Vä­es­töm­me ikään­tyy vauh­dil­la, mikä on ol­lut päät­tä­jien tie­dos­sa jo vuo­si­kym­me­niä. Sil­ti sak­set hei­lu­vat uh­kaa­vas­ti van­hus­pal­ve­lu­jen yl­lä. Ne, jot­ka sak­si­mis­ta kan­nat­ta­vat, luu­le­vat kai säi­ly­vän­sä iki­nuo­ri­na. Tai sit­ten he elä­vät niin siu­na­tus­sa ti­las­sa, et­tei­vät ole hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti koh­dan­neet van­huk­sia ja ikään­ty­viä muu­ten kuin kal­liis­sa yk­si­tyi­sis­sä se­ni­o­ri­ta­lois­sa tai sit­ten he ovat koh­dan­net nii­tä, joil­la on va­raa hank­kia omas­ta tai per­heen­jä­sen­ten­sä pus­sis­ta pal­ve­lut ko­tiin.

Pelk­kä di­gi­hoi­va ei mie­les­tä­ni tule riit­tä­mään esi­mer­kik­si ko­ti­hoi­dos­sa.Tä­män päi­vän di­gi­nik­ka­rit­kin van­he­ne­vat. Ikä hei­ken­tää vää­jää­mät­tö­mäs­ti kog­ni­tii­vi­sia tai­to­jam­me. Kä­det ja pää saat­ta­vat al­kaa va­pis­ta, näkö ja kuu­lo hei­ken­tyä, muis­ti pra­ka­ta. Las­ten ja las­ten­las­ten lo­put­to­maan apuun ei nyky-yh­teis­kun­nas­sa voi las­kea. Omais­hoi­ta­ja­puo­li­so, jos hän­tä on, jou­tuu ken­ties luo­pu­maan omas­ta työs­tään, har­ras­tuk­sis­taan ja ys­tä­vis­tään. Ja mikä vaa­ral­li­sin­ta: luo­pu­maan omas­ta ter­vey­des­tään ja jak­sa­mi­ses­taan huo­leh­ti­mi­ses­ta.

Ko­ti­hoi­to on jo nyt krii­sis­sä. On pu­laa hen­ki­lö­kun­nas­ta ja mää­rä­ra­hois­ta. Ma­ta­la­palk­kai­nen ala ei hou­kut­te­le. Kuka enää ha­lu­aa yli­pään­sä van­hus­ten­huol­to­a­lal­le, jon­ka yl­lä lei­juu jat­ku­va leik­kaus­ten uh­ka? Esi­mer­kik­si ko­ti­hoi­ta­jat eli em­paat­ti­set ”maan­pääl­li­set en­ke­lim­me” su­re­vat sitä, et­tei heil­lä ole riit­tä­väs­tä ai­kaa asi­ak­kail­leen, jois­ta osal­le ko­ti­hoi­ta­jan käyn­ti on ai­nut ai­to ih­mis­kon­tak­ti.

Mitä, jos tar­kas­te­li­sim­me asi­aa toi­sel­ta kan­til­ta? Van­hus­ten­huol­to on tu­le­vai­suu­den ala ja tu­lee tar­jo­a­maan mo­nen­lai­sia työ­paik­ko­ja. Nuo­ria tu­li­si hou­ku­tel­la täl­le alal­le ja van­hus­ten­huol­to teh­dä ar­vos­te­tuk­si alak­si. Pelk­kä kii­tos, kuk­ka­kimp­pu tai työ­hy­vin­voin­ti­päi­vä sil­loin täl­löin ei es­tä tur­hau­tu­nei­ta ja ali­pal­kat­tu­ja ny­kyi­si­ä­kään te­ki­jöi­tä vaih­ta­mas­ta alaa. Rei­lu palk­ka oli­si mie­les­tä­ni en­si­si­jai­nen rat­kai­su.

Kat­rii­na Ki­vi­nie­mi
elä­ke­läi­nen, kun­ta­vaa­lieh­doks (vas.), Eu­ra