YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää on vietetty vuodesta 1975. Sen tarkoituksena on juhlistaa naisten sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia saavutuksia, mutta nostaa samalla esiin asioita, joissa edistystä vielä tarvitaan.
Meillä Suomessa voidaan olla iloisia ja ylpeitä monista jo saavutetuista oikeuksista, joissa olemme näyttäneet muille maille mallia. Naisten äänioikeus esimerkiksi toteutui Suomessa jo 1906, kolmantena maana koko maailmassa ja ensimmäisenä Euroopassa, ja 1907 Suomen eduskuntaan valittiin maailman ensimmäiset naisparlamentaarikot.
Valtiovalta oli valmis hyväksymään naiset tasa-arvoisiksi miesten kanssa, mutta kirkolle se oli vaikeampaa. Vasta 30 vuotta sitten Suomessa vihittiin papeiksi ensimmäiset naiset, mistä tämän lehden keskiaukeamalla kerrotaan naispapin omakohtaisia kokemuksia.
Vaikka asia juridisesti onkin toteutunut, naispapit kohtaavat yhä työssään vastustusta ja väheksyntää. Kiltisti monet heistä väistelevät työtehtävissä sellaisten miespappien kanssa, jotka eivät halua naista rinnalleen kirkollisiin toimituksiin.
Puolustusvoimat avasi ovet naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen 1995, ja nopeasti naiset ottivatkin paikkansa armeijassa. Tänäkin keväänä asepalvelukseen haki yli 1 500 naista, ennätysmäärä.
Suomalaisnaiset ovat varmasti tasa-arvoisempia kuin naiset yleensä maailmalla, mutta silti tasa-arvoa pitää jatkuvasti viedä eteenpäin nostamalla esiin epäkohtia ja etsimällä niihin ratkaisuja. Tehtävää riittää.
EU:n tutkimuksen mukaan Suomessa 47 prosenttia naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa, ja 71 prosenttia naisista on kokenut seksuaalista häirintää. Hurjia lukuja, mutta koko maailman tilastot ovat vielä paljon karumpia. Lähes 70 prosenttia maailman noin 1,4 miljardista köyhästä on naisia, ja valtaosalle heistä tasa-arvo on aivan täyttä utopiaa.