Koronaepidemia vaikuttaa arkeen myös Säkylän varuskunnassa. Kuvitus- ja arkistokuva.
Veera Reko/arkisto
Porin prikaatin Säkylän varuskunnassa otetaan välittömästi käyttöön muutamia rajoituksia. Sotilaskodin ja Huovinrinteen kuntotalon käyttö on varuskunnan ulkopuolisilta kielletty sekä ulkopuolinen liikenne varuskunta-alueelle on kielletty eli vierailut eivät onnistu. Vain varuskunnan kannalta välttämätön liikenne on sallittu.
Varusmiesten ilta- ja urheiluvapaat perutaan, samoin kertausharjoitukset perutaan toistaiseksi.
Porin prikaatin varusmiehet ja varusmiesten kanssa työskentelevä henkilöstö jaetaan varuskunnittain kolmeen osastoon, joista yksi osasto on kerrallaan viikon verran lomalla ja sen jälkeen kahden viikon palvelusjaksolla varuskunnassa. Palvelusjakso sisältää viikon verran koulutusta kasarmilla ja viikon verran maastossa.
Eri osastojen liikkuminen varuskunta-alueella suunnitellaan niin, etteivät ne ole keskenään fyysisesti tekemisissä. Varusmiehet saavat viikko-ohjelmat, kun suunnitelmat täsmentyvät.
Osasto aloittaa lomansa jatkossa perjantaisin kello 15 ja palaa takaisin seuraavan viikon lauantaina kello 16. Poikkeuksellisesti tänään vuorokauden mittaiselle lomalle lähtevät vain 255 vuorokautta palvelevat varusmiehet, jotka ovat kotiutumassa 18.3.
Järjestelyt ovat toistaiseksi voimassa olevia varotoimia, joilla pyritään välttämään ja hidastamaan koronaviruksen leviämistä varuskunnissa sekä vähennetään varusmiesten riskiä altistua virukselle.
Puolustusvoimat päätti perjantaina muuttaa varusmiesten ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien lomajärjestelyitä, koulutuksen toteuttamista sekä kertausharjoitusten järjestämistä koronavirustilanteen vuoksi. Porin prikaatissa komentaja, prikaatikenraali Mika Kalliomaa kertoi varusmiehille muutoksista perjantaiaamuna.
Lisäksi Puolustusvoimat on varmistanut johtamisjärjestelynsä sekä muun muassa rajoittanut virkamatkustamista ja lisännyt etätöiden tekemistä läpi organisaation. Tavoitteena on koronaviruksen vaikutusten tasaannuttaminen ja minimointi.
Muutokset ovat voimassa toistaiseksi.