Vuoden 2019 maakuntakyläkilpailussa oli mukana viisi satakuntalaista kylää: Hinnerjoki Eurasta, Kankaanpää Säkylästä, Kyläsaari Porista sekä Linnamaa ja Sydänmaa Eurajoelta. Kilpailu oli avoin kaikille Satakunnan kylille. Maakunnallisen kilpailun voittaja on mukana myös Suomen Kylät ry:n järjestämässä valtakunnallisessa Vuoden kylä -kilpailussa.
Vuoden maakuntakylä -kilpailu huipentuu lauantaina 3. elokuuta. järjestettävillä maakunnallisilla kyläpäivillä Lapin Kodiksamin monitoimikoululla Raumalla, jossa uusi maakuntakylä perinteen mukaan palkitaan.
Satakunnan maakuntakylää oli valitsemassa Satakuntaliiton ja SataKylien sekä Ylisenpään kyläringin edustajista koottu tuomaristo. Satakuntaliitto palkitsee vuoden maakuntakylän 3 400 euron määrärahalla. Maakuntakyläkilpailun käytännön järjestelyistä vastasi SataKylät ry.
Tuomariston kierroksen aikana kuvattiin jokaisesta ehdokaskylästä lyhyt esittelyvideo. Videoiden ja lyhyen esittelytekstin perusteella myös yleisö sai sanoa mielipiteensä kilpailussa mukana olevista kylistä.
Yleisöäänestys järjestettiin SataKylien Facebookin ja kotisivujen avulla ja siihen saatiin kaiken kaikkiaan 1 621 ääntä. Hinnerjoki sai yhteensä 497 ääntä ohittaen täpärästi äänestyksessä toiseksi tulleen Kyläsaaren.
Yleisön suosikki Hinnerjoki huomioidaan Vuoden kylä -kilpailussa erikoismaininnalla.