Vaa­li­ko­neis­sa ky­sel­lään kan­di­daat­tien mie­li­pi­tei­tä vä­lil­lä ai­ka ih­meel­li­sis­tä­kin asi­ois­ta. Tun­tuu sil­tä, et­tä maa­il­maa pi­täi­si kat­soa ma­ka­ro­nin läpi, vä­hän nä­ke­mäl­lä, eh­dot­to­mas­ti tä­män tai tuon puo­lel­la.

Pää­tök­sen­te­on pi­tää mah­dol­lis­taa laa­jan kun­ta­lais­ten jou­kon osal­lis­tu­mi­nen. Val­mis­te­lut pi­tää teh­dä avoi­mes­ti ja pe­rus­tel­len si­ten, et­tei pää­tös­ten koh­tei­den, kun­ta­lais­ten, ole nii­tä vai­kea si­säis­tää. Yleen­sä­kin oli­si hyvä muis­taa, kuin­ka tär­ke­ää on toi­sen, it­sel­le vie­raan­kin ar­gu­men­toin­nin ym­mär­tä­mi­nen, vaik­ka sitä ei hy­väk­syi­si­kään. Sii­tä on kui­ten­kin läh­det­tä­vä, et­tä pääs­tään seu­raa­vaan vai­hee­seen, joka on pää­tök­sen­te­os­sa eh­kä ylei­sin­tä – komp­ro­mis­siin.

Jo­kai­nen päät­tä­jä ha­lu­aa teh­dä sel­lai­sia pää­tök­siä, jot­ka miel­lyt­tä­vät oman ky­län vä­keä tai muu­ten tut­tua ver­kos­toa. Po­li­tiik­ka ei kui­ten­kaan saa ol­la tais­te­lua, vaan yh­teis­ten rat­kai­su­jen löy­tä­mis­tä. Sik­si pi­tää myös yrit­tää löy­tää ra­ken­ta­val­le yh­teis­työl­le mah­dol­li­suuk­sia yli puo­lu­e­ra­jo­jen ha­ke­mal­la rat­kai­su­ja, jois­sa yh­dis­ty­vät myös eri nä­kö­kul­mat. Hyvä komp­ro­mis­si pal­ve­lee koko kun­taa, ei vain yk­sit­täi­siä ryh­miä.

Eu­ran tu­li­si ol­la sel­lai­nen, jos­sa jo­kai­nen tun­ti­si kuu­lu­van­sa sa­maan yh­tei­söön. Eten­kin pe­ri­suo­ma­lai­sen ar­vo­jen mu­kai­ses­ti ol­la tu­ke­mas­sa haa­voit­tu­vam­mas­sa ase­mas­sa ole­via, ku­ten lap­sia, nuo­ria ja van­huk­sia. Kaik­ki pää­tök­sen­te­koon osal­lis­tu­neet tie­tä­vät kan­ta­pään kaut­ta, et­tei ai­na voi miel­lyt­tää kaik­kia, mut­ta eri mie­li­pi­tei­den kuun­te­le­mi­nen ja kun­ni­oit­ta­mi­nen on tär­ke­ää.

Ar­vot oh­jaa­vat suun­taa, asen­teet vai­kut­ta­vat hy­väk­syt­tä­vyy­teen ja tie­to tuo pe­rus­te­lut pää­tök­sil­le. Kos­ka nii­tä teh­dään ajas­sa, ne hei­jas­te­le­vat ai­na sen het­ken kä­si­tyk­siä ja tie­toa.

Maa­il­maa kier­tä­nee­nä me­ren­kul­ki­ja­na näen pal­jon yh­tä­läi­syyk­siä elä­mäs­tä yh­tei­sös­sä, jon­ka jä­se­net ovat läh­tö­koh­dil­taan, po­liit­ti­ses­ti ja muu­ten­kin ar­vo­maa­il­mal­taan vä­lil­lä ko­vin­kin etääl­lä toi­sis­taan. Kau­kai­set sa­ta­mat, myrs­kyt ja tyy­net opet­ta­vat kui­ten­kin, et­tä kaik­ki mie­his­tön jä­se­net ovat tär­kei­tä, ja sama pä­tee ko­ti­kun­taan. Asuk­kaat an­sait­se­vat tul­la kuul­luik­si ja jo­kai­sen pa­nos on yh­tä ar­vo­kas. Eu­raa pi­tää ra­ken­taa sel­lai­sek­si, jon­ne on help­po ank­ku­roi­tua ja elää pa­rem­paa huo­mis­ta.

Me­rel­lä­kään ei lu­va­ta vain tyy­niä ve­siä, vaan re­hel­li­syyt­tä, roh­keut­ta ja sitä, et­tä lai­va py­syy kurs­sis­saan koh­ti pa­rem­pia ai­ko­ja.

Juk­ka He­lin
elä­män myrs­ky­jä ko­ke­nut me­ren­kul­ki­ja., kun­ta­vaa­lieh­do­kas (sd.), Eu­ra