Jukka-Pekka Puumalainen nimettiin Arjen Enkeliksi.
Kirsi Risku
Säkylä | MLL Säkylä palkitsee vuosittain enkelikirkon yhteydessä Arjen Enkelin. Arjen Enkeli -tunnustus annetaan säkyläläiselle henkilölle, joka on viimeisen vuoden aikana tai jo pidemmän aikaa tehnyt joitain arjen hyviä tekoja säkyläläisten lasten, nuorten tai lapsiperheiden hyväksi.
Vuoden 2022 Arjen Enkeliksi on valittu Jukka-Pekka Puumalainen.
Jukka-Pekka innostaa lapsia ja nuoria liikkumaan. Hän on aktiivisesti mukana kehittämässä puitteita liikunnan monipuoliseen harrastamiseen ja on ajan hermolla tuoden uusia lajeja säkyläläisille.
Useiden vuosien ajan hän ollut mukana urheiluseurassa tekemässä vapaaehtoistyötä. Antamalla asiantuntevaa ja osaavaa tietoa valmennettavilleen, hän jakaa osaamistaan jälkipolville.
Lisäksi hän on ollut kehittämässä erilaisia liikuntahankkeita, -kerhoja ja -tapahtumia, joilla säkyläläiset lapset ja nuoret ovat saaneet ohjelmaa myös mm. kesälomiensa ajaksi.
Jukka-Pekka on lasten ja nuorten elämässä arjen enkelinä, niin päivätyössään opettajana kuin vapaa-aikanaan järjestämässä mahdollisuuksia harrastamiseen.
Marjo Kuusela
MLL Säkylä