Kirjaston tulevista aukioloista ja muista korona-viruksen leviämisen estämiseksi tehtävistä mahdollisista rajoitteista tiedotetaan lisää maanantaina.
Liisa Nykänen
– Kirjaston aukiolo korona-tilanteen takia ratkeaa Eurassa maanantaina. Viikonloppuna omatoimikirjastot palvelevat kuitenkin ihan normaalisti, kertoo Euran hyvinvointipäällikkö Teija Henriksson. Myös nuorisopalvelujen toiminnasta tiedotetaan lisää maanantaina. Viikonlopun aikana Eurassa ei ole kunnan järjestämiä tapahtumia nuorille.
Sataopisto on peruuttanut kaikilla toimintapaikkakunnillaan toistaiseksi yleisöluennot, konsertit, opistoteatteriesitykset, kevätnäyttelyt, tanssikurssit, asumispalveluyksiköissä toimivat ryhmät sekä teatterimatkan Tampereelle. Eurassa peruuntuvat lisäksi kaikki seniorien maaliskuun tapahtumat, Sataopiston osalta Vanhat koululaulut 20.3. sekä Digituki kirjastolla 16.3. ja 30.3. Myös Euran urheilutalolla pidettävät liikuntakurssit joogat ja selkäjumppa on peruttu. Muut kurssit jatkuvat vielä normaalisti.
Säkylässä kirjastot ovat toistaiseksi auki normaalisti, mutta kirjastoissa pidettäväksi suunnitellut yleisötapahtumat on peruutettu kahden viikon ajaksi.
Kirjastovirkailija Eija Raitanen kertoo, että peruutettavaksi joutui muun muassa paikallisten runoilijoiden runoilta, jonka piti olla 20. maaliskuuta. Se koetetaan siirtää myöhempään ajankohtaan.
Säkylän kansalaisopiston rehtori Päivi Österman kertoo, että kaikki Säkylän kansalaisopiston kurssit ovat tauolla 30. maaliskuuta asti. Jatkosta ilmoiteaan, kunhan tiedetään tarkemmin.
– Säkylän ja Köyliön nuorisotilat on päätetty pitää suljettuina ainakin maaliskuun loppuun asti, kunnan vapaa-aikasihteeri Lauri Parviainen kertoo.