Säkylän terveyskeskukseen pitää tällä hetkellä soittaa etukäteen, Eurassa ohje koskee toistaiseksi vain koronavirustartuntaa epäileviä. Kuvituskuva
Esa Viippola
Toimenpiteen syynä on yritys estää hengitystieinfektioita leviämästä.
Puhelimessa annetaan yksilöllinen ohjeistus. Paikalle terveyskeskukseen kutsutaan ihmisiä vain välttämättömissä tapauksissa. Toimintamalli koskee myös Kepolan terveysasemaa.
Hengitystieoireiset pyritään mahdollisuuksien mukaan hoitamaan etäkontaktilla.
Suun terveydenhuollossa vältetään ikääntyneiden ja yleissairaiden kiireettömien hammashoitojen aloittamista tai jatkamista Säkylän hammashoitolassa. Peruutuksen voi tehdä soittamalla hammashoitolan ajanvaraukseen.
Säkylän kunnan sosiaali- ja terveystoimen ryhmätoiminta ja kerhot ovat perjantaiaamusta toistaiseksi tauolla. Tämä koskee ikäihmisten kerhoja, neuvolan ryhmäkokoontumisia, mielenterveyskuntoutujien ryhmiä, kuntouttavan työtoiminnan ryhmää, fysioterapia- ja elintaparyhmiä sekä sosiaali- ja perhepalvelujen ryhmiä.
Ylilääkäri Holmlund korostaa, että myös vierailuja terveyskeskussairaalaan ja palvelukoteihin tulee välttää, mikäli on hengitystieoireita, on palannut ulkomailta viimeisen kahden viikon sisällä tai ollut lähikontaktissa todetun koronavirustapauksen kanssa.
Päivähoitoon ja kouluihin paluussa Säkylässä noudatetaan ulkomailta palaamisen jälkeen kahden viikon varoaikaa ennen hoitoon ja kouluun palaamista, asiasta sovitaan erikseen päivähoito- ja kouluhenkilökunnan kanssa.
– Muutokset päivitetään Säkylän kunnan verkkosivuille ja Facebookiin. Tilanne muuttuu nyt jatkuvasti, Holmlund sanoo.
Eurassa vastaavaa toimintamallia ei terveyskeskuksessa torstaina eikä perjantaiaamuna päätetty otettu käyttöön, johtava lääkäri Lotta Armfelt sanoo.
Mahdolliset päivitykset käytäntöihin lisätään Eurassakin kunnan verkkosivuille.
Jo jonkin aikaa on neuvottu soittamaan ensin terveyskeskukseen, jos ihminen epäilee koronavirustartuntaa.
Alasatakunta seuraa, kuinka koronavirustilanne vaikuttaa arkeen Pyhäjärviseudulla.
Uutista päivitetty torstaina kello 16.15 Euran osuudella sekä perjantaina kello 10.40 Säkylän tuoreimmilla yleistiedoilla.
Testaukseen uudet kriteerit
Perjantaiaamun päivityksen mukaan koronavirustutkimuksia tehdään perusterveydenhuollossa seuraaville ryhmille tässä järjestyksessä:
1. Terveyden- ja sosiaalihuollon henkilökunnalle sekä pitkäaikaishoidon ja hoivan asiakkaille/asukkaille tulee tehdä COVID-19-tutkimuksia, jos heillä on akuutin hengitystieinfektion oireita.
2. Iäkkäille henkilöille, joilla on perussairauksia ja akuutin hengitystieinfektion oireita, kuten kuume ja/tai yskä ja/tai hengenahdistus.
3. Tilannearvion perusteella ja voimavarojen salliessa avohoitoon hakeutunut tai puhelimitse yhteyttä ottanut potilas ohjataan koronatutkimuksiin, jos henkilöllä on akuutin hengitystieinfektion oireita, kuten kuume ja/tai yskä ja/tai hengenahdistus sekä hän on joko oleskellut ulkomailla 14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua tai ollut lähikontaktissa laboratoriovarmistetun COVID-19-tapauksen kanssa.