Isosäkylän koululla tehdään vuonna 2022 noin 60 000 euron edestä remonttia. Summalla saadaan muun muassa pintaremonttia sisällä, valaistuksen uusimista, pihajärjestelyjen parantamista sekä kattoremontti.
arkisto / Pia Mattila-Lonka
Säkylä | Säkylän kunnanjohtaja Teijo Mäenpään talousarvioesitys ensi maanantaina 18. lokakuuta kokoontuvalle kunnanhallitukselle on vahvasti ylijäämäinen. Talousarviovuodelle 2022 arvioidaan syntyvän ylijäämää eli puskuria tuleville vuosille 1,4 miljoonaa euroa ja myös suunnitelmavuodet ovat ylijäämäisiä: 1,1 miljoonaa euroa vuonna 2023, ja 0,2 miljoonaa vuonna 2024.
Kunnanjohtajan talousarvioesitys ei sisällä merkittäviä palvelutarjonnan supistuksia eikä myöskään merkittäviä laajennuksia.
Vuonna 2022 Säkylä investoi kouluihin ja päiväkoteihin sekä liikenneväyliin ja vesihuoltolaitoksen infraan, jotka palvelevat laajasti sekä asukkaita että yrityksiä.
– Investoinnit kouluihin ja päiväkoteihin ovat yksittäin pieniä, mutta yhteensä se on satojentuhansien kokonaisuus, Mäenpää sanoo.
Esimerkiksi Isosäkylän koulun remonttiin sisällä ja ulkona esitetään yhteensä 60 000 euroa.
Myös Säkylän terveyskeskukseen on kaavailtu kunnon remonttisummaa. Noin 170 000 eurolla on tarkoitus muun muassa uusia ikkunoita ja jäähdytysjärjestelmä sekä tehdä lattiakorjauksia.
Käynnissä on myös kaikille kuntalaisille avoin osallistuvan budjetoinnin kokeilu, johon otetaan vastaan ideoita lokakuun loppuun.
Osallistuva budjetointi tarkoittaa talouden ja suoran vaikuttamisen nostamista perinteisen demokratian rinnalle. Asukkaat otetaan siinä mukaan pohtimaan ja myös päättämään siitä, mihin taloudelliset resurssit käytetään. Vaikka valtuusto päättääkin kuntatalouden isoista linjoista ja kokonaisuuksista, kuntalaisia kannattaa kuunnella. Tuloksena voi olla osuvampia palveluja ja tyytyväisempiä asukkaita.
Kunnan torstaina julkaisemassa tiedotteessa todetaan, että kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Huitu katsoo valoisin mielin tulevaisuuteen. Huitua uskoo, että talouden liikkumavara antaa Säkylälle mahdollisuuksia edelleen panostaa Säkylässä sekä ikääntyvien, että nuorison palveluihin. Samoin Huitu näkee arvokkaana asiana vastuullisen toimintatavan, jossa huomioidaan ilmastopolitiikka ja hiilineutraalisuus myös paikallisella tasolla. Nämä siivittävät myös lähivuodet kattavan kuntastrategian päivitystyötä.
Tiedotteen mukaan Säkylän vahvuutena on se, että vuosittaisten investointien ansioista korjausvelkaa ei ole juurikaan kertynyt. Taustalla on Säkylän menestyvä yrityskenttä ja kehittyvä varuskunta sekä Satakunnan paras työllisyystilanne.
Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää näkee, että Säkylän talouden vahva ura on usean vuoden ponnistelujen tulos. Mäenpää luetteleekin positiivisen muutoksen suurimpia taustatekijöitä: toiminnan tehokkuuden parantuminen, kunnan vahvat panostukset yritystoiminnan ja työllisyyden edellytyksiin, kunnan palvelujen uudistaminen ja vuoden 2016 kuntaliitoksen mahdollisuuksien vieminen käytännön konkretiaksi.