Vuonna 2017 säädetyn haja-asutusalueen jätevesiasetuksen viimeinenkin siirtymäaika umpeutui viime torstaina. Pohjavesialueella tai alle 100 metrin päässä vesistöstä sijaitsevilla ennen vuotta 2004 rakennetuilla kiinteistöillä olisi silloin pitänyt olla lainmukainen jätevesijärjestelmä toiminnassa tai lisäaika sen tekemiseksi haettuna.
Valtakunnallisesti remontteja saattaa kuitenkin olla tekemättä vielä noin 100 000 kiinteistöllä, myös tällä seudulla.
Kiinteistönomistajien vitkutteluun on ainakin osasyynä lain poukkoileva valmistelu. Ensimmäinen asetus annettiin jo vuonna 2003 ja sen jälkeen sitä on muuteltu moneen kertaan. Ankaraksi moitittua lakia lievennettiin ja siirtymäaikoja tuli toisensa jälkeen. Jotkut kuuliaisimmat tekivät jätevesiremontin jo lain alkuvaiheissa todetakseen, ettei ihan niin kallista investointia olisi ehkä tarvittukaan. Osa jäi odottamaan seuraavaa veivausta. "Paskalaista" tuli kansan suussa paska laki.
Vuosien varrella on kuitenkin ymmärryskin kasvanut; yhtä mieltä ollaan vesiensuojelusta. Pitää turvata laadukas pohjavesi ja uimavesi. Oman mökkirannan arvoa ei tieten tahtoen haluta vaarantaa.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että lain noudattamisen valvonta on siirtynyt kunnille, joilla on aika rajalliset keinot käytössään. Tällä seudulla ympäristövalvonta on lähettänyt yli 2 000 kirjettä yli 1 300 kiinteistönomistajalle. Toimenpideilmoituksia on kuitenkin vastaanotettu vain nelisenkymmentä Eurasta ja Säkylästä tänä vuonna. Tarkastuskäyntejä kiiinteistöille, joilla jätevesijärjestelmä vaatisi uusimista, pysytytään tekemään vain satunnaisesti.
Lakia ei toistaiseksi voi sanoa onnistuneeksi. Ja on ikävää, jos valvonta jää naapuri-ilmiantojen varaan.