Keskiviikko 7.5.2025 Helmi, Kastehelmi
Euran karateseuraa edustava Titta Keinänen iloitsi Vuoden läpimurto -pystistään Urheilugaalassa.
Urheilugaala / Sanni Kurki
Palkintolautakunnan jakaman Vuoden läpimurto -palkinnon lisäksi Urheilutoimittajien liitto valitsi Keinäsen toista vuotta peräkkäin lajinsa vuoden parhaaksi urheilijaksi Suomessa. Valinta vuoden karatekaksi ei tullut Keinäselle yllätyksenä, sillä takana on tuloksellisesti upea vuosi.
– Lähdin viime vuoden alussa liikkeelle ranking-sijalta 67, ja nyt olen toisena sarjani maailman rankingissa. Suurimmat onnistumiset olivat kaksi Premier League -voittoa. Maailmancupin kokonaispisteissä tulin toiseksi. Ne olivat isoja hetkiä urallani, Keinänen kertoo Alasatakunnalle.
Nuori Karateka uskoo huikeuden harppausten perustuvan työlle, jota on tehty monta vuotta kaikessa hiljaisuudessa. Keinänen antaa ison kunnian menestyksestään myös valmentajana toimivalle isälleen.
– Nyt palaset napsahtivat kohdalleen monen vuoden työstä.
Keinänen on saanut valmistautua uuteen kauteen terveenä.
– Teemme paljon yhteistyötä porilaisten, turkulaisten ja helsinkiläisten kanssa. Treenaamme kivalla tyttöporukalla, ja kerran viikossa kokoonnumme Honkilahden salillakin.
Tänä vuonna Keinäsellä on luvassa runsaasti Olympia ranking -kilpailuja, joiden kautta karsitaan osallistujat ensi vuonna järjestettäviin olympialaisiin.
– Kisakausi alkaa nyt tammikuun lopussa, ja viimeiset kilpailut ovat kesäkuun lopussa. Isoimmat tavoitteet tänä vuonna olen asettanut EM-kilpailuihin maaliskuussa Espanjassa.
Lue tiistain 22.1. lehdestä kommentteja muilta alueemme urheilijoilta, jotka valittiin lajiensa parhaiksi Suomessa.