Kes­to­ai­he kun­ta­vaa­lien al­la on kun­tien elin­voi­ma ja kuin­ka saa­da muu­al­le läh­te­neet nuo­ret pa­luu­muut­ta­jik­si seu­dul­le.

Olen ti­las­to­jen va­los­sa juu­ri sel­lai­nen, eli nuo­ri, kor­ke­a­kou­lu­tet­tu nai­nen, joi­ta syr­jäi­sem­mät kun­nat kil­van toi­vo­vat aset­tu­van seu­dul­leen. On tot­ta, et­tä to­den­nä­köi­sem­min mi­nus­ta sai­si muut­ta­jan, jos jul­ki­sen lii­ken­teen ta­voi­tet­ta­vuus oli­si kun­nos­sa ja lä­hi­kau­pas­ta ve­gaa­ni­kin sai­si os­tos­ko­rin­sa täy­teen. Suu­rin es­te muut­to­laa­ti­koi­den pak­kaa­mi­sel­le on kui­ten­kin seu­dun asen­neil­ma­pii­ris­sä.

Tä­hän as­ti sa­tun­nai­nen vil­kai­su ko­ti­kun­nan kes­kus­te­lu­ryh­mään Fa­ce­boo­kis­sa riit­tää pi­tä­mään ja­lat tiu­kas­ti kau­pun­gin maa­pe­räl­lä. Mik­si tie­toi­ses­ti ha­keu­tui­sin asu­maan paik­ka­kun­nal­le sel­lais­ten ih­mis­ten ym­pä­röi­mäk­si, jot­ka tun­tu­vat ole­van täyn­nä vi­haa niin vä­hem­mis­tö­jä, il­mas­to­toi­mia kuin tois­la­ji­sia koh­taan? Eli kaik­kea sitä, jota niin it­se kuin nuo­ret laa­jem­min­kin pi­tä­vät tär­keim­pi­nä ar­voi­naan. Ja ei, kaik­ki ei­vät ole tätä miel­tä, mut­ta lii­an moni on. Hil­jai­suus on myös ai­na va­lin­ta. Jos ku­kaan ei pidä sor­ret­tu­jen puo­lia, kuka ha­lu­ai­si yk­sin kes­kit­tyä jat­ku­vas­ti pe­rus­te­le­maan omaa ole­mas­sa­o­lo­aan, jos sen si­jaan voi va­li­ta hy­vän elä­män muu­al­la?

Kun­ta­mark­ki­noin­tia teh­dään kyl­lä ah­ke­ras­ti luon­non­lä­hei­syyt­tä ko­ros­ta­en, mut­ta pää­tök­siä teh­des­sä raha ajaa jär­jes­tään luon­to­ar­vo­jen ohi. Hyvä ky­sy­mys on, kuin­ka kau­an yli­pää­tään kun­nis­sa on jäl­jel­lä mi­tään jota kut­sua luon­nok­si, met­sät on ha­kat­tu ma­ta­lik­si ei­kä ve­sis­tö­jen­kään kun­nos­sa ke­hu­mis­ta ole.

Pöy­tyä va­lit­si hil­jat­tain slo­ga­nik­seen “ti­laa ol­la va­paa”. Aja­tuk­se­na kau­nis, mut­ta py­säh­tyi­kö ku­kaan ky­sy­mään ke­nel­le kun­nas­sa oi­ke­as­taan on­kaan ti­laa ja teh­dään­kö mi­tään sen eteen et­tä sitä oli­si yhä use­am­mal­le? Täl­lä en nyt tar­koi­ta uu­sien tont­tien rai­vaa­mis­ta, vaan ak­tii­vi­sia te­ko­ja, jot­ta kun­ta voi­si ol­la koti myös vä­hem­mis­töil­le, heil­le, jot­ka ei­vät sovi kon­ser­va­tii­vi­seen kä­si­tyk­seen per­hees­tä ja “hy­väs­tä ve­ron­mak­sa­jas­ta”?

Ke­vään vaa­leis­sa eh­dol­la ole­vien toi­von kes­kit­ty­vän ra­ken­ta­maan kun­taa, jos­sa elin­voi­ma tar­koit­taa muu­ta­kin kuin hal­po­ja tont­te­ja ja tyh­jen­ty­vien kiin­teis­tö­jen sei­niin ta­ker­tu­mis­ta, ja jota me nuo­ret voim­me jos­kus toi­vot­ta­vas­ti kut­sua yl­pey­del­lä ko­ti­seu­duk­sem­me.

Sara Ny­man, Ylä­neel­l­lä kas­va­nut osal­li­suu­sa­si­an­tun­ti­ja ja luon­no­nys­tä­vä