Eurajoen vesiensuojeluyhdistyksen illan hämyssä järjestetty taimenretki Kauttuankoskelle keräsi kaikenikäistä väkeä.
Petri Kantola
Eura | Eurajoen vesiensuojeluyhdistys järjesti Taimen-retken 16. lokakuuta Kauttuan koskilla.
Retki aloitettiin kauniissa syyssäässä auringon viimesäteiden valossa, ja paikalla oli yli 20 Kauttuan taimenen ystävää, lapsista vaareihin asti.
Retkellä nähtiin Eurajoen kirkasta, virtaavaa vettä, luonnonkauniissa Ruukin koskimaisemassa vanhojen myllyraunioiden huokaillessa.
Vesisiippa aloitti retken taidokkaalla lentonäytöksellä, saalistuslennollaan, Myllysillan puolella. Taimeniakin nähtiin: yksi suuri, 50–55 sentin mittainen, taimenpari kutu-uinnilla ja useita pienempiä taimenia seuralaisena sekä kaksi kutupesää.
Retken oppeihin kuuluu, että Kauttuan taimen on äärimmäisen uhanalainen. Se on geneettisesti erilaistunut, pieni, paikallinen taimenpopulaatio, jonka elinalue rajoittuu Kauttuan ja Eurakosken väliselle vesialueelle, johon kaksi patoa on sulkenut taimenet.
Populaation ainoa tunnettu lisääntymisalue sijaitsee Kauttuan koskissa. Lisääntyminen ja koko populaation elinvoimaisuus perustuu tällä hetkellä arviolta viiteen kutupariin. Jo yhden kutuparin menehtyminen laskisi populaation lisääntymistehoa noin 20 prosentilla.
Populaatio on geneettisesti hyvin suppea koska geenivirta vaeltavaan meritaimenpopulaatioon on katkaistu. Suppea geenipankki vähentää populaation selviytymismahdollisuuksia muuttuvissa ympäristöolosuhteissa.
Kauttuan taimen lisääntymistehoa pitäisi nostaa, jotta populaatio säilyisi elinvoimaisena. Keinoja on kaksi: Kauttuankoskien kutusoiraikkoja ja poikasten elinalueita on tarkoitus alkaa kunnostaa vuonna 2024 Pyhäjärvi-instituutin ja Pyhäjärviseudun perhokalastajien toimesta. Toiseksi, Eurakosken padon vaelluseste tulisi poistaa, jotta geenivirta vaeltavasta meritaimenpopulaatiosta mahdollistuisi.
Seppo Varjonen