Kieku Oy:n tuotantopäällikkö Ida Toivonen kertoo, että uuden kanalan automatiikka toimii jo hyvin. Kananmunia käsittelevän koneen on suunnitellut ja toteuttanut köyliöläislähtöinen robotiikkayritys Robotmation.
Esa Viippola
Satakunnan ensimmäinen aluevaltuuston kokous oli Porissa - jatkossa toivottavasti myös muualla maakunnassa.
Elli-Mari Ahola
Panelian esikoululaisille kannettiin tiistaina lisää kalusteita uusiin tiloihin. Varhaiskasvatuksen opettaja Marjaana Ansio näyttää, miten ympyrään asetettujen pöytien keskelle jää tila, mistä opettaja voi ohjata lasten tehtäviä. Eskarilaisten mielestä uusi koulu on hieno. Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Pirjo Nummi vahvistaa, että lapset ovat innoissaan uusista tiloista.
Mirja Linnemäki
Vankila-alue saanee Köyliössä uutta kunnallistekniikkaa vielä kuluvan vuoden aikana. Vankilan jätevesiremontti etenee jo kunnan ja Senaatti-kiinteistön yhteishankkeena.
Benjamin Lonka
Koskeljärven ruovikot kätkevät kesäaikaan sisäänsä arvokkaan linnuston, jota halutaan suojella vieraspedoilta. Minkki ja Supikoira on säädetty Suomessa haitallisiksi vieraslajeiksi, sillä ne tappavat tehokkaasti vesilintuja ja tuhoavat niiden pesiä.
Juha Kaita-aho / arkisto
Biokuitulaitoksen työmaalla on tällä hetkellä kuusi työntekijää, mutta kun anturat saadaan valmiiksi, lisääntyy tekijämäärä. Työnjohtaja Pyry Suomisen mukaan aikainen talvi veti maan routaan aiemmin kuin viime vuosina on totuttu, mikä on hidastanut perustusten tekemistä. Maata on sulatettu öisin ja viikonloppuisin sulatusmattojen avulla.
Juha Kaita-aho
Kieku Oy:n toimitusjohtaja Juha Lehto ja Köyliön uusien kanaloiden toiminnasta vastaava tuotantopäällikkö Ida Toivonen kertovat uusinta tekniikkaa hyödyntävän kanalan rakentamisen sujuneen hyvin. Taustalla näkyy pakkaamo, joka sekin valmistuu alkuvuodesta.
Esa Viippola
Kokemäen kaupunginjohtaja Teemu Nieminen (vas.) ja kunnanjohtajat Vesa Lakaniemi Eurajoelta ja Juha Majalahti Eurasta uskovat vastavalmistuneen henkilöjunaliikenneselvityksen tuovan hyvää selkänojaa Rauman radan matkustajajunahaaveille jo lähitulevaisuudessa. Jokaisen kunnan ensi vuoden budjetissa on rahaa vaadittavien ratasuunnitelmien tekoon, ja vuosikymmenen puoliväliä pidetään optimistisen realistisena maalina henkilöjunaliikenteen paluulle Rauma–Kokemäki-radalle.
Esa Viippola
Aluevaalien ehdokaslistat varmistuvat tänään ja ehdokkaat saavat numeronsa jouluaatonaattona.
Elli-Mari Ahola