Suomen ennätyskalarekisteristä 2000-luvun alussa poistettu 25,5-kiloinen hauki pyydettiin tarinan mukaan luodikolla Pyhäjärven Emäkarin kupeesta.
Veera Reko
Näin tiesi kertoa Suomen Urheilulehti 1. joulukuuta 1912. Jälkimmäinen mainituista luupäistä jäi elämään kansan keskuuteen legendana, jota on toisteltu vuosikymmenestä toiseen, vaikka tarina kuulostaa uskomattomalta.
Yksi epäilystä herättävistä seikoista on se, että kertomuksia tarkalleen samankokoisista hirmuhauista yli sadan vuoden takaa on useita. Esimerkiksi Yläneen Ristinummella asustanut Frans Aaltonen pyydysti tarinan mukaan Pyhäjärvestä 25,5 kiloisen hauen vuonna 1904 isorysällä.
Selitys lienee se, että kalojen paino on ilmoitettu alun perin leivisköinä, jotka ovat muuttuneet kiloiksi vasta myöhemmin: 25,5 kiloa vastaa tasan kolmea leiviskää.
Tarinat eivät kerro, miten kolme leiviskää painaneet kalat on aikanaan punnittu ja miten luotettavia punnitusvälineet ovat olleet.
Toinen nykykalastajan silmiin erikoinen piirre tarinassa on luodikon käyttäminen pyyntivälineenä. Ampuminen oli kuitenkin entisaikaan perinteinen tapa pyydystää rantaveteen kudulle nousseita haukia Pyhäjärvellä. Vasta vuonna 1920 perustettu Pyhäjärven kalastuskunta kielsi ampumakalastuksen.
Lue lisää Pyhäjärven jättihauista ASK 25.6.