Uutismedian Liiton koordinoimaa valtakunnallista Uutisten viikkoa vietetään jälleen 29.1.–2.2. ja Alasatakunta on mukana. Koulujen ja uutismedian yhteisen teemaviikon aiheena on tänä vuonna ”Löydä oma juttusi”. Se haastaa nuoria pohtimaan unelmiaan ja sitä, miten haluaa oman polkunsa rakentaa.
Viikko näkyy tammi–helmikuun vaihteessa myös Alasatakunnassa. Toivomme erityisesti nuorten mielipidekirjoituksia. Voimme julkaista niitä myös verkkosivuillamme. Tartu siis kynään ja kirjoita nuoria kiinnostavista ja askarruttavista aiheista! Tekstit voi lähettää osoitteella toimitus@alasatakunta.fi.
Uutisten viikon kunniaksi kouluilla on mahdollisuus saada toimittaja vetämään luokalleen Luokan oma Alasatakunta -työpaja, josta syntyy oikeasti lehdessä julkaistavia oppilaiden tekemiä juttuja.
Työpajaan tarvitaan aikaa neljä tuntia, sopiva ryhmäkoko on 12–20 oppilasta ja se voidaan toteuttaa niin 3.–6.-luokkalaisten, 7.–9.-luokkalaisten kuin lukiolaisten kanssa. Toteuttamisympäristö on oma koulu, johon toimittaja tulee paikalle. Mahdollisia toteutuspäiviä ovat torstait ja perjantait, ja tunnit voi tarvittaessa jakaa kahdelle päivälle.
Euran, Säkylän, Lapin ja Yläneen koulujen opettajat voivat hakea työpajaa omalle koululleen ottamalla yhteyttä sähköpostilla toimitus@alasatakunta.fi tai soittamalla 044 740 7312. Etusijalla ovat ne koulut, joissa työpaja ei aiemmin ole käynyt.
Uutisten viikolla koulut saavat lisäksi maksutta käyttöönsä sekä Alasatakunnan painetun lehden että digitunnukset.
Opettajat voivat tilata lehtiä ja tunnukset 24. tammikuuta mennessä numerosta 02 8387 9200 tai osoitteesta tilaukset@alasatakunta.fi.
Käärijä tukee Uutisten viikkoa 2024 ja tuntee lämpimästi paikallislehtiä kohtaan.