Tässä on yhteiskuva kaikista naisista, jotka osallistuivat uudenvuodenaattona Emäntien Erään.
Lukijan kuva
Säkylä | Uudenvuodenaatto ja meitä kaksikymmentä naista koirineen starttaamassa ehdottomasti rennoimpaan hirvenhaukkukokeeseen, minkä tiedän, eli Emäntien Erään.
Koe järjestettiin nyt yhdennentoista kerran. Koepaikkana meillä toimi Säkylässä Ilmijärven maja. Tänä vuonna koe oli KV-koe eli jaossa oli Cacitit jokaisen rodun parhaalle koiralle.
Kokeen valmistelut oli aloitettu jo alkuvuodesta tukijoita keräillen ja niitä oli taas saatu hienosti mukaan. Ilman tukijoita ei kokeen luonne olisi sama, eli meillä jokainen koirakko palkitaan, myös se kaikista epäonnisin.
Meillä kokeen osallistujamäärä oli rajattu 20 osallistujaan. Osallistujat olivat aika pian selvillä ja muutama vaihtuvuus porukassa sattui koirien juoksujen ja jalkavaurioiden takia. Varakoiriakin olisi vielä ollut tulossa, mutta valitettavasti kaikki halukkaat eivät päässeet mukaan.
Perustin meille naisille myös Whatsapp-ryhmän muutama viikko ennen koetta. Porukassa oli osa tuttuja toisilleen, mutta oli paljon toisilleen vieraitakin. Juttu lensi heti alusta asti eli rento kisapäivä varmastikin tulossa. Välillä viesteissä meni kirkot ja karkot sekaisin. Huumoria sitä tuossa ryhmässä riitti ja sai ennen koetta jo nauraa juttuja maha kipeänä.
Koepäivä lähestyi, oli yksi yö enää kokeeseen. Käytiin Anni Asikaisen ja Satu Kalliokosken kanssa perjantaina 30. joulukuuta laittamassa palkintopöytä valmiiksi lauantaita varten. Meitä oli tukemassa Royal Canin, Tracker, Sissos, Tammisto-yhtiöt, Kuljetusliike Auramaa, Nutrolin, Masojo Oy, 3HGR, Sinituote, Kiilto, Rauh, Tmi Jari Kannisto, Euran Rhy, Kennel Rehu ja Helmi Helena kiitos teille kaikille, teidän ansiostanne meillä on palkintopöytä sellainen kuin se on.
Vihdoin oli se kauan odotettu aamu eli Emäntien Erä on tänään, jihuu. Olin koepaikalla varttia yli kuuden aamulla. Koepaikalla ylituomari Tomi Heikkilä oli laittanut koneet käyntiin ja oli valmiina tarkastamaan rokotuksia. Koepaikalla hääräili myös Satu Kalliokoski aamukahvia keittäen ja aamupalatarvikkeita esiin laittaen.
Mukanani koepaikalle toin mieheni K-P:n ja appiukko Heikin. He saivat aloittaa aamun kahvilla ja ”jännittää”, minkälaisen rytmiryhmän kanssa pääsevät päiväksi metsään.
Otin paikkani ylituomarin tietokoneen takaa ja lapun esiin, johon aloin sitten merkkailemaan koepaikalle saapuvien koirakoiden osallistumismaksujen saannin.
Vihdoin kaikki olivat saapuneet kisapaikalle. Iloinen puheensorina kuului Ilmijärven majalla. Kahvia sekä leipää mussutettiin jännittyneenä ja vihdoin se hetki, jota kaikki olivat odottaneet, oli käsillä, alkoi ylituomarin puhuttelu sekä maastoarvonta.
Ylituomari Tomi Heikkilä kertoi päivän kulun ja tavoitteet. Mitä vaaditaan päivän aikana, millaisia matkoja ampumatilaisuuksiin vaaditaan, testattavan haukun kuuluvuutta ym. sääntöjä, mitä siihen 100 pisteeseen vaaditaan, jota jokainen lähtee metsään koiran kanssa tavoittelemaan.
Tuli maastoarvonta, Tomi oli kirjoittanut koirat ja maastot lapuille. Tomi nosti ensimmäisen koiran ja minä pitelin kippoja, jossa maastot ja koirat oli. Koiranohjaajat tulivat vuorollaan nostamaan maaston ja seuraavan koiran. Näin mentiin loppuun asti, kunnes jokaiselle oli arvottu maasto. Yhtään jääviyttä ei tullut eli oli aika koota ryhmät.
Ryhmät oli koottu, mutta vielä ei saanut metsään lähteä vaan otettiin meistä naisista ryhmäkuva muistoksi. Nyt on ikuistettu tämä kahdenkymmenen naisen lauma. Kuvauksen jälkeen sai ryhmät luvan lähteä metsään, toivotettiin toisillemme vielä tzempit.
Itselleni osui maastoksi Kiikka. Tuomareiksi osuivat Mika Urrila ja Taito Koota. Maastossa oli opas erikseen. Soitin koepaikalta maasto-opas Mika Yliselle. Sovittiin, että menemme hänet noutamaan hänen luotaan. Edessä oli hieman vajaan tunnin mittainen matka Kiikkaan. Hypättiin autoon ja matka kohti Kiikkaa alkoi.
Maasto-opas oli noudettu ja matka maastoon alkoi. Oli liukasta ja metsätiellä oli sitten taas lunta ihan älyttömästi, että oikein hirvitti. Onneksi olin isännän autolla, niin nelivedolla hieman paremmin pääsin etenemään. Irtilaskupaikalle päästyämme kysyin tuomari Mikalta, voisiko hän hoitaa tämän ajamisen täällä maastossa. Onneksi hän lupautui, hänellä oli ajotaito hyppysissään rallikuski kun oli.
Koiraksi olin valinnut kokeeseen tarhasta oman kasvatin harmaan norjanhirvikoiran, Metsätassun Papun. Papu irti. Ensin tehtiin pieni yhdeksän minuutin hakulenkki. Papu tuli lenkin jälkeen morjestamaan meitä ja sitten lähti vasta kunnolla hakemaan.
Keli oli raskas koiralle. Tuli vettä, onneksi ei ihan kaatamalla niin kuin oli luvattu. Lunta oli harmaalle paljon, mutta onneksi Papu ei mistään matalajalkaisimmasta päästä kuitenkaan ole, että pääsi rämpimään metässä. Reilu kolme kilometriä kuljettua matkaa takana Papulla ja silloin haukku alkoi raikaamaan. Ikävä kyllä haukku ei kestänyt paikallaan kuin kuusi minuuttia ja sitten lähdettiin vaeltelemaan ja tätä vaeltamista jatkui lähes koko päivän. Odotettiin, että rauhoittuisi paikalleen, että päästäisiin nuotiolle. No nyt näyttää siltä, että nuotio kutsuu. Mentiin yhden talon sisään, jonne oli rakennettu nuotiopaikka, oltiin siis säältä suojassa. Koira ja hirvi kulkivat eivätkä olleetkaan kuin 30 minuuttia paikallaan. Oli mussutettava makkarat äkkiä jo odotettava, koska seuraavaksi tulisi paikallaan haukkua, että päästäisiin ottamaan ampumatilaisuus ja antamaan karkko sekä tietenkin yrittämään yhteydenottoa.
Tässä on Papun työmaata kokeesta.
Tiia Ketola
Tiet olivat todellakin haastavat, en edes ehtinyt seuraamaan koiraa, kun jännitin, jäädäänkö kiinni vai ollaanko kumossa ojan pohjalla. Päästiin tai oikeastaan ei päästy paikkaan, minne suunniteltiin menevämme, vaan jäätiin yhden mäen alle. Siitä ottamaan ampumatilaisuutta. Saatiin mitä koitettiin, jopa koira tuli moikkaamaan Taiton pillin vihellyksellä. Hyvä Papu, kiltti tyttö ja koira kaasu pohjassa takaisin hirven luo.
Saatiin päivän mittaan toinenkin yhteydenotto, mutta riittävän lähelle tuota liikkujaa ei metsässä päässyt, että ampumatilaisuudeksi olisi laskettu ja autostahan sitä ei saa ottaa, sieltäkin tämä aikuinen naarashirvi nähtiin.
Aikaa ei enää ollut kuin vajaat 30 minuuttia erää jäljellä, kun oli tehtävä päätös. Otanko koiran kiinni vai annanko mennä tien yli. Seuraavalle tielle olisi meidän tarvinnut kiertää 20 kilometriä ja sen seuraavan tien, jos Papu pääsee ylittämään, tulee ns. tietön iso alue. Pieni pohdinta tai ei oikeastaan tarvinnut edes pohtia päätöstä.
Koira lähestyi tietä, vihelsin ja koira tuli luo. Papu olisi vielä halunnut jatkaa, mutta päätin vetää pelin poikki. Olihan koira jo tehnyt kovat työt tässä kelissä ja tässä lumimäärässä ja ennen kaikkea mulla koira ehjänä autossa ja se tietön alue ei houkuttanut tässä kelissä.
Ei muuta kuin Mika vielä kerran rattiin ja vietiin opas pois ja kuskin vaihto. Sitten kohti koepaikkaa. Päivän aikana ei ehtinyt kyllä edes yskimään kunnolla, vaikka kovassa flunssassa olinkin, jännitti tosiaan nuo tiet.
Jos itse olisin joutunut ajamaan, oltaisiin maastossa vieläkin ja odotettaisiin lumien sulamista tai ainakin teiden auraamista. Kiitos omalta osaltani kuskille vielä, mikäli juttu hänet tavoittaa.
Saavuttiin koepaikalle ja siellä ensin ylituomari Tomin juttusille ja kerrattiin päivän kulku. Eipä jäänyt paljoa kerrottavaa, juuri ja juuri ykkösen tulos tuli.
Ennen omaa saapumistani koepaikalle oli sinne tullut jo reilusti väkeä. Iloinen puheensorina ja päivän kuulumisten vaihto jatkui pitkin iltaa ja oli meillä paljukin. Me naisohjaajat tarjottiin palju tuomareille ja tietty meille itsellemme. Väki saunoi, paljuili ja söi siihen asti, kunnes viimeinenkin ryhmä saatiin maastosta pois.
Vihdoin oli tulosten ja kiittämisten aika.
Keittiössä hääräsi Satu ja häntä kuohuvalla haluttiin kiittää. Ylituomari Tomia haluttiin kiittää sukilla, lippiksellä ja konjakkipullon kera. Sitten oli vuoden kennelpoika-palkinnon aika. Meillä raati tekee tarkkaa työtä, kuka ansaitsee vuoden tittelin. Tänä vuonna kennelpojaksi valittiin Heikki Uusihonko. Kisa alkaakin käymään jo heti nyt seuraavaa vuotta varten eli olkaapas pojat valppaina.
Sitten päästiin kokeen tulosten pariin. Tomi luetteli tuloksia häntäpäästä alkaen ja minä toimin sitten palkintojen jakajana.
Kokeen kolmen kärki oli: sija 1. karjalankarhukoira Vihteljärven Nokkela Ukko, ohjaaja Justiina Uusihonko, sija 2. harmaa norjanhirvikoira Raisa, ohjaaja Jaana Yli-Kauppila ja sija 3. itäsiperianlaika Mosku, ohjaaja Elli Karvonen.
Lukijan kuva
Voittajakolmikko oli selvillä. Sijalla 1. karjalankarhukoira Vihteljärven Nokkela Ukko, ohjaaja Justiina Uusihonko. Sijalla 2. harmaa norjanhirvikoira Raisa, ohjaaja Jaana Yli-Kauppila. Sijalla 3. itäsiperianlaika Mosku, ohjaaja Elli Karvonen. Onnea kärkikolmikolle!
Illan mittaan päätettiin vuoden 2023 Emäntien Erän päivä. Päiväksi sovittiin 30.12.2023. Jokainen sen taisi kalenteriin laittaakin jo muistiin. Ja nyt viimeistään juttua lukiessa jokainen kirjoittaa päivän ylös. Eli odotan kuumaa puhelinlinjaa syksyllä, kun ilmoittautuminen vuoden 2023 odotetuimpaan kisaan alkaa.
Iso tukija on kokeelle tietty kaikki metsästysseurat, jotka ovat meille maastonsa antaneet kokeeseen sekä opastuomarit ja kaikki kokeeseen lähteneet ryhmätuomarit, iso kiitos teille jokaiselle.
Teksti: Tiia Ketola