Eu­ra | Eu­ran vas­taa­va kou­lu­ku­raat­to­ri Sari Hau­ta­o­ja nä­kee usein, kuin­ka van­hem­muus on elä­män vai­keim­pia teh­tä­viä. Sil­ti sii­nä voi on­nis­tua ihan hy­vin.

Al­kuun hän tar­joi­lee poh­dit­ta­vak­si kol­me point­tia: En­sin­nä­kin, pää­sään­töi­ses­ti asi­at ovat hy­vin, kun van­hem­mil­la on ylä­as­tei­käi­seen lap­seen pu­heyh­teys. Toi­sek­si, sil­loin kun nuo­rel­la on asi­aa, van­hem­man on syy­tä py­säh­tyä heti, ol­la läs­nä ja kuun­nel­la. Ja kol­man­te­na kons­ti­na lap­sel­le pi­tää us­kal­taa an­taa rak­kaut­ta ja ra­jo­ja.

Es­ka­rei­den, ylä­kou­lu­lais­ten ja lu­ki­o­lais­ten pa­ris­sa työs­ken­te­le­vä Sari Hau­ta­o­ja tör­mää työs­sään lii­an usein sii­hen, et­tä van­hem­mus on van­hem­mil­ta hu­kas­sa. Ylei­sin ta­paus on, et­tä alai­käi­sel­le ol­laan enem­män ka­ve­ri kuin kas­vat­ta­ja.

– On tär­ke­ää, et­tä lap­sil­la ja van­hem­mil­la on yh­tei­siä har­ras­tuk­sia tai muu­ta te­ke­mis­tä, mut­ta van­hem­man ei kuu­lu ker­toa lap­sel­le esi­mer­kik­si omis­ta huo­lis­taan. Van­hem­mat saa­vat tuot­taa lap­sel­le pet­ty­myk­siä aset­ta­es­saan hä­nel­le ra­jo­ja, sil­lä ra­jat­to­muus tuo tur­vat­to­muut­ta, Hau­ta­o­ja sa­noo.

Sosiaalinen ahdistuneisuus on lisääntynyt

Hau­ta­o­jan mu­kaan on sel­väs­ti Eu­ras­sa­kin näh­tä­vis­sä, mi­ten etä­kou­lu­jen ja esi­mer­kik­si maa­il­man­po­li­tii­kan ta­pah­tu­mien seu­rauk­se­na so­si­aa­li­nen ja ylei­nen ah­dis­tu­nei­suus on nuo­ril­la li­sään­ty­nyt.

– Var­sin­kin ysit ja lu­ki­o­lai­set miet­ti­vät jo pal­jon maa­il­man­ti­laa; il­mas­ton­muu­tos­ta, ko­ro­naa ja jon­kin ver­ran so­taa.

Ko­to­na­kin tämä var­mas­ti nä­kyy, ja apua saa ku­raat­to­rin kol­mes­ta poin­tis­ta. Eli en­sin­nä­kin pu­heyh­teys on tär­ke­ää säi­lyt­tää.

– Van­hem­pien on hyvä kes­kus­tel­la esi­mer­kik­si so­das­ta tai raha-asi­ois­ta lap­sen ikä­ta­son mu­kai­ses­ti. Ylä­kou­lus­sa ja lu­ki­os­sa täl­lai­set kuu­lu­vat jo jos­sain mää­rin yleis­si­vis­tyk­seen, mut­ta pie­nem­piä lap­sia pi­tää eh­dot­to­mas­ti suo­ja­ta, hei­dän ei tar­vit­se tie­tää kaik­kea.

– So­ta­ju­tuis­ta oli ke­vääl­lä Uk­rai­nan so­dan al­ka­es­sa sel­keä oh­je, et­tä las­ten uu­tis­ten kat­so­mis­ta pi­tää vä­hän ra­joit­taa. Nyt ti­lan­tee­seen on eh­kä jon­kin ver­ran tur­rut­tu, mut­ta sil­ti esi­mer­kik­si il­lan tv-uu­ti­set ei­vät usein­kaan ole pie­nel­le lap­sel­le so­pi­vaa kat­sot­ta­vaa, hän jat­kaa.

Li­säk­si Hau­ta­o­ja opas­taa, et­tä omia pel­ko­ja ei kan­na­ta kos­kaan ko­ros­taa, vaan py­syä kes­kus­te­luis­sa mah­dol­li­sim­man neut­raa­li­na.

Sit­ten se läs­nä­o­lo ja kuun­te­lu:

– Eri­tyi­ses­ti ylä­kou­lui­käi­set ei­vät vält­tä­mät­tä tule usein it­se aloit­ta­maan kes­kus­te­lua. Kun nuo­ri sii­hen tu­lee, niin älä sano, et­tä: "Odo­ta, teen tä­män ju­tun", vaan pane kän­nyk­kä pois ja kes­ki­ty nuo­reen sii­nä het­kes­sä. Jos hy­viä kes­kus­te­lu­het­kiä on muu­ten­kin har­vas­sa, ne me­ne­vät hel­pos­ti ko­ko­naan ohi, jos van­hem­pi ei eh­di ol­la läs­nä.

Ja vie­lä ne ra­jat:

– Lap­set ja nuo­ret tar­vit­se­vat rak­kaut­ta ja ra­jo­ja. Oh­jeis­tus­ta ja ra­jo­ja esi­mer­kik­si niin ko­tiin­tu­lo- kuin ruu­tu­ai­koi­hin, tai päi­vä­ryt­miin ku­ten nuk­ku­maan­me­no­ai­koi­hin. Lap­set voi­vat ol­la mu­ka­na pää­tök­sen­te­os­sa hei­hin liit­ty­vis­sä asi­ois­sa, mut­ta van­hem­pi on se, joka te­kee lo­pul­li­set pää­tök­set ja aset­taa ra­jat.

Mitä ne nuoret meistä ajattelevat?

Sari Hau­ta­o­ja to­te­aa van­hem­muu­den ole­van elä­män vai­keim­pia, mut­ta myös pal­ki­se­vim­pia teh­tä­viä. Pes­tis­tä ei oi­kein voi ir­ti­sa­nou­tua, vaik­ka ylä­kou­lui­käis­ten kans­sa oli­si­kin vään­tä­mis­tä mitä mo­ni­nai­sim­mis­ta asi­ois­ta.

– Tuos­sa iäs­sä lap­sen on tar­koi­tus­kin re­piä it­se­ään ir­ti van­hem­mis­ta, se on oi­ke­as­ti to­del­la iso hom­ma. Ja jos on vie­lä niin, et­tä lap­sel­la on mur­ro­si­kä sa­maan ai­kaan kun van­hem­mil­la on kes­ki-iän krii­si, niin var­mas­ti se ky­syy voi­mia. Tär­kein­tä on muis­taa, et­tä ai­kui­sel­la on tun­tei­den ja ti­lan­tei­den kä­sit­te­lyyn enem­män työ­ka­lu­ja kuin vas­ta ai­kui­sek­si mat­kal­la ole­val­la lap­sel­la. Ti­lan­teet ei­vät sai­si men­nä van­hem­mil­la tun­tei­siin, vaik­ka ne nuo­rel­la me­ni­si­vät­kin.

Kou­lu­ku­raat­to­ri­na Hau­ta­o­ja kuu­lee hy­vin myös nuor­ten nä­kö­kul­man.

– Suu­rin osa pu­huu van­hem­mis­taan nä­tis­ti – ja suu­ri osa myös suo­je­lee hei­tä. Kaik­ki ei­vät esi­mer­kik­si ha­lua van­hem­pien tie­tä­vän kou­lu­ku­raat­to­ri­käyn­neis­tä, kun ei­vät ha­lua huo­les­tut­taa van­hem­pi­aan.

Kun Sari Hau­ta­o­ja ker­too ylei­sim­män nuor­ten suus­ta kuul­lun ne­ga­tii­vi­sen kom­men­tin, sii­nä on van­hem­mil­le pal­jon poh­dit­ta­vaa.

– Useim­mi­ten tu­lee esil­le nuo­ren ko­ke­mus sii­tä, et­tä van­hem­mil­la ei ole hä­nel­le ai­kaa. Nuo­ret ovat kui­ten­kin myös ym­mär­tä­väi­siä, ja van­hem­pia myös puo­lus­tel­laan esi­mer­kik­si sil­lä, et­tä heil­lä on "niin pal­jon töi­tä".

Kän­nyk­kä pois. Ol­laan läs­nä.

Ke­hi­tet­tä­vää van­hem­muu­des­sa on ai­na, mut­ta on­nek­si sii­nä voi myös on­nis­tua ihan hy­vin.

– Hy­vin har­vas­sa ovat sel­lai­set nuo­ret, jot­ka sa­no­vat, et­tä van­hem­mat ei­vät ta­jua hei­tä yh­tään. Heil­lä­kin usein mie­li myös muut­tuu, kun asi­aa kä­si­tel­lään yh­des­sä van­hem­pien kans­sa, Sari Hau­ta­o­ja kan­nus­taa.