Vastikään julkaistiin Suomen Yrittäjien yritysbarometri, joka kertoi, että yritysten suhdanneodotukset Rauman seudulla ovat muuta maakuntaa paremmat. Nyt EK:n kahden vuoden välein tehtävä Kuntaranking-tutkimus vahvistaa käsitystä.
EK:n tutkimus mittaa Suomen eri alueiden vetovoimaisuutta yritystoiminnan kannalta. Siinä verrataan kuntataloutta, yrittäjyyttä ja yritysjohtajien käsityksiä. Seutuja on mukana 25, ja tutkimukseen haastateltiin yli 1 100 EK:n jäsenyritystä.
Seinäjoki on ollut tutkimuksessa pitkään ykkösenä. Nyt Rauman seutu paransi asemiaan – kaksi vuotta sitten oli viides ja aiemmin kahdeksas. Tulos kertoo siitä, että yritysten arviot seudusta ovat vuosi vuodelta parantuneet. Rauman seutuun luetaan tutkimuksessa Rauman kaupungin lisäksi Euran, Säkylän ja Eurajoen kunnat.
Yritysten näkökulmasta seudun vahvuuksiin kuuluvat muun muassa yritysvaikutusten huomioiminen paikallisissa päätöksissä ja yritysten tasapuolinen kohtelu.
Säkylä on saanut paljon tunnustusta yrittäjäaktiivisuudestaan ja uusia avauksia on muun muassa biotaloudessa. Eura puolestaan on vastikään kaavoittanut tontteja teollisuudelle Kauttualle ja suunnittelee uutta liikealuetta ja keskustan täydentämistä kirkonkylän puolella. Parasta aikaa on kuntalaisten kommentoitavana Euran kasvuohjelma, jolla haetaan keinoja saada lisää työpaikkoja ja asukkaita.
Yritykset siis arvostavat Rauman seutua sijaintipaikkanaan. Se on varmasti onnistuneen elinkeinopolitiikankin tulosta. On tärkeää, että seudulla on työllistäjiä, sillä työpaikat tuovat ihmisiä. Toivottavasti positiivinen viesti yritysmaailmasta jää päälle ja lisää seudun vetovoimaa myös uusien asukkaiden näkökulmasta.