Digimurroksesta huolimatta paperilehteä luetaan yhä paljon, mutta samalla Alasatakunnankin digitilaukset ovat kasvussa.
Mirja Linnemäki / arkisto
Tällä luvulla Alasatakunta on kaksi kertaa viikossa ilmestyvistä itsenäisistä, konserneihin kuulumattomista paikallislehdistä suurin.
Ennen vanhaan, silloin kun oli vain painettuja lehtiä, mitattiin levikkiä. Nyt digiaikana tutkitaan kokonaistavoittavuutta.
Se tarkoittaa painetun lehden ja digisisältöjen viikon aikana yhdessä tavoittamia lukijoita. Tämä luku Alasatakunnalla on siis yli 19 000. Kukin lukija otetaan laskuissa huomioon vain kerran.
Alasatakunnan painettua lehteä seuraa 82 prosenttia lukijoista ja digijulkaisua 37,5 prosenttia lukijoista. Lukijapeitto on edelleen korkea, ydinalueella Eurassa ja Säkylässä noin 80 prosenttia.
Tutkimuksen tilaajana on MediaAuditFinland Oy ja sen tekee Kantar TNS Oy. Kyseessä on säännöllisesti toistuva tutkimus, mutta vuoden 2023 kokonaistavoittavuuslukua ei voi verrata vuoden takaiseen, koska mittaustapa on nyt erilainen.
Tulokset perustuvat mediasta läpi vuoden kerättäviin tietoihin. Mukana oli tänä vuonna 132 sanomalehteä. Kyselyyn vastaa vuosittain 23 000 vähintään 15-vuotiasta suomalaista.
Näin iso määrä lukijoita on paikallislehdessä nöyräksi ja kiitolliseksi vetävä luku. Haluamme olla luottamuksen arvoisia ja edelleen tehdä tämän alueen ihmisille hyvää lehteä sekä palvella mainosasiakkaita tarjoamalla parhaan mahdollisen foorumin ilmoituksen näkyvyydelle tällä seudulla.
Teemme sisältöä, jota ei muualta löydä – täysin paikallista, onhan tutkimuksinkin vahvistettu, että oman alueen asiat kiinnostavat eniten. Kerromme isot ja pienet asiat, annamme tilaa keskustelulle, olemme lähellä lukijoita ja mainostajia. Menossa oleva digimurros muuttaa työtämme, mutta ei sitä tosiasiaa, että journalistisesti tehtyä luotettavaa sisältöä tarvitaan aina.