Euran va. perusturvajohtaja Kalevi Mäkipäälle luettiin Satakunnan käräjäoikeudessa tuomiot työturvallisuusrikoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hänet tuomittiin maksamaan 40 päiväsakkoa eli kaikkiaan 3 800 euroa. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, ja siihen voi hakea muutosta 30 päivää.
Rikokset ajoittuvat välille 1. toukokuuta 2015 – 15. syyskuuta 2016, jolloin Mäkipää toimi Säkylän kunnan perusturvajohtajana. Asianomistaja työskenteli esimiehenä Säkylän kehitysvammaisten toimintakeskuksessa ja oli näin perusturvajohtajan alainen.
Käräjäoikeuden tuomion mukaan Kalevi Mäkipää on rikkonut esimiehen ja työnantajan edustajana lainmukaista velvollisuuttaan. Hän on ollut vastuussa siitä, että hänen alaisenaan toimineen naisen työssä kokema kuormittuminen sekä kokemukset alaisten häneen kohdistamasta häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta ovat jääneet selvittämättä ja ratkaisematta.
Virkavelvollisuuttaan Mäkipää rikkoi siksi, että hänen olisi kunnan perusturvajohtajana pitänyt olla tietoinen asiaan liittyvistä työturvallisuuslain säännöksistä. Käräjäoikeus katsoi, ettei teko ollut kokonaisuutena vähäinen.