Harri Veistinen poikkesi keväällä Kiukaisten yhteiskoululla, joka on paitsi hänen entinen opinahjonsa myös uuden romaaninsa keskeinen tapahtumapaikka.
Johanna Veistinen
Teinielämästä pienessä kylässä mies ammentaa myös esikoisromaanissaan Kotitekoisen poikabändin alkeet, joka julkaistiin elokuun alussa. Veistinen kertoo, että Kiukaisiin sijoittuvan kirjan tapahtumat ja henkilöt ovat täysin kuvitteellisia, mutta tuttu ympäristö helpottaa kirjoittamista aina.
Veistinen on aiemmin kirjoittanut muun muassa tv-käsikirjoituksia, joten tarinan ja hahmojen rakentaminen on hänelle tuttua ennestään. Esikoisromaanin kirjoittamisessa uutta oli kuitenkin se, että asioiden kertomiselle jäi enemmän tilaa.
– Olen päässyt hyödyntämään tv:stä opittuja asioita ja lähestymistapaa uudella tavalla. Tämä on ollut hyvin palkitsevaa ja hauskaa, erittäin positiivinen kokemus, hän kuvailee.
Veistinen kertoo, että perusidea bändiaiheisesta nuorisoromaanista oli vuosia pöytälaatikossa. Meni kauan ennen kuin hän lähetti tekstinsä – vaimon patistamana – kustantamoon luettavaksi. Sen jälkeen asiat etenivät nopeasti, ja jo noin puolen vuoden kuluttua hänellä oli käsissään valmis kirja.
Miehen haaveissa on, että kirjojen kirjoittaminen ja julkaisu saisivat jatkoa myös tulevaisuudessa, sillä potentiaalisia aiheideoita leijailee mieleen jatkuvasti esimerkiksi television ja lukemisen kautta. Erityisesti Veististä kiehtoo kliseiden rikkominen, asioiden kääntäminen päälaelleen.
– Välillä kuulee sanottavan, että kaikki tarinat on jo kerrottu. Asioita voi kuitenkin aina katsoa uudesta, erilaisesta näkökulmasta.