta sitten Euran pirtillä perustettiin maaseudun kehittämisyhdistys Leader Pyhäjärviseutu. Nyt ympyrä sulkeutuu, kun samassa paikassa yhdistyksen vuosikokous päätti muuttaa nimen Leader Satasillaksi.
Leader Satasilta
Annika Haanpää (vas.) kamppaili pallosta päätyneellä kaudella HJK:n paidassa ja edustaa ensi kaudella Helsingin Palloseuraa.
Kalevi Hämäläinen
Nuorkauppakamarin tehtävät ovat intensiivisiä, sillä ne vaihtuvat nopeasti. Elina Raitanen on ensi vuonna valmistautuva puheenjohtaja, joka jo oppii puheenjohtaja Aino Kuntsilta, jota taas uudessa tehtävässä tukee väistyvä puheenjohtaja Janne Hulmi.
Elli-Mari Ahola