Päätimme testata, miltä levikkialueemme näyttää, kun sen kiertää syyskuisena päivänä pyörällä. Mietimme, millaisia ihmisiä kohtaamme, millaisia tarinoita kuulemme – ja miten selviämme matkasta.
Kaksi unihiekkaa silmistään hierovaa toimittajaa löytää tiensä Köyliön entisen kunnanviraston pihalle. Toinen ihan ajoissa ja toinen ihan vähän sovitusta myöhässä.
Uutterat pyöräilijät: Alasatakunnan toimittajat Iida Rissanen-Vatja ja Veera Reko lähdössä Köyliöstä.
Iida Rissanen-Vatja
Aamu on hieman viileä, mutta ainakaan vielä ei onneksi sada. Se helpottaa hieman jännitystä tulevan matkan sisällöstä, joka on molemmille mysteeri.
Kamerat, lehtiöt, kynät ja eväät reppuihin, reput selkään ja menoksi.
– Ai niin, vielä pitää ottaa se kuva Alasatakunnan Instagramiin. Kirjoitetaan siihen: ”Tour de Alasatakunta starttaa – Pysykääs kuulolla #Alasatakunta70.
Ja niin matka voi alkaa.
Maria Ukkola, Claudia ja Elsi Kepolassa
Iida Rissanen-Vatja
Kun muut ympärillä heräilevät uuteen aamuun, Maria Ukkola ei ole vielä nukkunut silmäystäkään. Takana on yövuoro Uudessakaupungissa Valmet Automotiven tehtaalla, mutta ennen kuin Ukkola pääsee unten maille 12-vuotiaan Claudian ja 10-vuotiaan Elsin on päästävä ulos.
Koirat ovat Kepolassa asuvalle Ukkolalle kaikki kaikessa. Yleensä niiden kanssa käydään pidemmillä lenkeillä, mutta nyt omistajan on päästävä nukkumaan, joten koirienkin on tyydyttävä lyhyempään reittiin.
– Claudia on 12-vuotias ja Saksassa syntynyt, joten totta kai sillä piti olla mallin nimi. Elsi on hänen 10-vuotias tyttärensä. Molemmat ovat näyttelyissä menestyneet, Ukkola kertoo.
Janne Törmä ja Joonas Virtanen Ristolassa.
Iida Rissanen-Vatja
Jos Ukkola ei ole nukkunut, niin ei nuku myöskään valtatie 12. Sen parannustyöt ovat jatkuneet reilun vuoden syyskuusta 2018 asti ja hidastaneet liikennettä alueella merkittävästi. Toisille ruuhkassa odotteleminen aiheuttaa liian raskaan kaasujalan.
– Ihan laidasta laitaan tässä näkee kuskeja. Yleensä ihmiset painavat kaasun pohjaan viimeistään tuossa pitkällä suoralla, Joonas Virtanen (oik.) kertoo ja osoittaa kädellään kohti Tuiskulaa.
Virtanen ja hänen työparinsa Janne Törmä ovat aloittaneet työpäivänsä Ristolan uuden alikulkutunnelin katolla aamuseitsemältä. Aliurakoitsijoiden päivän hommana on tukimuurin raudoitus ja muotitus.
– Mukavinta tässä työssä on raikas ilma. Ulkoilmahommat on aina parempia, paitsi silloin, kun sataa, Törmä toteaa.
Tänään Törmä ja Virtanen eivät valitettavasti säästyneet sateelta, sillä taivaanrantaan kasautuneet tummat pilvet purkautuvat ensin tihkuksi ja kohta kaatosateeksi, joka tavoittaa myös Voitoisten pitkälle suoralle ehtineet toimittajat.
Ketään ei näy mailla halmeilla ja suoran ainoa sadesuoja näyttää sijaitsevan perunakoneen sisällä.
Lopulta onni potkaisee ja löydämme tuntemattomaksi jääneen köyliöläisen maanviljelijän suulista suojan viime hetkellä ennen kuin sade menee vedenkestävistä housuista läpi.
Harri Lehtonen ja oppilaat Kiukaisissa.
Iida Rissanen-Vatja
Kakkosluokkalainen Joona Solatie on välttynyt sadekuuroilta, vaikka koulumatka Kiukaisten koululle on taittunut pyörällä. Hän on matkalla liikuntatunnille, jonka vetää koulun rehtori Harri Lehtonen.
– Noni, tehdääs kunnon jono siihen, Lehtonen opastaa lapsia.
Sitten järjestäydytään keskiympyrään ja käydään kymmenen kertaa kyykyssä ennen kuin aloitetaan polttopallopelit.
– Karistetaan viimeisetkin aamu-unet silmistä, Lehtonen kannustaa.
Hän kertoo, että lasten perusliikkuminen on nykyään vähentynyt. Kun toiset kilpailevat tosissaan, toiset eivät liiku juuri lainkaan.
– Siksi liikuntatunneilla yritetään saada liikunnan riemua kaikille. Kilpaurheilijat kilpailevat sitten omalla ajallaan, alakoulun rehtori toteaa.
Lauri Kotimaa, Raimo Myyrä, Veijo Haaparanta ja Antti Vartama Paneliassa.
Iida Rissanen-Vatja
Puolimärät vaatteet ja aikainen herätys houkuttelevat lämpimän kahvin ääreen. Tauon paikka löytyy lounaskahvila Myllynsillasta, jonka ikkunapöydässä päivystää joka arkipäivä kokoontuva Panelian aamuparlamentti. Tänään paikalla ovat Lauri Kotimaa (vas.), Raimo Myyrä, Veijo Haaparanta ja Antti Vartama, ja mutta yleensä parlamenttiin osallistuu heidän mukaansa kymmenkunta henkeä – joskus paikalla on nuorisovahvistuksiakin.
– Ekat tulee kahdeksan aikaan ja yleensä kymmeneltä lähdetään, kun tarvii töihin mennä, vaikka ollaankin eläkkeellä. Tänään tarttis perunaa nostella, Kotimaa juttelee ja ehdottaa, että toimittajat lähtisivät mukaan perunamaalle.
Aamuparlamentin puheenaiheet vaihtelevat eläkeläisherrojen mukaan laidasta laitaan, mutta eniten puhutaan politiikkaa.
– Maailmanpolitiikkaa, Trumppia ja Putinia, mutta myös paikallispolitiikkaa käydään läpi. Kaikki on eri puoluetta, niin ollaan eri mieltä kaikesta, Lauri Kotimaa vitsailee.
Kurjet
Iida Rissanen-Vatja
Kofeiinin ja aamuparlamentin huumorin voimalla taivallamme Vaaniintietä Paneliasta Länsi-Euraan. Syksy tekee tuloaan: jo puiduilla pelloilla meille seuraa pitävät komeat kurkipariskunnat, jotka kuitenkin kameran nähdessään ottavat nopeasti siivet alleen. Turajärvelle satumme sopivasti lounasaikaan ja bongaamme Terästyö Salminen Oy:n tiloissa sijaitsevan Sanna Jussilan emännöimän lounaskahvilan.
Mikko Makkonen (oik.) ja Jorma Ketola Turajärvellä.
Iida Rissanen-Vatja
Sen seinillä päivystävät Naarjoen koululta huutokaupasta ostetut Suomen presidentit kultakehyksissään ja pöydissä lounastaukoaan viettävät terästyön ammattilaiset.
– Työpäivä on alkanut kuudelta ja kulunut hitsaushommissa. Kaivinkoneen kauhaa ollaan tänään työstetty, Mikko Makkonen (oik.) ja Jorma Ketola kertovat.
Miehillä on kiire takaisin töihin, joten siirrymme tiskin taakse. Sanna Jussilan mukaan lounaalla käy päivittäin 15-henkisen työpaikan oman väen lisäksi paljon esimerkiksi lähialueiden maanviljelijöitä.
– Olen pitänyt kahvilaa vuodesta 2013. Tämä on mukava paikka käydä töissä, mutta itse asun Hinnerjoella, hän kertoo.
Jussilan herkullisten kääretorttujen jälkeen olemme taas hetken elämämme kunnossa ja voimiemme tunnossa, kunnes Jokitanhuan merkillisesti moneen suuntaan kaartuvat hiekkatiet pääsevät yllättämään. Kivi-paperi-sakset-päätöksellä ja city-maasturissaan vastaantullutta asiantuntijaa konsultoimalla jätämme yllätyksiä tarjoilevat Länsi-Eurasta Lappiin vievät tuntemattomat tiet käyttämättä ja suuntaamme tylsemmälle, mutta rengasturvallisemmalle valtatie 12:lle kohti Lappia.
Kohtalokas päätös osoittautuu oikeaksi. Toisen reitin valinneina emme olisi tavanneet Nykäsen Jarmoa.
Jarmo Nykänen Lapissa.
Iida Rissanen-Vatja
– Niin paljon sais tekkii, kun kerkee, 40 vuotta metsurina työskennellyt, mutta nyt jo eläkkeellä oleva Jarmo Nykänen toteaa.
17-vuotiaana Juvalta Etelä-Savosta Rauman Lappiin käymään tullut metsuri jäi sille tielleen, kun vaimo löytyi Kuolimaalta. Nykyään Nykänen asuu Lapin kirkonkylällä ja tekee edelleen metsähommia. Tänäänkin hän on raivaamassa metsää Kaukolan kylän tienoilla.
– Hirvikärpäsiä ei nyt ole kauheasti ollut, mutta nuo on pahoja nuo ampiaisten maapesät. Kerran puri kyykin ja jalka oli monta viikkoa turvoksissa. Eläkkeellä on mukava tehdä näitä hommia, kun saa tehdä vapaasti niin paljon kuin tykkää, hän toteaa ja käynnistää jälleen raivaussahan.
Pihla Nummela (oik.), Alina Ojala, Akseli Heinonen, Risto Nummela Hinnerjoella.
Iida Rissanen-Vatja
Ulkona vietettyjen ensimmäisten seitsemän tunnin jälkeen Kulmatorilla nautittu kaalikeitto maistuu paremmalta kuin mikään ruoka ikinä. Kun matka jatkuu kohti Hinnerjoen keskustaa, kylätie on hiljainen, eikä aikaa haastateltavien etsimiseen tässä vaiheessa matkaa ole tuhlattavaksi asti, joten päätämme palata lähtöpisteeseen. K-marketin lounaspisteen viimeisessä pöydässä istuvat naapurukset 15-vuotiaat Pihla Nummela (oik.) ja Alina Ojala sekä 9-vuotias Akseli Heinonen (toinen oik.) ja 13-vuotias Risto Nummela.
– Tet-viikko loppui tänään. Oltiin tässä Kulmatorilla töissä. Koko ajan oli jotakin tekemistä, ja kivointa oli kuorman purkaminen, Pihla Nummela ja Alina Ojala kertovat.
Nuoriso aikoo viettää perjantai-iltaa kotona, mutta Akseli Heinosta kiinnostaa, mihin pyöräilevien toimittajien matka jatkuu seuraavaksi.
– Aiotteko te pyöräillä Yläneelle asti. Onko se mukavaa, jos on vastatuuli, hän virnistää.
Sonja Arponen (oik.) ja Tytti Mustonen Honkilahdella.
Iida Rissanen-Vatja
Vastatuulen aika ei ole vielä, vaikka Honkilahdella kaikki näyttävät vetäytyneen viettämään perjantai-iltapäivää kotioloihin. Jatkamme Sieravuoreen, jossa työpäiväänsä aloittelevat tarjoilija Sonja Arponen (oik.) ja kokki Tytti Mustonen.
Nuoret naiset ovat saapuneet huvikeskukseen Raumalta, ja tarkoitus on viettää koko viikonloppu Honkilahdella töitä tekemässä.
– Asumme täällä koko viikonlopun. Tällä alalla tekijöistä on pulaa, joten töitä riittää. Honkilahti on aika syrjässä, mutta jotenkin ihmiset aina tänne löytää. Kesällä on ollut vilkkaita iltoja ja paljon menoa, mutta nyt syksyllä on hiljaisempaa, Tytti Mustonen kertoo.
Marja-Leena Hannula Kolvaassa.
Iida Rissanen-Vatja
Sateisen aamun ilta on kirkastunut auringonpaisteeksi ja Hinnerjoentien varrelta löytyy polkupyörä. Sen omistaja, säkyläläinen Marja-Leena Hannula löytyy tien varren koivikosta. Hannulan korissa on komea kantarellisaalis, jonka hän aikoo tällä kertaa pakastaa, sillä ylihuomenna on lähtö Saariselälle.
– Nyt löytyi tosi hyvä sienipaikka. Liikun muutenkin paljon metsässä. Kävelen, marjastan ja sienestän, hän juttelee.
Kolvaasta kotoisin olevalla, mutta nykyisin Säkylän keskustassa asuvalla Hannulalla on mökki lapsuuden kotirannassa, josta hän lähtee joka aamu aamu-uinnille. Tänään eläkeläisen päivään on kuulunut myös ruoanlaittoa, ja kotona sienestäjää odottaa vielä kohoamassa oleva leipätaikina.
– Päivä on mennyt mukavasti ja nyt vielä paremmin, kun te tulitte sitä piristämään, hän hymyilee.
Samat sanat, Marja-Leena, samat sanat!
Kalevi Aalto, Kari Autio, Asko Väinölä ja Antero Mattila Yläneellä.
Iida Rissanen-Vatja
55,5 kilometriä Lapista alkanutta ja suoraan selän takaa puhaltanutta myötätuulta myöhemmin päädymme Yläneen yhtenäiskoulun hiekkakentälle. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun käynnissä on Yläneen eläkkeensaajien jokaperjantainen mölkkyturnee. Kesäaikaan se pelataan aina saman kentän samassa nurkassa. Toisia tavataan toki aktiivisesti muissakin harrastuksissa.
– Tänään oli myös pulinakerho, jossa pelattiin bingoa, Kalevi Aalto kertoo ja Kari Autio nyökyttelee vieressä.
Asko Väinölän ja Antero Mattilan mukaan mölkky on mukava seurapeli, jossa pääsee kisaamaan itseään vastaan, mutta on sitä käyty silti pelaamassa vähän myös kilpaa, esimerkiksi Köyliössä.
– Parhaita taktiikoita ei siksi viitsi paljastaa lehdessä, mölkkymies Antero Mattila vitsailee.
Olli Reko Hiukalla.
Iida Rissanen-Vatja
Säkyläntiellä tuuli kääntyy vastaan. Loppumatkan orastavan väsymyksen aiheuttamat ylimääräiset banaaninsyönti-, takinlaittamis- ja riisumispysähdykset päättyvät vasta, kun kurvaamme Aronkulmantielle. Korven kautta etenemme Hiukalle, missä Olli Reko putsaa ilta-auringossa punajuurennostokonetta. Näky on sen verran idyllinen, että jäämme tien varteen tuijottamaan.
– Ajattelin, että ette ole ehkä tällaista ennen nähneet, hän nauraa, kun tarvomme ojan kautta pyöräilykengissämme juuri nostetun punajuuripellon keskelle.
– Tulin tähän puolilta päivin hommiin. Punajuuret menevät Säkylään Apetitin tehtaalle ja nostokausi jatkuu lokakuuhun asti, hän kertoo.
Rekon mukaan punajuuri on Välimereltä Suomeen tuotu rikkakasvi, joka on ollut suosittu säilykekasvi.
– Aika harvinaista, että sitä laitetaan pakastimeen, kuten Apetit tekee.
Oona Sievänen Huovinrinteellä.
Iida Rissanen-Vatja
Porin prikaatin sotilaskodissa on perjantai-iltana vajaa tunti ennen sulkemisaikaa hiljaista. Suurin osa väestä on lähtenyt viikonloppulomille, mutta valmiudessa päivystävä varusnainen Oona Sievänen istuu kauimmassa ikkunapöydässä ja syö karkkia. Menemme munkkiemme kanssa seuraksi.
– Vähäsen on vielä aamuja jäljellä. Ehkä 96, mutta en ole varma, kun niitä on niin paljon. Laskeminen aloitetaan vasta 50 kohdalla, Oona Sievänen kertoo.
Sieväsen oma joukkue on lähtenyt aamulla maastomarssille, ja hän on seurannut toisen linjan koulutusta sekä valmistautunut ensi viikkoon. Sieväsen mielestä naisten asema armeijassa on nykypäivänä hyvä.
– Mielestäni oli reilua lähteä armeijaan, kun jätkätkin lähtee, ja muutenkin kiinnosti tulla tänne. Jos nyt kysyttäis uudestaan, että lähtisinkö, varmasti lähtisin. Ihmisiä täältä jää eniten kaipaamaan, sitten kun palvelus loppuu, hän toteaa.
Aamuvarhaisesta iltamyöhään. Kirkkosaaren kohdalla syttyivät katuvalot.
IIda Rissanen-Vatja
Alkusyksyn hämärään syttyvät katulamput. Pysähdymme Kirkkosaaren ylittävälle sillalle kuvaamaan, kun auringon viimeiset valonsäteet painuvat ohueksi seitiksi horisonttiin nousseiden ukkospilvien väliin. Mietimme, onko Maria Ukkola saanut unta, miten pahasti rakennusmiehet Törmä ja Virtanen kastuivat ja kuka voitti Yläneen mölkkykarkelot. Olisiko pitänyt ottaa Marja-Leenalta talteen jokin hyvä sieniresepti?
Takana on 14 tuntia ja 150 kilometriä pyöräilyä, edessä reilu kilometri. Kun pysähdymme ottamaan retken viimeisen kuvan, maailma hiljenee hetkeksi. Sitten alkaa jälleen tihuttaa vettä.
Miksi hyppäsimme pyörän selkään?
Työ paikallislehden toimittajana muovaa väkisinkin omaa paikallisidentiteettiä. Kun tapaa päivittäin ihmisiä ja koluaa nurkkia yli 1 700 neliökilometrin alueelta, olo alkaa tuntua kotoisalta aika kaukanakin varsinaisilta kotinurkilta. Se on tässä työssä hyvä ja tärkeä tunne, kokea omakseen koko Alasatakunnan alue kaikkine arjen rikkauksineen. Vaan mitäpä ne sitten ovat? Kylän yhteisiä lounashetkiä, kahviloiden aamuparlamentteja, salaisia kantarellimättäitä, aavoja aukeita, Pyhäjärven laineita, ekaluokkalaisia ja eläkeläisiä, vuorotyöläisiä ja maanviljelijöitä, sotkun munkkeja, mölkkymestareita, lähipubin after workeja, leikkikenttätreffejä... Saman reissun, vieläpä pidemmin ja koko levikkialueemme ulkorajoja myötäillen, olisi tietenkin voinut toteuttaa myös autolla. Satulan selästä, nopeat lasit silmillä, maisema näyttää, tuoksuu ja maistuu kuitenkin erilaiselta. Hidas matkanteko mahdollisti myös hitaamman journalismin ja ihmisten kiireettömät kohtaamiset – ja ne juuri olivat koko retken suola, banaani ja urheilujuoma. Jos sen voi päivän aikana kiertää pyörällä, sen täytyy olla lähellä.