Elmeri Eskola edustaa Suomea maaottelussa Tukholmassa. Kuva: Joni Tuominen / arkisto.
Joni Tuominen
Viime viikonloppuna Eskola voitti Kankaanpäässä 17-vuotiaiden moukarin SM-kultaa. Kotimaan mestaruus oli yksi kauden päätavoitteista ja maaotteluun pääseminen oli toinen.
Maaottelu kilpaillaan Tukholmassa 24.–25. elokuuta. Säkylän moukarimies lähtee naapurimaahan tekemään kovaa tulosta.
– Sijoituksesta en osaa vielä sanoa, kun ei ole varmaa tietoa, ketä Ruotsista tulee vastaan. Tavoitteena on heittää ainakin oma ennätys, Elmeri Eskola linjaa.
Nuorten yleisurheilun mestaruuskisoihin osallistui myös Euran Raikun Vilma Pere. Hän viihtyi juuri uusitun Kankaanpään liikuntakeskuksen kentän radalla erinomaisesti 16-vuotiaiden juoksuissa.
Estejuoksun 2 000 metrin suomenmestaruus irtosi lauantaina uudella omalla ennätyksellä 7.23,07. Sunnuntaina Pere pinkoi SM-hopealle 1 500 metrillä tuloksella 4.50,50, joka on hänelle kauden paras.
– Alkukausi oli hankala, sillä sairastuin toukokuussa ja olin 1,5 kuukautta tekemättä mitään. En olisi arvannut, että tulee näin hyvin menestystä, eli hyvältä tuntuu, Vilma Pere sanoo.